27. huhtikuuta 2013

The Absolutely True Diary of a Part-Time Indian – Sherman Alexie

Little, Brown and Company
2007
ISBN 978-0-316-01368-0
230 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

Kun lukiossa tuli Yhdysvaltojen kulttuuri -kurssilla puheeksi alkuperäisväestö, rakastuin jo silloin. Toki nyt tämän kirjan lukeneena tiedän, että aika moni muukin on ”rakastunut” intiaaneihin, ja että alkuperäisväestöstä se on lähinnä pitkästyttävää. No, niin tai näin, kun Goodreadsin foorumeilla törmäsin tähän teokseen, se oli luettava jo takakannen perusteella. Yllätyin jopa hiukan, kun se löytyi HelMetistä (tarkempi kirjan tarkastelu paljasti, että kyseessä on Yhdysvaltain suurlähetystön kirjastolle tekemä lahjoitus, kuin siistiä!).

The Absolutely True Diary of a Part-Time Indian kertoo Juniorista, joka on syntynyt vesipäisenä ja on siksi saanut paskaa niskaansa koko elämänsä. Hänen isänsä on alkoholisti (kuten lähes kaikki muutkin reservaatin intiaanit), äitinsä on eksentrinen tapaus ja sisarensa on asunut viimeiset vuodet kellarissa juuri kommunikoimatta kenenkään kanssa. Juniorin opettaja kuitenkin ottaa puheeksi reservaatista lähtemisen Juniorin kanssa, ja niinpä tämä päättää lähteä valkoisten kouluun. Sopeutuminen ei kuitenkaan ole helppoa, varsinkaan, kun lähes kaikki reservaatin intiaanit kohtelevat Junioria petturina.

Kirja on vedet silmiin nostattavan hauska, etenkin jos on jo valmiiksi väsynyt ja valmis vajoamaan teini-ikäisten poikien tasolle. Juniorin kertomus perustuu osittain kirjailijan omiin kokemuksiin reservaatissa kasvamisesta. Kirjaa lukiessani en ollut vielä perhetynyt kirjailijan omiin taustoihin, eikä Sherman Alexie kuulosta stereotyyppiseltä intiaaninimeltä, joten en tiennyt kuinka tosissani kirjan viitsisin ottaa.

Kirjassa käydään läpi monia nuoruuteen liittyviä asioita mielenkiintoisella ja hauskalla tavalla. Kyseessä ei ole taas yksi teiniangstromaani, vaan kirjassa on juju, joka koukuttaa. Juniorin elämä ei ole tosiaankaan ollut helpoimmasta päästä eikä se kirjan kuluessa ainakaan helpotu, mutta hän ei silti katkeroidu, vaikka ajoittain aika pirun vihainen onkin. Myös Juniorin paras ystävä Rowdy on hyvin rakennettu hahmo, ja kiskoo useimpia tyyppejä ihan syystä pataan.

Kirja opettaa kuitenkin jotakin myös ymmärtäväisyydestä ja anteeksiantamisesta. Juniorin isoäiti on ”niitä vanhakantaisia intiaaneja”, jotka on todella hyväksyviä kaikkea erilaisuutta ja erikoisuutta kohtaan. Jos jokaisella teinillä olisi tällainen moraaliesimerkki elämässään, olisi maailma varmasti paljon parempi paikka elää. Myös alkoholin vaaroista varoitellaan, mutta salakavalasti ja saarnaamatta, koska Juniorille alkoholismi on vain osa jokapäiväistä elämää.

