Nutcase - Laura Lähteenmäki

WSOY
2016
ISBN 978-951-0-41617-4
195 s.
☆☆☆
Kirjasto

Tosi monet kotimaiset nuortenkirjat ovat olleet minulta tänä keväänä pannassa ihan vain jo siitä syystä, että niiden lukeminen muistuttaa liiaksi työstä, enkä tahdo enää toisintoa viimeisimmästä, ihan liian kauan kestäneestä lukujumista. Olen tähän mennessä pitänyt kaikista Lähteenmäeltä lukemistani kirjoista, joten olin siis ihan syystä innoissani, kun huomasin, että häneltä tulee jälleen uusi, nuorille suunnattu teos. Paitsi että kirjan kansi on todella hieno ja miellyttää ainakin tämän peikon värisilmää, kirjan aihekin on melko ajankohtainen.

Nutcase kertoo sisaruksista, Juhosta ja Saimista, jotka ovat kasvaneet maalla seuranaan lähinnä toisensa. Sisarukset ovat todella läheisiä, mutta nyt on tullut Juhon aika muuttaa kaupunkiin käymään lukiota. Saimi jää vielä vuodeksi jälkeen. Elämä tuntuu todella tyhjältä ilman Juhoa, ja Saimi saa pian huomata, että Juhon kaverit ovat Juhon kavereita, ja ettei Saimilla oikeastaan ole omia kavereita. Pienessä koulussa ei ole ketään, josta olisi Juhon korvaajaksi, joten Saimi uppoaa internetin ihmeelliseen maailmaan ja blogeihin. Erityisesti häntä kiehtoo Juhon koneelta löytynyt Leluni on pakattu -blogi, jossa Sumu purkaa tuntojaan maailmasta ja häntä kohdanneista vääryyksistä.

Lähteenmäen uutukainen puuttuu mielestäni todella hyvin siihen, kuinka nopeasti ihmiset tekevät oletuksia muista muutamien hyvin huterien yksityiskohtien perusteella. Menemättä Sumuun sen syvemmin, täytyy tunnustaa, että tulee sitä itsekin joskus vedettyä johtopäätöksiä muista ihmisistä esimerkiksi sen perusteella, käyttävätkö he isoja alkukirjaimia kirjoittamissaan viesteissä, kiroilevatko he paljon tai käyttävätkö hymiöitä täydentääkseen muutoin tunteesta riisuttua formaattia. Nutcasessa käy hyvin ilmi, kuinka nopeasti oletuksista tulee ihmismielen pyörityksessä totuuksia, joiden varaan sitä rakentaa ties mitä mielikuvitusrakennelmia.

Vaikka kirja on ajankohtainen ja käsittelee aihettaan hyvin inhimillisellä tavalla, koin sen jollain tapaa hankalaksi. En oikein saanut otetta Saimista tai Juhosta, joten kiintyminen kirjan hahmoihin jäi hyvin alkeelliselle tasolle. Juhon muutos on hyvin äkkinäinen, ja vaikka yritin selitellä itselleni, että kyllähän nyt kaupunkiin muuttanut teini väkisinkin muuttuu, mutta Juhon täysi 180 asteen käännös oli liian äkillinen, ainakin minulle. Saimi oli ehkä vähän lähestyttävämpi hahmo jo siksikin, että toimii kirjan kertojana. Saimikin tosin oli vähän sellainen liukas luikero, jonka päämääristä ja oikeista mielipiteistä oli vähän turhan hankala ottaa selkoa.

North End: Kaiken peittävä tulva - Laura Lähteenmäki

Kansi: Pietari Posti

WSOY
2013
ISBN 978-951-0-39904-0
301 s.
☆☆☆
Arvostelukappale
North End: Niskaan putoava taivas

North End -sarjan toisessa osassa ääneen pääsee Luna, ensimmäisessä kirjassa vähän etäiseksi jäänyt tehtaanjohtajan tytär, jonka kaikki luulevat olevan kovinkin hyvävarainen ja hyvin toimeentuleva. Totuus on kuitenkin toinen ja Kaiken peittävä tulva pyyhkäisee kulissit tiehensä. Luna paljastuu hauraaksi, haavoittuvaiseksi tytöksi, jota kaikki pitävät jääkuningattarena, mutta joka ei voisi olla kauempana julkikuvastaan. Hänen isänsä on kiireinen mies, jolla ei ole aikaa eikä oikeastaan haluakaan huomioida ja kuunnella tytärtään. Lunan poikaystävä Havu, jota kuolattiin jo ensimmäisessä osassa Teklan silmin, vaikuttaa hänkin etäiseltä ja oudon viileältä, kun kevään myötä vähenevät vaatekerrat eivät tunnu herättävän pojassa sen kummempia tunteita. Kaiken tämän keskellä Luna päättää tehdä kerrankin jotakin itseään varten, ja lähettää demon Donate It! -nimiseen laulukilpailuun.

