Binti - Nnedi Okorafor

Kansi: David Palumbo

Tor
2015
ISBN 978-0-7653-8525-3
90 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Täytyypä kerrankin sanoa, ettei minulla ole harmainta hajua siitä, mistä tämä kirja eteeni oikein ilmestyi. Tai siis joo, tilasin sen Book Depositorystä (josta se tuli yllättävän nopeasti, mikä oli hiukan hämmentävää), mutta mistä sain idean sen tilaamiseen, enpä osaa sanoa. Binti on pikkuruinen läpyskä, alle satasivuinen, ja siksikin todella sopiva välipala isompien kirjojen ohessa.

Binti on kertomus nuoresta naisesta, joka oman kansansa ensimmäisenä kutsutaan opiskelemaan Oomza Universityyn. Hänen kansansa, Himbat, eivät matkusta. He ovat Maan lapsia, ja he uskovat vakaasti, että Maan kamaralta poistuminen merkitsee varmaa kuolemaa. Oomzaan lähtö merkitsee Bintille varmaa karkoitusta kansastaan, mutta hän on valmis maksamaan sen hinnan.

Matkalla Binti joutuu kahden kansan välisen sodan jalkoihin. Toisaalla ovat Khoushit, Maan suurin kansa, toisaalla taas Meduset, oliot, joiden esi-isät ovat kotoisin Maan meristä. Meduset palvovat vettä, jota heidän kotiplaneetallaan ei ole. Binti ei edusta kumpaakaan kansaa, mutta hän on ennen näkemätön lahjakkuus matematiikassa ja harmonioiden luomisessa. Hänellä on mukanaan aavikolta löytynyt esine, "Edan", joka on joskus toimittanut jotain virkaa, mutta on nyt vanha ja käyttötarkoituksensa menettänyt. Binti luulee, että sen ainoa arvo on sen asema taide-esineenä.

Olin juuri vähän aikaa sitten Hel-YA -kirjallisuusfestivaaleilla, ja mm. fantasiakirjailija Erika Vik sanoi, että nykypäivän asioita on helpompi käsitellä, kun ottaa muutaman askelen etäisyyttä. En tiedä, onko kirjailija tarkoittanut ottaa käsittelyyn uutisten polttavimpia aiheita (parin vuoden takaa), mutta joitakin yhteenvetoja kyllä voi tehdä. Näin pieneksi teokseksi Binti oli minusta todella vaikuttava. Kaksi kansaa vihaa toisiaan palolla, tappaa toisiaan silmittömissä murha-aalloissa, ja syyt sodalle ovat todella yksinkertaiset. No spoilers, mutta suosittelen lukemaan itse.

Toinen todella hämmästyttävä puoli tässä kirjassa on Binti ja Bintin kansa Himbat. Kirjailija on luonut värikkään, syvän, elävän kulttuurin, ja hän onnistuu todella loistavasti kantamaan Bintin kulttuuria tämän mukana läpi koko kirjan. Usein spefissä on taustakulttuureja joiden tarkoitus on antaa hahmoille syvyyttä, mutta harmittavan usein myös jää huomaamatta, kuinka paljon se kulttuuri, johon olemme kasvaneet, vaikuttaa siihen, miten me maailmaa katsomme. Bintissä kulttuuri tuntuu jokaisella sivulla ja se tekee tästä pienoisromaanista todella eläväntuntuisen.

In the Labyrinth of Drakes - Marie Brennan

Kansi ja kuvitus: Todd Lockwood

Tor
2016
ISBN 978-0-7653-7763-0
350 s.
☆☆☆☆☆
Oma
A Natural History of Dragons
The Tropic of Serpents
The Voyage of the Basilisk

Marie Brennanin Lady Trent -sarja on sellainen, jota odotan aina tulisilla hiilillä hypähdellen. Ennakkotilasin tämän viimeisimmän osan heti, kun huomasin sen olevan saatavilla, eikä minun tarvinnut miettiä hetkeäkään mihin käyttäisin kuukausittaisen Audible creditini nähtyäni tämän uutuuslistalla. Kate Reading on minulle Lady Trent.