19. huhtikuuta 2013

Muutoksen tuulet - Tämä ei ole kirja :D

Notko, se lukeva peikko on pyristellyt jo hetken kirjablogien ihmeellisessä maailmassa, mutta joitakuita ei vain ole tarkoitettu uimaan isoissa vesissä. Ei se mitään, aion edelleen jatkaa, mutta aion tehdä joitakin muutoksia. Olen katsellut muita kirjablogeja (no okei, lähinnä Morren maailmaa =_=;) ja poden nyt suurta alemmuudentuntoa. Morrella on paljon kaikkea hienoa ja hän lukeekin paljon enemmän, lisäksi hän näyttäisi olevan paljon järjestelmällisempi ihminenkin. Aion nyt joka tapauksessa ottaa mestarista mallia (siis jos jonkun blogitekstissä on useampi kymmenen kommenttia niin sanoisin jo mestariksi, varsinkin kun on kirjallisuudesta kyse) ja muokata vähän tätä blogini ulkoasua ja tekstien asettelua. Aion silti edelleen kirjoittaa tekstit englanniksi ja suomeksi, ja edelleen vain omasta näkökulmastani ja muita huomioimatta, mutta toivottavasti vähän miellyttävämmän näköisesti. En myöskään ole aiemmin hirveästi piitannut tekijänoikeuksista (köh), mutta jo muutamassa edellisessä viestissäni olen käyttänyt itseottamiani kuvia. Koitan saada tähän blogiin mahdollisimman pian enemmän järkeä, kommentoikaa jos on ideoita/toiveita.

// Päivitys!

- Jatkossa kaikki blogipostaukset tulevat olemaan suomeksi. Vaikka luen sekä suomeksi että englanniksi, tuntuu ehkä yhdenmukaisemmalta kirjoittaa vain yhdellä kielellä, onhan sivulla kuitenkin muuten lähes kaikki suomeksi.

- En aio kiristää tahtia. Lukeminen on minulle harrastus enkä tahdo ottaa paineita siitä. Bloggaaminen ei saa viedä minulta lukemisen nautintoa ihan niin kuin ei mikään muukaan (opinnäytetyö lähestulkoon tappoi innostukseni, ainakin nuorten angsatuskirjoihin).

- Aion siivota tuon typerän tag-pilven. Monessa eri blogissa (tsihi, laajensin Morren maailmasta muun muassa blogeihin Kaiken voi lukea, Kirjainten virrassa, Sallan lukupäiväkirja ja uppoa hetkeen) tagit on lajiteltu tai sitten teksteihin on ns. asiasanojen sijaan tagatty vain kirjailija ja kustantamo, parhaassa tapauksessa vain kirjailija.

- Koitan järjestellä blogitekstit loogisemmin. Esimerkiksi niin kuin Kirjastanissa on tehty; kuva vasemmassa ylänurkassa, julkaisutiedot sen vieressä ja sitten vasta varsinainen arvio.

- Yritän etsiä/tehdä blogille jonkun vähän yksilöllisemmän ulkoasun. Koitan myös valita jatkossa otsikoihin ja vastaaviin sellaiset fontit, jotka a) toimivat kaikilla selaimilla ja b) jos eivät toimi, eivät ainakaan näy comic sansina.

Jos tulee vielä mieleen jotain, millä Lukevaa peikkoa voisi parantaa, niin kommenttia vain! En minä pure. :3

Huono karma - David Safier

Mieses Karma
Bazar
2012
ISBN 978-952-279-029-3
280 s.
☆☆☆☆
Oma

David Safierin Huono karma ilmestyi jo joskus silloin, kun olin ekoja kuukausiani kirjastossa töissä. Jo silloin minua kiinnosti kirjan perusajatus - päähenkilö kuolee ja syntyy uudestaan aina sen mukaan miten edellisessä elämässä on käynyt - ja kirjan hauska kansikuva. Koirat ovat aina olleet lähellä sydäntä, joten kuka tuollaiselle söpölle tanskandoggille voisi sanoa ei? Lainasinkin kirjan silloin taannoin, mutten saanut sitä syystä tai toisesta luettua (minulla on paha taipumus lainata kirjoja kirjastosta kotiin, kerätä ne läjäksi ja palauttaa ne kolmen uusimisen jälkeen koskematta niihin kertaakaan välissä). Nyt kuitenkin isäntää odotellessani kiertelin Rautatieasemalla olevaa Pocketshoppia ja törmäsin tuttuun kirjaan. Inhoan keltaista enkä yleensä tartu kirjoihin joissa on keltainen kansi, mutta periaatteenani on, että jos sattumanvaraisesti törmään johonkin asiaan kolmesti eri konteksteissa, minun on tartuttava siihen ja tutustuttava lähemmin. Ja nuo koiranpentusilmät...

