The Death Cure - James Dashner

Kansi: Philip Straub & Stephanie Moss

Delacorte Press
2011
ISBN 978-0-385-73877-4
325 s.
☆☆☆
Oma
The Maze Runner
The Scorch Trials

Maze Runnerin viimeinen osa odotti luetuksi tulemistaan vähän turhan kauan. Olin jo aloittanut tämän kirjan, kun elämässä sitten tuli jotakin muuta tielle (kenties kirja, jossa oli vetävämpi kansi, kuka tietää?) ja The Death Cure jäi pinoon odottelemaan. Ajan myötä sen päälle kasaantui muita kirjoja ja sitten vielä lisää, mukamas tärkeämpiä kirjoja. Pian se olikin pinon alimmaisimpana ja lopulta siirsin sen kirjahyllyyn odottamaan vuoroaan. Nyt on kuitenkin menossa jonkinlainen sarjojen loppuunsaattamisvaihe, joten päätin tarttua The Death Cureen ennen kuin aloitan seuraavaa kirjaa.

The Death Cure on tosiaankin viimeinen osa trilogiassaan ja ehkäpä kirjoista toimintapainotteisin. Täytyy tunnustaa, että toimintapainotteisuus ei ole aina hyvä asia. Minun oli todella hankala saada silmät pysymään auki lukiessani tätä, vaikka odotukset olivat aiempien osien perusteella todella korkealla. Thomas kumppaneineen herää siis WICKEDin tukikohdasta, jossa heille luvataan, ettei WICKED enää valehtele heille. Thomas ei kuitenkaan usko yhtiötä, ja miksi uskoisikaan kun ottaa huomioon, millaisten kärsimysten läpi hänet on ystävineen vedetty. WICKED tarjoutuu palauttamaan nuorille näiden muistot, mutta Thomas yhdessä ystäviensä Minhon ja Newtin kanssa kieltäytyvät kunniasta. Ensialkuun vaikuttaa siltä, että heidän valintansa on ihan hyväksyttävä ja että he saavat pitää päänsä, mutta piankos heidän ovelleen ilmaantuu itse pääjehu gorilloidensa kanssa vaatimaan poikia muuttamaan mielensä. Thomasilla ei ole aikomustakaan päästää WICKEDiä enää kertaakaan aivoihinsa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää pako. Tästä alkaakin sitten villi kissa ja hiiri -leikki, joka sisältää paljon taistelua ja vain vähän mitään muuta.

Aiemmissa kirjoissa tykkäsin Dashnerin kehittämästä ryhmädynamiikasta, erilaisista hahmoista ja erityisesti Teresasta, josta oli todella hankala ottaa selvää. Tässä kirjassa keskitytäänkin sitten lähestulkoon yksistään Thomasin, Newtin ja Minhon seikkailuihin. Hiukan edes romantiikan nälkää tyydyttää Brenda, mutta kutukohtaukset jäävät kyllä täysin minimiin - jos niitä edes kutukohtauksiksi voi kutsua. The Death Cure on pakattu täyteen toimintaa ja juoni kyllä etenee, mutta selvästi tytöille kirjoitetusta dystopiasta poiketen romantiikka jää täysin sivuosaan ellei lähes poiskin.

Sarjasta on ilmestynyt esiosakin, nimeltään The Kill Order. Se odottaa tuolla hyllyssä, mutta saapa nähdä saanko aikaiseksi luettua sitä. The Death Cure jätti vähän kylmäksi, vaikkei se missään nimessä huono kirja ollut. Kävin muuten vilkaisemassa imdb:n sivulla Maze Runnerin leffatietoja ja hienon leffajulisteen lisäksi siellä oli tieto Suomen ensi-illasta, 19.9.2014. Sitä odotellessa!

The Scorch Trials - James Dashner

Delacorte Press
2010
ISBN 978-0-385-73875-0
361 s.
☆☆☆☆☆
Oma
The Maze Runner

Sarjassaan toinen osa, älä siis lue tätä jos et halua spoilereita ensimmäisestä osasta. Huomauttaisin myös, että Maze Runnerista tulee syksyllä ilmoille elokuva, joten vielä ehdit hipsteriksi ("luin sen kirjan kuule kauan ennen kuin siitä tehtiin mitään leffaa", tiedättehän).

Scorch Trials on nimenomaan juurikin sitä. Thomas luulee päässeensä turvaan labyrintistä, luulee kaiken olevan hyvin, luulee Teresan olevan Se Oikea ja muutenkin masu on täynnä, päällä on puhtaat vaatteet, on lämmintä, mukavaa ja juoksevaa vettä. Ja sitten kaikki hajoaa palasiksi. Paljastuu, etteivät Gladerit todellakaan ole turvassa, eivät lähelläkään. WICKED - ensimmäisessä osassa tutuksi tullut pahisjärjestö - on vain järjestänyt pojille (ja Teresalle) kyydin sairaan testinsä seuraavaan osaan, jossa nämä kohtaavat lisää vaaroja ja vaikeuksia. Toisessa osassa avataan enemmän maailmaa sellaisena kuin se Maze Runner -sarjan aikakaudella on, tutustutaan sairauteen joka kulkee nimellä Flare ja sen sairastuttamiin ihmisiin jotka kutsuvat itseään Crankeiksi. Kannoin miehelleni kolme kirjaa nenän eteen ja pyysin valitsemaan niistä yhden, ja ensimmäinen kysymys Scorch Trialsista oli "onkstää joku zombikirja?". Tämän jälkeen valinta olikin sitten selvä.