Silti, tänään huomasin, että äänikirjan verkkainen tahti ei riittänyt, vaan Isabellan viimeisintä seikkailua piti päästä ahmimaan huomattavasti nopeampaan tahtiin. Niinpä nappasin käsiini kirjan, asetuin mukavimmassa yöpuvussani sänkyyn ja luin. Luin, luin ja luin, kunnes kirja loppui kesken ja sydämeni revittiin brutaalisti rinnastani tajutessani, että joutuisin odottamaan seuraavaa osaa ainakin vuoden, huonolla tuurilla vieläkin pidempään.

Sarjan neljännessä osassa Isabella matkustaa uskollisen kumppaninsa Thomas Wilkerin kanssa Akhiaan, aavikkovaltioon, jossa heidän on tarkoitus osallistua lohikäärmeiden kasvattamista tutkivaan projektiin. Oikeammin, heidän on tarkoitus johtaa kyseistä projektia, heidän edeltäjänsä osoittauduttua tehtävässään epäpäteväksi. Isabellan edellisestä matkasta on nyt kolmisen vuotta aikaa, eikä Suhailista ole kuulunut tämän ajan kuluessa sanaakaan. Komea arkeologi kuitenkin edelleen häälyy Isabellan mielessä, ja kun tämä nyt sattumoisin on kotoisin Akhiasta, Isabella lähestyy uutta työtehtäväänsä lepattavin sydämin. Akhiassa paljastuu monen monituista asiaa, jotka heittävät Isabellan uskomukset, tietämyksen ja lohikäärmeasiantuntemuksen täysin päälaelleen.

Rakastin tätä neljättä osaa kenties enemmän kuin yhtäkään aiemmista kirjoista. Brennan ei edelleenkään sorru kirjoittamaan hömppää, vaan pysyttelee tiukan asiallisella linjalla, mutta Suhailin ilmaantuminen takaisin kuvioon kyllä oli kirjoitettu ihan riittävän henkeäsalpaavasti ilman hekumoivaa kieltäkin. Maisemakuvaus on edelleen huippuluokkaa ja Brennan rakentaa tunnelman kirjassaan hyvin intensiiviseksi, vaikka kyseessä on jälleen seikkailu, jossa on mukana aimo annos politiikkaa, valtioiden välisiä suhteita ja luonnontieteitä.

Jos et vielä ole lukenut tätä sarjaa, niin suosittelen. Lockwoodin kuvitukset tuovat eloa muutenkin jo eloisaan ja tapahtumarikkaaseen teokseen, mutta koen, että elämästä puuttuu jotakin todella oleellista, mikäli siitä puuttuu Lady Trent. <3

A Darker Shade of Magic - V. E. Schwab

Kansi: Will Staehle

Tor
2015
ISBN 978-0-7653-7645-9
400 s.
☆☆☆☆☆
Oma

V. E. Schwab on kirjailija, josta olen kuullut paljon ja lähes pelkkää hyvää. On kuitenkin aina riski tarttua sellaiseen kirjaan, jota on miltei yksistään hehkutettu, sillä usein tällaiset kirjat koituvat pettymyksiksi. Yksi rakastetuimpia Schwabin teoksia on tämä, A Darker Shade of Magic, tai ainakin näin oman kokemukseni perusteella kuvittelisin. Tähän on juuri ilmestynyt jatko-osa, jonka kansi on vielä tätäkin kirjaa lumoavampi. Koska olen vaikutuksille altis peikonpoika, tilasin Schwabin teoksen suosikki-booktubereideni suosituksesta, mutten kuitenkaan uskaltanut tarttua siihen ennen kuin nyt, mistä lie johtuukaan.