Kirjaa mainostetaan tikahduttavan ja hervottoman hauskana, mikä yleensä tarkoittaa, ettei se ole sinne päinkään. Yleensä kieltäydyn nauramasta tällaisille kirjoille jo ihan vain siksi, että niiden pitäisi muka naurattaa. Huono karma kuitenkin naurattaa oikeasti, varsinkin jos lukee pitkän päivän päätteeksi kipulääkehuuruissa ja väsyneenä. Kirja oli paljon kaivattu tauko teinikirjallisuudesta joka, jos totta puhutaan, ottaa itsensä vähän turhankin vakavasti välillä. Mutta sellaisiahan teinit ovat, eivätkö olekin?

Huono karma on sopivan kevyt välipalaksi, sellaiseksi kirjaksi joka kulkee laukussa tai jonka saa luettua yhdessä illassa jos ei ole muutakaan tekemistä tai ei vain halua lähteä kotosohvaltaan. Hauskakin se on, ja sopii siksi naiseudesta kärsiville tai muuten vaan vähän masentuneille. Lisäksi kirja luo toivoa, sillä Kim Lange todellakin tajuaa olleensa narttu eläessään ja muuttuu huomaamatta ja alleviivaamatta kirjan kuluessa. Lukijakin herää viime metreillä ja tajuaa Kimin todella muuttuneen kirjan alusta melkoisesti.

Taivaan tuuliin - Terhi Rannela

Otava
2007
ISBN 978-951-1-21778-7
282 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

"Tämä on sota ja minä olen yhden tytön armeija", Aura päättää.

Opinnäytetyötäni varten olen lukenut viime aikoina määrättömän määrän nuortenkirjoja. Kaikesta ei ole järkeä kirjoittaa arvostelua, enkä olisi jaksanutkaan, mutta Terhi Rannelan teos Taivaan tuuliin oli sen verran vaikuttava kirja, että tästä nyt kannattaakin jo kirjoittaa.

Kirjan alussa Auran äiti kuolee auto-onnettomuudessa. Isä on surun murtama eikä näe tyttärensä tuskaa. Koska vanha talo on täynnä muistoja, Auran isä päättää, että on korkea aika muuttaa kaupunkiin, pienempään asuntoon. Muuton myötä Aura joutuu uuteen kouluun, jossa ketään ei kiinnosta että hänen äitinsä on juuri kuollut eikä kukaan välitä. Isäkään ei tunnu piittaavan ja vaikka isoäiti yrittää auttaa, ei hänkään ole sama asia kuin äiti.

Ennen pitkää Aura alkaa etsiä itselleen esikuvia kirjallisuudesta. Ensin hän turvaa Peppi Pitkätossuun, sitten Pallas Atheneen ja lopulta saksalaiseen naisterroristiin, Ulrike Meinhofiin. Kun herkässä iässä oleva Aura vielä tutustuu karismaattiseen Henriin, alkaa hänen tulevaisuutensa hahmottua.

Ensinnäkin Aura on hahmona realistinen. Voin hyvin kuvitella, kuinka rikki pieni tyttö menee kun äiti kuolee eikä kukaan ole tukena. Auraan on helppo samaistua, jokainen on varmasti joskus kuvitellut millaista olisi jos vanhempi kuolee, ja vielä varmemmin jokaista on joskus koulussa kiusattu. Kaikki ovat kuulleet ne kuluneet sanat "rakkaudesta se hevonenkin potkii" ja tietävät millaista raivoa se herättää, varsinkin jos on itse kiusaamisen kohteena. Aura kasvaa vinoon, eikä se ole mikään ihme.

