Kuin viimeistä päivää - Lauren Oliver

Before I Fall
WSOY
Suom. Tero Valkonen
2010
ISBN 978-951-0-35712-5
412 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

Jos ihan totta puhutaan, tämän kirjan kansi ei napannut minua pätkääkään. Pyörittelin kyllä Oliverin kirjaa useampaankin otteeseen käsissäni ja mietin, että pitäisiköhän nyt sitten kuitenkin lukea, mutta aina vain laitoin kirjan hyllyyn takaisin. Oliverin Delirium teki kyllä vaikutuksen, mutta kansilla on joihinkin meistä enemmän vaikutusta kuin toisiin. Minua tällainen tyylitön, 90-lukulainen kansi syrji oikein todella vahvasti, enkä olisi varmaan koskaan tullut tätä lukeneeksi, ellei ihanainen Laura olisi sitä lopulta lukenut ja suositellut. Joidenkin ihmisten sana painaa enemmän kuin tuhat kuvaa, eikun..

Kuin viimeistä päivää kertoo Samantha Kingstonista, joka elää nuoruutensa huippuvuosia. Hänellä on kaikkea, hän on kaunis, hänellä on vaikutusvaltaisia ystäviä, hänet huomataan ja hän on suosittu. Aina näin ei ollut, mutta siitä Sam ei puhu. On parempi nauttia siitä mitä on kuin märehtiä menneitä. Cupidon päivänä Sam kavereineen tulee kutsutuksi Kent McFullerin bileisiin, joissa on kuulemma tarjolla oluttynnyri. Kaiken lisäksi Sam on sopinut poikaystävänsä Robin kanssa, että tänään on Se Päivä. Sam on myös kiittämätön, itsekeskeinen ja itseään täynnä olevan nirppanokka, joka ei pelkää polkea muita jalkoihinsa. Kaveriporukkansa voimin hän tuhoaa muiden elämiä siinä missä nautiskelee omastaan. Heidän lempi kiusankohteensa on Juliet Sykes, tyttö joka partioleirillä pissasi makuupussiinsa ja jota he nykyään kutsuvat vain Psykoksi. Juliet ei ole ainoa, mutta saa osakseen kaikki kovimmat iskut. Tapahtumantäyteisten bileiden - ja useamman paukun - päätteeksi tytöt lähtevät ajamaan kotiinsa, kun tielle syöksyy jotain valkoista, joka suistaa Lindseyn Range Roverin ojaan ja suoraan päin puuta, vieden Samin hengen.

Tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Sam herää seuraavana aamuna ja äkkää nopeasti elävänsä uudelleen elämänsä viimeistä päivää. Kokemus on järkyttävä, etenkin kun Sam muistaa täysin, mitä edellisenä päivänä on tapahtunut. Hän ei ymmärrä alkuun miksi on juuttunut tähän yhteen päivään, mutta elettyään sen uudelleen ja uudelleen, hän saa tietää asioita, jotka muuttavat hänen käsityksensä ympärillä olevista ihmisistä lopullisesti.

Sam oli alkuun minusta todella raivostuttava hahmo. Samanlaisia näkee jenkkileffoissa, ja he ovat yleensä niitä elokuvien pahiksia. Sam ei kuitenkaan aina ole ollut suosittu, hänellä on ihan oikea perhe ja pikkusisko, joka ei osaa sanoa ässää oikein. Hän rakastaa ystäviään ja välittää näistä oikeasti, vaikka pikkuhiljaa tajuaakin, kuinka väärässä he ovat olleet. Salaisuudet valkenevat Samille pikkuhiljaa ja jokaisen päivän myötä hän muuttaa jotakin, joko päästäkseen loputtomasta kierteestään tai pelastuakseen muuten. Seitsemännen ja viimeisen päivän koittaessa Sam on aivan eri hahmo. Hänen hyvät ominaisuutensa ovat edelleen jäljellä, mutta muutoin hän on kasvanut seitsemässä päivässä enemmän kuin monet kasvavat seitsemässä vuodessa. Kirjasta on hankalaa sanoa enempää pilaamatta sitä täysin, mutta harvoin näkee näin aidontuntuista kasvutarinaa. Loppua kohti Samista ihan oikeasti on vaikeaa olla pitämättä.