A Darker Shade of Magic on (ymmärtääkseni) aikuisille suunnattua fantasiaa, vaikkei tässäkään toki mitään ikärajaa ole. Toistaiseksi sisältökään ei ole sellaista, etteikö sitä nuorikin voisi lukea ja ymmärtää lukemaansa. Kirjan päähenkilö on Kell, antari, verimagiaa taitava harvinaisuus, joka on yksi voimakkaimmista maageista, joita Lontoo kaduillaan kantaa. Kell asuttaa maailmaa, jossa päällekkäisissä ulottuvuuksissa sijaitsee neljä eri Lontoota. Kaikkien nimi on Lontoo ja kaikkien halki virtaa Thamesin kaltainen joki, mutta siihen näiden Lontoiden yhtäläisyydet päättyvät. On Harmaa Lontoo, jossa magiaa on vähän tai ei lainkaan. Tämä Lontoo muistuttaa kaikkein eniten historiastakin tuttua Lontoota ja meidän maailmaamme. Sitten on Punainen Lontoo, josta Kell on kotoisin. Punainen Lontoo on se, jossa magia on kaikkein voimakkaimmillaan. Seuraavana on Valkea Lontoo, jossa magia on valtaa ja valta on korruptoivaa. Valkea Lontoo on vaarallinen paikka kenelle tahansa, mutta erityisesti antarille. Sitten on vielä Musta Lontoo, viimeinen ja muista Lontoista eristetty. Mustan Lontoon on niellyt magia, joka on kuluttanut kaikki tämän Lontoon asukkaat loppuun ja rellestää omassa ulottuvuudessaan mielin määrin. Mustaan Lontooseen ei kenelläkään ole asiaa.

Kell on ihana hahmo. Hän on kasvanut kuninkaallisen perheen kasvattina, veljenään kruununprinssi Rhy ja vanhempinaan Punaisen Lontoon hallitsijapari. Hän on ylimielinen ja vakava, suhtautuu magiaan kunnioituksella ja käsittelee sitä vertaisenaan (lienee hyvä mainita, että Schwabin universumissa magia on oleva, ajatteleva olento, eikä mikään abstrakti voima). Kellin veli Rhy on myöskin hurmaava, joskin vähän turhan lipevä minun makuuni. Rhy rakastaa naisia ja flirttailu on hänen lempi ajanvietettään. Hän on kuitenkin hyvä prinssi, empaattinen ja oikeudenmukainen, eikä ole laisinkaan hankala ymmärtää, miksi hänen alamaisensa rakastavat häntä.

Paras hahmo tässä kirjassa on kuitenkin Harmaasta Lontoosta kotoisin oleva Lila, tai Delilah Bard, pätevä varas ja varsin omapäinen nuori nainen. Lila haluaa matkustaa jonnekin pois Lontoostaan, joten kun hänelle tarjoutuu tilaisuus kiristää Kell ottamaan hänet mukaansa muihin Lontoisiin, Lila ei epäröi hetkeäkään tarttua tilaisuuteen. Kell harrastaa tavaroiden salakuljettamista ulottuvuuksien välillä, mutta jo se riittäisi tuomitsemaan hänet maanpetokseen. Nyt hän salakuljettaakin mukanaan ihmisen, mutta se on vasta alkua hänen ongelmilleen.

Rakastuin yli kaiken Schwabin luomaan maailmaan, sen tunnelmaan ja hänen hahmoihinsa, jotka kukin toimivat ympäristössään omalla persoonallisella tavallaan. Jopa Schwabin luomissa pahiksissa (sillä kyllähän nyt fantasiaromaanissa täytyy pahiksia olla!) on persoonallisuutta ja syvyyttä. Vaikka ensimmäinen osa kääriytyy kivaksi paketiksi loppua kohti, ilmaan jää kuitenkin leijumaan paljon kysymyksiä, joihin kaipaan vastausta. Onneksi toisen osan pitäisi piakkoin olla jo tuloillaan!

