Moreeni
Suom. Seppo Raudaskoski
2013
ISBN 978-952-254-158-1
304 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale
Istuin päivänä eräänä työpaikallani kahvihuoneessa kun paikalle porhalsi johtoportaan väkeä. Toisin kuin voisi kuvitella, nämä eivät olleet ollenkaan sitä pönöttävää sorttia (etenkään se toinen niistä), vaan sellaisia, joiden kanssa tulee juteltua ihan kuin työkavereiden kesken, normaalisti. Luin Yanceyn Viidettä aaltoa ja toinen rouvista sitten kertoi lukevansa O'Donnellin kirjaa Mehiläisten kuolema. "Siinä on kaksi tyttöä joiden narkkarivanhemmat kuolee ja nää tytöt hautaa ne sitten takapihalle etteivät joutuisi huostaanotetuiksi". Pakkohan sellainen kirja oli lukea!
Marnie ja Nelly asuvat Glasgown sillä puolella, joka ei ole ihan niin hohdokasta seutua. Heidän vanhempansa Izzy ja Gene ovat olleet tytärten syntymästä saakka vähintäänkin välinpitämättömiä vanhempia. He ovat todellakin narkkareita, joiden elämässä ei ole mitään hyvää. Tyttäriäänkin he ruokkivat silloin kun sattuvat muistamaan. Ei siis ole mikään ihme, etteivät tytöt jää kaipaamaan vanhempiaan, kun toinen kuolee sänkyynsä ja toinen hirttäytyy vajaan. Sen sijaan Marnie ja Nelly hautaavat vanhempansa takapihalle ja istuttavat näiden haudalle laventelia, koska se tuoksuu voimakkaimmalle kukkakaupan myyjän mukaan. Naapurin mukava homomies Lennie katselee tyttöjen touhuja ja ihastelee, kuinka reippaita nämä ovat. Siinä ovatkin kirjan kolme kertojaa.
Marnie on seuraamassa kovaa vauhtia vanhempiensa jalanjäljissä kohti kaaosta ja tuhoa. Huumeet eivät ole hänelle vieras asia, ei myöskään seksi. Hän on kuitenkin todella älykäs ja menestyy koulussa huolimatta siitä, etteivät läksyt, koulunkäynti tai oppiminen juurikaan kiinnosta häntä. Sen sijaan hän käy mielellään kavereidensa kanssa kylillä, vetää änkyräkännit ja harrastaa seksiä avioliitossa olevan miehen kanssa. Hänen siskonsa Nellie sen sijaan on vähintäänkin erikoinen tyyppi. Nellie ei halua tietää mitään elämän groteskeimmista asioista (kuten kuukautisista tai huumerahoista), puhuu todella vanhahtavasti ("olet oikeassa, vanha kuoma") ja käyttäytyy muutenkin kuin hienompikin leidi jostakin historiallisesta romaanista. Hän kieltäytyy näkemästä totuuksia, jotka ovat aivan hänen nenänsä alla, eikä se ole mikään ihme, onhan hän kahden narkkarin nuorempana tyttärenä joutunut näkemään ja kokemaan kaikenlaista. Kolmas kertoja on Lennie, homomies, jonka tiukasti kaapissa kököttänyt kumppani on aikaa sitten menehtynyt. Lenniellä on koira, Bobby, joka ei jätä tyttöjen takapihan kukkapenkkejä rauhaan sitten millään. Lennie on myös rekisteröity seksirikollinen, sillä hän pimeässä erehtyi maksamaan viisitoistavuotiaalle pojalle suihinotosta. Hän ottaa tytöt siipiensä suojiin, kun näiden hulttiovanhemmat mystisesti katoavat Turkin matkalle, eivätkä ilmeisesti ole pienimmissäkään aikeissa palata matkaltaan.
O'Donnellin kirjassa on uskomaton hahmokaarti. Paitsi että päähenkilöt ovat ihan omaa luokkaansa, on sivuhenkilöissäkin omat aarteensa. Empatiaa löytyy sieltä, mistä sitä vähiten osaisi odottaa ja pettureiksi osoittautuvat ne, joihin tytöt eniten elämässään luottavat. Ihmisluonnon raadollisuus ja oman edun tavoittelu käyvät kyllä hyvin selviksi, sillä hyvienkin tekojen takaa löytyy usein jokin ei niin puhtoinen motiivi. Tytöt joutuvat puolustamaan itse itseään, sillä kukaan ei tee sitä heidän puolestaan. Paitsi ehkä Lennie, ainakin vähän.
Tätä kirjaa kuvaa hyvin se, että se sai minut naurahtamaan ääneen ja mutisemaan "tää on ihan älytön". Kaipasin jotain tällaista, erilaista. Mehiläisten kuolema on, kuten takakannessakin sanotaan, makaaberi, mutta mikäli kuvottavat yksityiskohdat eivät karkoita, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä teosta!