Delirium - Lauren Oliver

Delirium
WSOY
2011
ISBN 978-951-0-37158-9
351 s.
☆☆☆☆
Oma

Delirium kertoo 17-vuotiaasta Lenasta, joka elää yhteiskunnassa, jossa kaikkein pelätyin sairaus on amor deliria nervosa, toisin sanoen rakkaus. Ihmiset ovat kehittäneet parannuskeinon rakkauteen, ja tämä proseduuri on jokaisen nuoren käytävä läpi täytettyään 18 vuotta. Lena on menettänyt taudille äitinsä ja lähestulkoon sisarensakin, joten hän ei malta odottaa omaa proseduuriaan ja pääsyään taudilta turvaan. Asuinalueet on aidattu sähköaidoin, eikä kaupunkeja ympäröivään Korpeen ole asiaa. Parannettuja valvovat valtion virkamiehet, jotka pidättävät kaikki myötäilijöinä tai kapinallisina pitämänsä ihmiset ja pakottavat nämä uusintaleikkauksiin tai kuskaavat vankiloihin, mikäli leikkauksista ei ole mitään hyötyä.

Äärettömän virkistävää Deliriumissa on se, että vaikka se sijoittuu dystooppiseen tulevaisuuteen, kenelläkään ei ole mitään supervoimia eikä ihmisissä muutenkaan ole mitään erikoista, kunhan ovat keksineet jostakin, että rakkaus on kamala sairaus jota tulee kaikin keinoin välttää. Jokaisen luvun alussa on katkelmia uusista oppimateriaaleista (kuten muokatusta Raamatusta) jotka ovat silkkaa pelkkää propagandaa, mutta auttavat osaltaan avaamaan yhteiskunnan asenteita rakkautta kohtaan ja edesauttavat myös kirjaan imeytymistä. Jokin Deliriumin totalitaarisessa valtiossa muistutti vähän Nälkäpeleistä, tai sitten sen tekivät vain sähköistetyt aidat, joilla ihmisiä hallitaan tässäkin kirjassa kuin eläimiä (ja jotka oivallisesti ovat pois päältä niin että niistä pääsee kiipeämään yli, huolimatta piikkilangasta).

Lena on mukava, ympäripyöreä hahmo, joka on kiltti ja tottelevainen, ei koskaan valehtele ja noudattaa kaikkia annettuja määräyksiä. Hän odottaa proseduuriaan lähes innoissaan ja menee arviointiinsakin positiivisin mielin, vastaukset valmiina ja rohkeana kohtaamaan koitokset. Hän kuuluu niihin ihmisiin, joiden mielestä proseduuri on ennen kaikkea yhteisön ja yksilön edun mukainen ja kaikkien parhaaksi muutenkin. Mutta sitten joku vapauttaa kasan lehmiä labroihin ja Lena tapaa Alexin, pojan, jolla on syyslehtien väriset hiukset ja hauska hymy, ja joka on kaikin puolin silkkaa pelkkää pahaa uutista parempaa, rakkaudetonta, tulevaisuutta toivovalle Lenalle.

Lenan ja Alexin kanssakäymiset on kirjoitettu hauskalla, vatsaakutkuttavalla tavalla. Toisinaan kerronta tökkii, mutta aina kun Lena ja Alex törmäävät, kirja lähtee liukumaan eteenpäin, aivan kuin sen ainoa tarkoitus oikeasti olisi kertoa Lenasta ja Alexista, eikä mistään muusta. Mukana on myös Lenan ystävä Hana, joka on kaunis, rikas ja rohkea, osaa lutvia sosiaalisissa verkoissa noin vaan ja on muutenkin paljon parempi kuin Lena. Hana toimii eräänlaisena liipasimena Lenalle, ja laukaisee tytön kielletyille teille. Huolimatta kaikesta sujuvuudestaan - rosoisuutta näissä henkilöissä ei juuri ole, kaikki vaikuttaa vähän.. kiillotetulta - hahmot ovat toimivia ja no, uskottaviakin ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. En usko, että inhorealistisuus tässä kirjassa olisi edes toiminut, kyseessähän on loppujen lopuksi ihan puhdas rakkaustarina, ja sellaisena se toimii erinomaisesti.

Niin ja huomaa taas, että sarja on kyseessä, kun loppuun on kirjoitettu ehkäpä maailman kamalin cliff hanger. Mitenkähän tästä saisi toisen osan käsiinsä mahdollisimman nopeasti..?