The Voyage of the Basilisk - Marie Brennan

Kansi ja kuvitus: Todd Lockwood

Tor
2015
ISBN 978-0-7653-3198-4
348 s.
☆☆☆☆☆
Oma
A Natural History of Dragons
The Tropic of Serpents

Lady Trentin muistelmat ovat edenneet jo kolmanteen osaansa. Kolmas osa sijoittuu vuosikymmentä myöhemmäksi edellisosaan nähden, joten Isabella ei ole enää tytönheitukka, eikä Jacob - siis Isabellan poika - ole enää vauva. Niin juu tosiaan, ei ehkä kannata lukea tätä arviota, ellei ole lukenut kirjaa. Spoilereita ja niin edelleen, kyllähän te tiedätte!

Kolmannessa osassa Isabella Camherst valmistautuu kaksi vuotta kestävälle merimatkalle, jonka tarkoituksena on tutkia merissä eläviä valtavia käärmeitä, joiden Isabella epäilee olevan lohikäärmeiden sukua. Mukaan lähtee tuttuun tapaan Thomas Wilker sekä Isabellan poika Jacob, josta on kasvanut vilkas pojankoltiainen. Basilisk on ylväs alus, jonka on määrä kuljettaa matkustajansa ympäri maailman. Eräästä satamasta matkaan nousee myös komea nuori arkeologi, joka jakaa Isabellan kiinnostuksen luonnonhistoriaan ja vähän muuhunkin.

Minusta tuntuu, että Brennanin luontokuvaus vain paranee jokaisen kirjan myötä. Hän tuntuu myös päässeen todella Isabellan nahkoihin, niin luontevalta Isabella nyt tuntuu verrattuna aiempiin osiin. Oli ilo huomata, ettei Isabellan poika Jacob jäisi todellakaan vain sivuosaan sarjassa - ovathan lapset yleensä vanhemmilleen aika iso juttu - vaan pääsisi toimimaan aktiivisena ja itsenäisenä hahmona kirjassa. Olen pitkään kaivannut sarjaan vähän enemmän sutinaa. Vaikka kyseessä on viktoriaanisen Englannin mukaan mallinnettu yhteiskunta, soisin Isabellan elämään vähän enemmän rakkautta ja romantiikkaa. Toistaiseksi sarjassa on keskitytty todella vahvasti lohikäärmeisiin, eri maiden välisiin poliittisiin suhteisiin ja Isabellan asuttaman maailman historiaan, nimenomaisesti Draconianeihin, jotka ovat viimeisin edistynyt sivilisaatio ennen nyky-yhteiskuntaa ja sittemmin kadonneet. Tässä kirjassa, nyt kun Isabellan ensimmäisen aviomiehen kuolemasta on pian kymmenen vuotta, Isabella alkaa viimeinkin kaivata kumppanuutta ja muutakin kuin ystävyyttä.

Olen totaalisen rakastunut tähän sarjaan. Kirjoihin kätketty Todd Lockwoodin taide tuo elämää muutoinkin hyvin värikkäisiin seikkailutarinoihin, Brennan tutkii mielenkiintoisella tavalla useita eri ympäristöjä ja jotenkin tässä kolmannessa osassa tuntuu ihan siltä kuin, suokaa anteeksi englanti, shit's getting real. En malta odottaa piakkoin ilmestyvää neljättä osaa! Kuuntelin muuten vastikään kirjailijan haastattelun, jossa sanottiin, että kyseessä on viisiosainen sarja. Olisi näitä mielellään enemmänkin lukenut! Harmittaa, että humpsahdin puolivälin yli edes itse sitä tajuamatta. :<

Matkakertomusten, vanhojen aikojen seikkailutarinoiden ja tutkimusmatkojen sekä historiallisten romaanien ystäville, suosittelen lämpimästi. Isabella Camherst on melkoinen nainen!