North End on ollut sarjana mielenkiintoinen jo ensimmäisestä osastaan lähtien, ja odotin tätä toista osaa innolla. Petyin kuitenkin vähän. Viheraktivismi, josta puhuin jo ensimmäisen osan arvostelussa, saa tässä osassa uutta tuulta purjeisiinsa, kun ääneen pääsee Lunan isä, Muutoksen aikaan elänyt mies, jossa vaalit ja vaalipuheet aiheuttavat suuria tunteita. Jos ihan totta puhutaan, kirjasta meni maku kaiken se paasauksen vuoksi. Ymmärtäisin, jos asia selitettäisiin kerran, mutta siihen palataan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, vähän eri kantilta ja vähän eri aiheesta, mutta aina perusjuttu on sama; ihmiset tekivät ennen vanhaan aivan kaiken väärin. Varsinainen juoni, Lunan henkilöhahmon avaaminen, koulukiusaaminen, yksinäisyys, eteneminen laulukilpailussa, kaikki tämä jää sivuosaan ainakin alkuun, kun keskitytään tuskastelemaan kamalaa resurssien tuhlaamista, joka nykyaikana (Lunan isän nuoruudessa) on meneillään.

Mikäli kaiken tuon paasauksen pystyy ohittamaan, on Lunan tarinassa ihan oikeaakin asiaa. Häntä kiusataan koulussa, eikä kukaan oikein tahdo uskoa häntä. Eihän nyt kiusaamista ole olemassakaan. Lunan isä suree vaimonsa kuolemaa, eikä tahdo myöntää kenellekään, kuinka tuskallista kaikki on, etenkin nyt, kun isä on tehtaan sulkeuduttua työtön ja onneton. Ja Lunakin muistuttaa jäätävän paljon äitiään. Ja sitten on vielä Havu, jonka kanssa Luna on ollut ystäviä pikkulapsesta saakka, mutta joka nyt etsii itseään ja tuntuu etäiseltä vaikka heidän pitäisi seurustella keskenään. Eikä loppuratkaisu varmaan tule kenellekään yllätyksenä, mutta sen saatte lukea itse. Eniten kuitenkin (paasaamisen ohella) häiritsi se, kuinka lopussa kaikki lakaistaan maton alle kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan. Etenkin koulun rehtorin reaktio pisti vihaksi.

Kannesta on vielä sanottava sen verran, että tajusin sen erinomaisen kuvaavuuden vasta nyt, kun hain sen tuolta yöpöydältä tähän viereen kirjoittaakseni arvostelua. Kirjassa Luna näkee unia, joissa hän on kapealla jääsillalla, joka uhkaa pettää hänen altaan. Ja sitten nuo varpuset, nekin ovat ihan omassa asemassaan kirjassa. Toivottavasti kolmannessa osassa keskitytään sitten tarinaan ja muistetaan, että tämä ilmastonmuutosasia on käyty jo kahdessa kirjassa useampaan kertaan läpi.

Iskelmiä - Laura Lähteenmäki

WSOY
2013
ISBN 978-951-0-39493-9
230 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

"Iskelmiä, kultapieni, iskelmiä."

Laura Lähteenmäki tuli tutuksi nelosdiplomistakin löytyvällä Niskaan putoava taivas -kirjallaan. Pidin hänen tyylistään jo tuolloin ja halusin lukea lisää hänen teoksiaan. Iskelmiä vakuutti paitsi ulkoasullaan, myös aihepiirillään. Takakannen tekstin perusteella sisältö toki jää vähän hataraksi, mutta hyvin pian kirjan aloittamisen jälkeen kyllä selviää, minkälaisesta kirjasta on kyse.

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Aino, joka on viettänyt viatonta ja suojattua elämää, harrastanut partiota ja pitänyt koulumenestyksestään huolen. Sitten luokkaretkibussissa hänen viereensä istuu valloittava Samuli, jonka kujeileva käytös saa naiivin Ainon tarttumaan koukkuun lähes heti. Pidin Ainon aitoudesta ja teinityttömäisestä tavasta antautua täysillä tunteiden vietäväksi. Olin nuorena itse aivan samanlainen, yksikin ystävällinen katse ja olin myytyä naista. Aino ei myöskään kokemattomuuttaan tiedä, mihin rajat on vedettävä tai kuinka se tehdään.

Väkivaltaa joskus itsekin sivusta seuranneena tiedän, millaista sellainen elämä on. Lähteenmäki kuvaa vakuuttavasti Ainon epävarmuutta, jännittyneisyyttä, varovaisuutta ja väsymystä. Aino riisuu olemuksestaan kaiken mistä Samuli ei pidä, ja Samuli hyvän petoeläimen tavoin ainakin osaa houkutella Ainon tekemään tasan niin kuin haluaa. Ainon väsymys alkaa näkyä pian kaikessa, ensin vähemmän, sitten enemmän. Hänen kokemansa väkivalta vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä. Hän ei uskalla sanoa Samulille vastaan, mutta jossain Ainonkin on purettava tuntojaan. Hänen henkistä luhistumistaan on raskasta seurata. Ainon selittelyt itselleen ja muille ovat niin tyypillisiä ja niin raivostuttavia, että meinasin jo ihan todella suuttua. Hän taipuu kuin heinä tuulessa Samulin tieltä, antaa aina vain uusia ja uusia mahdollisuuksia, vaikka järkikin jo sanoo, että eiköhän tämä ollut tässä.