Ulrike Meinhof on selitetty kirjassa hyvin auki, sillä tällainen historiallinen hahmo ei välttämättä ole ihan jokaiselle yläastelaiselle tuttu. Aura on kuitenkin Ulrikesta niin pakkomielteisen kiinnostunut, ettei erillistä "no niin lapset, nyt kerron teille vähän historiasta" -sepustusta tarvita. Kaikin puolin kirja oli rakennettu hyvin ja eheäksi kokonaisuudeksi. Jopa tuo ilki-ihana (ja kyllä, ilki-ihana tarkoituksella) Henri vaikuttaa sellaiselta tyypiltä johon voisi oikeastikin törmätä.

17. huhtikuuta 2013

Jos vielä jään - Gayle Forman

If I stay
WSOY
2009
ISBN 978-951-0-35286-1
191 s.
☆☆☆☆☆
Kirjasto

Mia on ihan normaali tyttö. Hän asuu ehjässä perheessä jossa kaikki rakastavat toisiaan, hänellä on paras kaveri ja koulussakin menee ihan ookoosti, ja onpahan hänellä poikaystäväkin, ihana Adam. Eräänä aamuna Oregonissa sataa lunta, ja kaikki saavat yllättävän ylimääräisen vapaapäivän. Niinpä Mian perhe päättää, että lähdetään käymään autoilemassa. Mia nukahtaa auton takapenkille Beethovenin sellosonaatti numero kolmeen ja herää, kun valtava rekka rysäyttää heidän pienen autonsa ihan ruttuun.

Mia tajuaa pian, että ainakin äiti ja isä ovat kuolleet. Teddyä ei löydy mistään. Mia näkee oman kätensä sojottamassa pientareelta. Hänelle selviää, että hänen ruumiinsa on koomassa, ja hänen on tehtävä valinta, lähteäkö vai jäädä.

Jos vielä jään on mielenkiintoinen kirja. Se on jaksotettu Mian nykyhetkeen, kun hän seuraa sairaalan tapahtumia ja vierailijoitaan, miettii syitä jäädä tai olla jäämättä, sekä takaumiin Mian lapsuudesta ja nuoruudesta. Takaumat ovat yleensä kirjoissa tylsiä, turhia ja tuppaavat vain sekoittamaan lukijan, mutta jotenkin tässä ei nyt vaan käynyt niin. Kaiken lisäksi kaikki tuntuu kovin loogiselta, Mialla on aikaa miettiä asioita sillä aikaa, kun hänen ruumiinsa keskittyy paranemiseen, ja hänellä on syytäkin käydä menneisyyden tapahtumia läpi.

Gayle Forman kirjoittaa hyvin, turhia kikkailematta. Tyyli on puhdasta ja teksti menevää. Kirjailija ei jää roikkumaan yksityiskohtiin muttei kirjoita myöskään turhan ylenmalkaisesti tai ohittele keskeiseltä tuntuvia asioita. Mia on realistinen hahmo kaikkine teini-ikään kuuluvine ongelmineen. Hän on ehkä keskivertonuorta onnellisempi siinä suhteessa, että hänellä pyyhkii ihan hyvin ja hän on lahjakas sellisti. Hänellä on edessään hyvä tulevaisuus, kunnes rysähtää.

Kirjaa lukiessani minuun iski useampaankin otteeseen kylmät väreet ja kyyneleet, erityisesti kun kirjassa mainittiin Yo-Yo Ma, kiinalainen sellisti, sekä hänen versionsa Ennio Morriconen The Missionista, jota kuuntelin samalla kun luin. Kappale sopii kirjaan täydellisesti.

Kirja jätti minut fiiliksiin "hitto mikä teos", jota ei tapahdu kovin usein.