The Tropic of Serpents - Marie Brennan

Tor
2014
ISBN 978-0-7653-3197-7
331 s.
☆☆☆☆☆
Oma
A Natural History of Dragons

Kate Reading käännytti minut lopullisesti äänikirjojen ystäväksi kuunneltuani tämän sarjan ensimmäisen osan, jonka arvioon löytyypi linkki tuosta yläpuolelta. Periaatteessa Lady Trentin muistelmia voi lukea missä järjestyksessä tahansa, mutta toisaalta suositeltavaa on, että suojelee itseään kaikesta huolimatta spoilereilta ja lukee järjestyksessä. Yksi massiivinen spoileri tässä arviossa ainakin tulee, heti seuraavan kappaleen alussa. Älkää sanoko, ettenkö varoittanut.

Jacobin kuolema on jättänyt Isabella Camherstin tuuliajolle. Leskeys tuo elämään vakautta ja vapautta, joita naimattomilla tai naimisissa olevilla naisilla ei yleensä ole. Isabellalla on pieni lapsi, isänsä ilmetty jäljennös, jota Isabella ei osaa kohdata mitenkään. Hänelle on siis helpotus, kun hänelle tarjotaan mahdollisuutta lähteä uudelle tutkimusretkelle, tällä kertaa vuoristojen sijaan soisiin maisemiin. Hän matkaa sodan riepottelemaan Erigaan muassaan Vystranassakin mukana ollut Tom Wilker sekä Natalie Oscott, jonka isä ei laisinkaan ilahdu nuoren tyttären matkustusinnosta. Sen sijaan, että Natalie jäisi kotiin naitavaksi jollekin vanhempien valitsemalle herrasmiehelle, Isabella salakuljettaa hänet mukanaan laivaan ja tarjoaa näin pakokeinon.

Mitä pidemmälle luen tätä sarjaa, sitä enemmän rakastun. Isabella Camherst on ihanan itsepäinen, itsenäinen ja esimerkillinen nainen. Hän elää ajassa, jossa naisille ei suoda erivapauksia eikä heitä hyväksytä osaksi tieteellistä yhteisöä (juu, sellainenkin aika on ihmiskunnan historiassa nähty, toivottavasti ei nähdä enää!), mutta se ei Isabellaa pysäytä. Hän myös tukee Natalien pyrkimyksiä kehittyä insinöörinä, alalla joka vielä luonnontieteitäkin enemmän katsotaan miesten alaksi, oman maineensa menettämisen uhallakin. Isabellaa ei pidättele myöskään pieni poika, jonka hän jättää tämän sedän perheen hoiviin matkansa ajaksi. Kaikenkaikkiaan hän kieltäytyy jäämästä kotiin, yhteiskunnan paineiden ja sääntöjen kahlitsemaksi.

Parasta tässä kirjassa olivat kuitenkin lohikäärmeet. Isabellan maailma avartuu, kun hän matkustaa seurueineen kuukausiksi Mouleenin soille, paikkaan, joka tunnetaan yleisemmin Vihreänä Helvettinä. Brennan kirjoittaa niin taidokkaasti, että sitä ihan kuvittelee olevansa itsekin tropiikissa ötököiden syötävänä, tutkimassa lohikäärmeitä, joiden siipinivelet ovat sopeutuneet niin liitämiseen kuin uimiseenkin. Isännän kommentti kertonee kaiken tarvittavan tämän kirjan koukuttavuudesta: "Näytät vähän eksyneeltä." Kai nyt.

A Natural History of Dragons - Marie Brennan

Kansi: Todd Lockwood

Tor Books
2013
ISBN 978-0-765331969
334 s.
☆☆☆☆
Oma

En voi vastustaa kauniita asioita. En eritoten sellaisia, joissa yhdistyy luonnontieteiden kauneus, lohikäärmeet ja juuri Lockwoodin taiteen kaltainen pienten yksityiskohtien ja tarkkojen viivapiirrosten herkkä kudelma. En voi vastustaa lohikäärmeitä. Ei siis ollut yhden ensimmäistä syytä, miksi en olisi hyppinyt paikallani silkasta visuaalisesta innosta, kun näin tämän kirjan Goodreadsin ehdotuskarusellissa. 