Iskelmiä olisi hyvä kirja pakolliseksi lukemiseksi kouluihin. Tällaisen väkivallan uhreiksi joutuu oikeastikin tyttöjä ja poikia, jotka eivät tiedä mitä heidän kuuluisi tehdä tai miten parisuhteessa kuuluu olla. Lähteenmäen teos olisi hyvä kirja juurikin tietynlaisen väkivaltakäyttäytymisen tunnistamiseksi ja onnettomuuksien välttämiseksi. Ainoa huono puoli kirjassa lienee se, että se päättyy ikään kuin kesken. Eihän kaikella todellakaan ole se kaikkein onnellisin loppu, mutta Otto, olisin toivonut loppuun enemmän Ottoa.

North End: Niskaan putoava taivas - Laura Lähteenmäki

WSOY
2012
ISBN 978-951-0-38598-2
258 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale

Diplomilistan valloitus jatkuu Laura Lähteenmäen tulevaisuuteen sijoittuvalla teoksella North End: Niskaan putoava taivas, joka sijoittuu nimensä mukaisesti North Endiin. Kirjan päähenkilö Tekla on vastikään muuttanut pohjoiseen eronneiden vanhempiensa ja pikkuveljensä Kaurin kanssa. Hän ei ole vielä tutustunut kehenkään ja hänen syntymäpäivänsä lähenevät huimaa vauhtia, eivätkä kaverit entisestä elämästä oikein osaa sanoa, ovatko he tulossa vaiko eivät. Sitten kun vanhemmillakin menevät vuoroviikot sekaisin ja Tekla jää veljineen yksin kotiin, Tekla tajuaa, millaisten mahdollisuuksien äärellä hän nyt on.

Kirjassa maailmaa on kohdannut suuri Muutos, jonka myötä voimaan on astunut tiukat lait ja säädökset, joiden nojalla sitten eletään. Esimerkiksi lämmittää saa vain tiettyyn aikaan päivästä, termostaattia ei saa vääntää täysille ellei kyseessä ole sitten todellinen hätätilanne, lihaa saa syödä vain kerran viikossa ja kaikki yösähkö minkä käyttää, joutuu itse polkemaan taloyhtiön cross trainerilla. Tekla inhoaa uutta paikkaa ja kaikkia tiukkoja sääntöjä, ja niin inhoaa pikkuvelikin, joka kieltäytyy puhumasta tai pukemastakaan, sen puoleen. Heti kirjan alussa kerrotaan, että äärimmäiset vuodenajat johtuvat Pohjois-Atlantin oskillaation aiheuttamista ilmanpaineen muutoksista.

Tekla on hahmona uskottava, aivan kuten Annika Lutherin Kodittomien kaupungissakin, päähenkilönä on hyvin luonnerikas nuori, joka noudattaa uskollisesti hänelle suotuja luonteenpiirteitä. Teklalla on aika lyhyt pinna mitä tulee Kauriin, eikä hän jaksaisi aina olla katsomassa pikkuveljen perään. Hän on vähän ujo ja tutustuu hankalasti uusiin ihmisiin. Hänen kuitenkin onnistuu saada kavereita naapureiden nuorista, tosi söpöstä Havusta, moottoriturpa Aasasta ja ylväästä tehtaanjohtajan tyttärestä Lunasta. Kaikkia nuoria yhdistää vähintäänkin vanhempien työ tehtaalla, jos ei mikään muu, joten kun tehtaalle tehdään aktivistien toimesta isku, nuorten on pakko puhaltaa yhteen hiileen.

Niskaan putoavassa taivaassa on ehkä vähän liikaa viheraktivismin makua. En tykkää yleensä hapatuksesta kirjoissa, enkä nytkään, kun kaikkien on pakko olla ainakin lähestulkoon täysin kasvissyöjiä, kierrättää jokainen pienikin roska, vahtia lämmitystään ja hiilijalanjälkeään. Alkuun oli ihan ymmärrettävää, kun selitettiin uutta maailmanjärjestystä ja sitä, miten homma toimii, mutta pidemmän päälle selitykset soijanakeista alkoivat jo vähän kyllästyttää. Niskaan putoavassa taivaassa on myös äärimmilleen kärjistetty poliittinen tilanne, puolueita on kaksi, Suprat ja Kentät, sekä heidän lisäkseen separatistipuolue, joka kannattaa suoraa toimintaa ja on vastuussa myös North Endin karkkitehtaalle tehdystä iskusta. Onneksi kirja ei varsinaisesti keskity aktivistien touhuihin, vaan enemmänkin Teklan sopeutumiseen uuteen elämäänsä, kadonneen pikkuveljen etsintään sekä sen mysteerin selvittämiseen, ketkä asuvat maanalaisissa varastoissa ja miksi siellä haisee toisinaan savu. Oli tämä kuitenkin sen verran hyvä kirja, että se valvotti siihen saakka että sain sen luettua.