Little, Brown and Company
2007
ISBN 978-0-316-01368-0
ISBN 978-0-316-01368-0
230 s.
☆☆☆☆
Kirjasto
☆☆☆☆
Kirjasto
Kun lukiossa tuli Yhdysvaltojen
kulttuuri -kurssilla puheeksi alkuperäisväestö, rakastuin jo
silloin. Toki nyt tämän kirjan lukeneena tiedän, että aika moni
muukin on ”rakastunut” intiaaneihin, ja että alkuperäisväestöstä se on
lähinnä pitkästyttävää. No, niin tai näin, kun Goodreadsin
foorumeilla törmäsin tähän teokseen, se oli luettava jo
takakannen perusteella. Yllätyin jopa hiukan, kun se löytyi
HelMetistä (tarkempi kirjan tarkastelu paljasti, että kyseessä on Yhdysvaltain suurlähetystön kirjastolle tekemä lahjoitus, kuin siistiä!).
The Absolutely True Diary of a
Part-Time Indian kertoo Juniorista, joka on syntynyt vesipäisenä ja
on siksi saanut paskaa niskaansa koko elämänsä. Hänen isänsä on
alkoholisti (kuten lähes kaikki muutkin reservaatin intiaanit),
äitinsä on eksentrinen tapaus ja sisarensa on asunut viimeiset
vuodet kellarissa juuri kommunikoimatta kenenkään kanssa. Juniorin
opettaja kuitenkin ottaa puheeksi reservaatista lähtemisen Juniorin
kanssa, ja niinpä tämä päättää lähteä valkoisten kouluun.
Sopeutuminen ei kuitenkaan ole helppoa, varsinkaan, kun lähes kaikki
reservaatin intiaanit kohtelevat Junioria petturina.
Kirja on vedet silmiin nostattavan
hauska, etenkin jos on jo valmiiksi väsynyt ja valmis vajoamaan
teini-ikäisten poikien tasolle. Juniorin kertomus perustuu osittain
kirjailijan omiin kokemuksiin reservaatissa kasvamisesta. Kirjaa
lukiessani en ollut vielä perhetynyt kirjailijan omiin taustoihin,
eikä Sherman Alexie kuulosta stereotyyppiseltä intiaaninimeltä,
joten en tiennyt kuinka tosissani kirjan viitsisin ottaa.
Kirjassa käydään läpi monia
nuoruuteen liittyviä asioita mielenkiintoisella ja hauskalla
tavalla. Kyseessä ei ole taas yksi teiniangstromaani, vaan kirjassa
on juju, joka koukuttaa. Juniorin elämä ei ole tosiaankaan ollut
helpoimmasta päästä eikä se kirjan kuluessa ainakaan helpotu,
mutta hän ei silti katkeroidu, vaikka ajoittain aika pirun vihainen
onkin. Myös Juniorin paras ystävä Rowdy on hyvin rakennettu hahmo,
ja kiskoo useimpia tyyppejä ihan syystä pataan.
Kirja opettaa kuitenkin jotakin myös
ymmärtäväisyydestä ja anteeksiantamisesta. Juniorin isoäiti on
”niitä vanhakantaisia intiaaneja”, jotka on todella hyväksyviä
kaikkea erilaisuutta ja erikoisuutta kohtaan. Jos jokaisella teinillä
olisi tällainen moraaliesimerkki elämässään, olisi maailma
varmasti paljon parempi paikka elää. Myös alkoholin vaaroista
varoitellaan, mutta salakavalasti ja saarnaamatta, koska Juniorille
alkoholismi on vain osa jokapäiväistä elämää.