Harmi vain, että tilattuani kirjan, minuun iski tämän vuosikymmenen pahin lukujumi, joka ei suoraan sanottuna ole hellittänyt vieläkään. Halusin kuitenkin päästä käsiksi tähän kirjaan, joten käytin kuukauden ilmaisen audible creditini tästä tehtyyn äänikirjaan, ja onneksi niin! Äänikirjan lukee Kate Reading, joka on uskomaton lukija. Hänen äänensä taipuu erilaisiin, eripainoisiin, erilaisin murtein korostettuihin ääniin. Hän osaa kuulostaa arvokkaalta vanhalta rouvalta, jollaiseksi lady Trent on ajan saatossa muotoutunut, mutta myös siltä 19-vuotiaalta tytönheitukalta, joka mistään mitään tietämättä antautuu vaaroihin, joita ei viktoriaanisen ajan Englannissa (tai Scirlandissa) voisi naisen kuvitellakaan joutuvan kohtaamaan.

A Natural History of Dragons kertoo siis kuvitteellisen lady Trentin elämäntarinan. Kirja alkaa aivan hänen lapsuudestaan ja innostuksestaan sparklingseihin, eräänlaisiin pienen pikkuruisiin lohikäärmeisiin, joita elää Scirlandissa, ja jotka vielä lady Trentin lapsuudessa (jossa hänet tunnetaan vielä nimellä Isabella) luetaan hyönteisten luokkaan. Kirjaa postista odotellessani lueskelin Goodreadsista kirjan arvioita, ja muutamakin asia pisti silmään. Sanottiin, että tämä kirja on hidastempoinen, eikä oikeastaan vastaa nimeään. A Natural History of Dragons on toki muistelmateoksen tyyliin kirjoitettu ja sikäli melko rauhalliseen tahtiin kerrottu, mutta tylsä se ei missään nimessä ole. Isabellalle tapahtuu aina ja jatkuvasti. Olisin kenties toivonut tähän hiukan enemmän tunteita ja hekumaa, mutta toisaalta päähenkilö on tieteen nainen eikä mikään tunteellinen seurapiiriperhonen, joten asioiden suorasukaisuus ja tiukka asiallisuus selittyy hyvin Isabellan luonteella. Mitä taas tulee kirjan nimeen, niin koen sen hyvinkin oikeutetuksi. A Natural History of Dragons on teos, joka muodostuu Isabellalle jo hyvin nuorena varsin käänteentekeväksi teokseksi ja sillä on arvokas asema hänen uransa käynnistämisessä.

Koska kuuntelin tämän valtaosin äänikirjana, minulta meinasivat tyystin mennä ohi painettuun laitokseen sisällytetyt piirrokset, nekin Lockwoodin käsialaa, jotka elävöittävät tarinaa omalta osaltaan huomattavasti. Erityisen koskettava oli kuva lady Trentin aviomiehestä Jacobista, mutta siitä ei tässä sen enempää. Suosittelen tätä mitä sydämellisimmin kaikille lohikäärmeistä kiinnostuneille, joille muistelmateosten kirjoitustyyli ei ole liian raskas. Itse ainakin koin tämän paikoin hyvinkin jännittäväksi, mutta ymmärrän, ettei tämä kaikkiin vaikuta samalla tavalla.

