Perjantai on hyvä päivä lähteä - Jukka-Pekka Palviainen

Kansi: Stephen Carroll

Karisto
2014
ISBN 978-951-23-5756-7
158 s.
☆☆☆
Kirjasto

Nappasin tämän uutukaisena kirjaston hyllystä joskus kun kirja ilmestyi ja ajattelin, että kyllähän nyt noin lyhyen kirjan lukee koska tahansa. No, toisin vain kävi, koska Palviaisen kirja on nököttänyt hyllyssä odottamassa vuoroaan nyt vaikka kuinka monta kuukautta. Kehujakin tästä on kuulunut ympäriinsä, mutten vain ole saanut aikaan, aina on tullut jotain muuta, mielenkiintoisempaa, parempaa, nätimpää. Lukumaraton antoi kuitenkin oivan tilaisuuden lukea nyt kaikki, mitä hyllyssä oli orpoina odottamassa.

Perjantai on hyvä päivä lähteä kertoo Lotasta, jonka isä on ollut todistamassa oikeudessa rikollisliigaa vastaan. Isä on sittemmin joutunut karkumatkalle saatuaan jengiläisiltä uhkauksen. Lotalla on kuitenkin isäänsä valtava ikävä ja niin on Lotan äidilläkin. Toisin kuin äitiä, Lottaa eivät sido mitkään velvollisuudet. Koulun pihalla hän tapaa pojan, joka on myös viittä vaille valmis häipymään ikihyviksi. Lotta värvää pojan mukaansa ja yhdessä nuoret lähtevät tavoittelemaan Lotan isää. Matka vie heidät mitä erilaisimpiin paikkoihin, joissa Lotan isä on yöpynyt. Reissulla he tapaavat Lotan isovanhemmat, kommuunillisen rumpumusiikista hullaantuneita ihmisiä, rekkakuskin sekä pari koditonta miestä. Kirjassa juhlitaan erilaisia ihmisiä ja heidän yhtälaista oikeuttaan elää valitsemaansa elämää.

Matkalla Lotta ja poika myös ihastuvat, vaikkeivät oikein tiedä itsekään voiko sitä ihastumiseksi kutsua. On kuitenkin melko selvää, että heistä tulee vielä erottamattomat. Pojan nimi selviää vasta kirjan loppupuolella ja samalla selviää pojasta aika paljon muutakin. Pojan elämä ei ole ollut helppoa sekään, mutta Lotasta hän löytää ystävän, johon voi luottaa.

Pidin tässä kirjassa kenties eniten siitä, miten Lotan ja pojan matka eteni tuosta noin vaan ja kuinka nuoret hyväksyivät erilaiset eläjät maailman luonnollisimpina asioina. Jopa kaksi koditonta miestä, jotka haisivat kuin rankkitynnyrit, aiheuttivat vain lievää epämukavuutta Lotassa. Toisaalta kyseessä on kuitenkin aika tavanomainen nuortenkirja, jossa ei käsitellä mitään sen suurempaa aihetta tai teemaa. Alusta saakka Lotta kuin mikäkin viettelijätär, joka hinkuttaa itseään poikaa vasten ja on jatkuvasti tyrkyllä. Sellainen käy äkkiä rasittavaksi, etenkin kun poika on todella ujo eikä muutenkaan oikein tiedä mitä sanoisi tai tekisi. Toisaalta teininä ei varmaan kukaan ole kaikkein empaattisimmillaan kun omassakin navassa on niin paljon kaikkea mielenkiintoista tutkittavaa.