Ender's Game - Orson Scott Card

(Ender, Ursa, 1990)
Tor
1977
ISBN 978-0-7653-7062-4
324 s.
☆☆☆☆☆
Oma

En nyt ihan tarkkaan muista, kuinka oikein tulin innostuneeksi Ender's Gamesta. Kun elokuva tuli leffateattereihin, se oli pakko päästä katsomaan. Olen suuri avaruusoopperoiden ystävä (terveisin olen pelannut Mass Effect -trilogian ainakin neljä kertaa kokonaan läpi, kakkosen hiukan useammin) ja elokuva vei minut mennessään. Se oli täydellinen alusta loppuun (tosin eräskin valveutunut ystäväni koetti osoittaa minulle tieteellisiä epäkohtia elokuvasta, mutta moiset kommentit valuivat ohitse kuin vesi hanhen selästä) ja suunniteltu selvästi ruokkimaan jonkinlaista American Dream -tyyppistä ideaalia. Se oli todella motivoiva elokuva, samoin sen musiikit olivat todella onnistuneet, Steve Jablonskylle siitä pisteet kotiin. Asa Butterfield oli minusta erinomainen valinta Enderiksi, mutta ottakaa huomioon, etten vielä tässä vaiheessa ollut lukenut kirjaa. Nyt kirjan lukeneena voin sanoa, että Asa Butterfield on edelleen täydellinen valinta Enderiksi.

Ender's Game kertoo siis Andrew Wigginistä, joka on aloittanut taktisen uransa luomisen jo kolmevuotiaana. Ihmiskunta valmistautuu sotaan buggereina tunnettuja vihollisia vastaan, jotka ovat kertaalleen yrittäneet valloittaa maapallon. Ender on kuusivuotias, kun hänet siirretään taistelukouluun. Häntä pidetään ihmiskunnan ainoana toivona buggereita vastaan ja hänen harteilleen asetetaan järjettömät odotukset, kun otetaan huomioon, kuinka pieni lapsi hän vasta on. Alusta saakka pidetään huoli siitä, että Ender oppii taitoja, jotka aikuiset katsovat olevan laivaston komentajalle välttämättömiä. Enderin tulee kyetä toimimaan yksin vihollista vastaan. Hän ei saa koskaan uskoa, että kukaan auttaisi häntä. Hänen tulee olla itsenäinen ja eristetty muista lapsista, ettei hän koskaan luule pääsevänsä helpolla. Ja ennen kaikkea hänen tulee voittaa. Aina. Joka ikinen kerta. Täytyy myöntää, että purin hammasta useammassakin kohtaa, kun Enderiltä vaadittiin aina vain enemmän ja enemmän, eikä hänen koskaan annettu levätä.

Toisin kuin elokuvassa, kirjassa Enderin sisarukset, Peter ja Valentine, ovat ihan oikeita hahmoja, joilla on omat itsenäiset juonikuvionsa ja jotka pyrkivät omiin päämääriinsä. Peter tosin on hahmo, jota ei todellakaan tule ikävä, sillä hän on sadistinen ja itsekäs. Eversti Graff (jota Harrison Ford näyttelee elokuvassa) on hänkin oikeampi hahmo kirjassa. Häneenkään en olisi välittänyt tutustua yhtään enempää, sen verran häikäilemätön hänkin on. Mazer Rackham, toisen invaasion sankari, on vanha mies, puoliksi maori, joka astuu kuvioon kirjan loppupuolella kouluttamaan Enderiä laivaston komentajaksi.

Ennen kaikkea minut yllätti Enderin ikä. Oletin, että kirjankin päähenkilö olisi esiteini, joku 12-, 13-vuotias. Enderin nuoruus teki kirjasta jotenkin vieläkin rankemman kuin se muutoin olisi ollut. Kirjassa käsiteltiin myös maapallon tilannetta ja poliittisia valtasuhteita, joita ei elokuvassa näkynyt lainkaan. Alkuun luulin, että elokuvahan seuraa kirjaa todella uskollisesti, mutta mitä pidemmälle etenin, sitä enemmän erkanemisia tuli eteen. Toki yhtymäkohtia oli pitkin kirjaa, mutta esimerkiksi Enderin ja Petran välinen suhde oli elokuvaa varten tekaistu ja jäi kylmäksi kirjassa. Ehkäpä myöhemmin Enderillekin suodaan hänelle kuuluva osanen rakkautta. En muuten yleensä pidä elokuvakansista, mutta nyt on sanottava, että tämä kansi voitti retrokannen 100-0.