Ja tottahan se on. Crankit muuttuvat aina vain enemmän ja enemmän zombien kaltaisiksi sairauden edetessä. Kyseessä on ilmeisesti ruton kaltainen tauti, joka tarttuu ja leviää ihmiskontaktista. Thomas ja kumppanit saavat kirjan alussa tietää, että heihin on istutettu Flare, ja että heillä on kaksi viikkoa aikaa taivaltaa sadan mailin matka turva-alueelle, jossa parannus heitä odottaa. Pojilla ei ole mitään menetettävää, joten he lähtevät matkalle.

Dashner kirjoittaa toimintaa oivallisesti. Kirjaa lukee samalla intensiteetillä kuin hyvää leffaa katsoo, välistä teki mieli oikein hakea popparit ja limu seuraksi. Aina kun joku keskeytti lukemiseni, minua rupesi ärsyttämään pitkälti samaan tapaan kuin jos olisin joutunut pausettamaan jonkun todella hyvän ja mielenkiintoisen leffan tosi jännään kohtaan. Scorch Trialsit osoittautuvat jos mahdollista vieläkin vaarallisemmiksi kuin Labyrintti, josta Thomas kumppaneineen onnistui pakenemaan. Nyt vastassa eivät ole puolimekaaniset hirviöt (ainakaan heti aluksi), vaan joukko eriasteisesti sairastuneita ihmisiä, joiden mielenliikkeistä ei voi olla täysin varma. Ja kun tähän otetaan mukaan vielä Teresan mystinen katoaminen ja Aris-nimisen pojan äkillinen ilmaantuminen, on soppa valmis. Thomasta pyöritellään suuntaan ja toiseen, eikä lukijakaan pian enää tiedä, mihin uskoa. Tässäpä teille jatko-osa, joka päihittää ensimmäisen. Onneksi minulla ei ole valtaisia kirjapinoja luettavaksi, vaan voin jatkaa suoraan seuraavaan osaan. /denial

The Maze Runner - James Dashner (ja sananen elokuvasta)

Kansi: Stephanie Moss

(Maze Runner - Labyrintti, Basam Books, 2015)
Delacorte Press
2009
ISBN 978-0-375-73794-4
375 s.
☆☆☆☆
Oma

The Maze Runner ilmaantui tutkaani ensimmäistä kertaa lueskellessani Goodreadsin Popular Dystopian Books -listaa.  Yllättäen kansi kutsui minua (pidempiaikaiset lukijani ovat varmaankin jo huomanneet, että kiinnitän vähän turhankin paljon huomiota kirjojen kansiin), ja lisäksi kuvittelin kuulleeni tästä kirjasta joskus aikaisemmin. Paljastui, että olin erehtynyt, mutta onnekseni silti nappasin tämän kirjan mukaani etsiessäni kirjakaupassa joululahjaa avopuolisoni ystävälle. Ei sitä joka päivä löydä kovakantista kirjaa kolmellatoista eurolla suuremmanpuoleisesta kirjakaupasta ilman jonkinlaista alennusta.

The Maze Runner kertoo Thomaksesta, joka herää pimeässä hississä matkalla kohti tuntematonta. Hän ei muista menneisyydestään eikä itsestään mitään muuta kuin oman nimensä. Hissin ovien auetessa Thomas katsoo kasvoihin kohtalotovereitaan, Gladerseja, joukkiota poikia, jotka ovat saapuneet tällä samalla hissillä tähän samaan kummalliseen ja hengenvaaralliseen maailmaan. The Glade on paikka, jota sokkelo ympäröi, korkeiden kiviseinien reunustama alue, joka on omavarainen ja kykenevä elättämään sinne joutuneita poikia. Joka ikinen aamu seinät sokkeloon aukenevat ja joka ikinen ilta ne menevät jälleen kiinni. Kerran kuussa, joka kuukausi, Gladeen saapuu uusi poika ja kerran viikossa, aina samana päivänä, he saavat varustetoimituksen. Kukaan ei tiedä kuka tämän kaiken takana on, mutta yksi tavoite näillä pojilla on - päästä ulos labyrintista.

Thomas tuntee heti alusta saakka vastustamatonta vetoa sokkeloon ja haluaa yhdeksi Runnereista, juoksijoista, joiden ainoa tehtävä on juosta aamulla sokkeloon, kartoittaa siitä kahdeksasosa ja palata takaisin piirtämään paperille kartoittamansa osa. Hiukan hankalaksi tehtävän tekee se, että aina ovien sulkeutuessa myös sokkelo muuttuu, joten aamulla mikään ei ole enää samoin kuin se edellisenä päivänä oli. Thomaksen alku poikien parissa ei ole kovin miellyttävä, eikä se muutu ainakaan helpommaksi, kun hänen saapumisensa jälkeen Gladersien rauha alkaa rikkoontua. Seuraavana päivänä hissillä saapuu mustahiuksinen tyttö, ensimmäinen laatuaan, joka sekavia mumistuaan vaipuu koomaan. Thomas tajuaa olevansa kokonaisuudelle tärkeämpi kuin kukaan muu pojista, ja että tyttö on avain kaikkeen.

The Maze Runner on vauhdikas, paikoin kauhun väreitä nostattava seikkailu. Kirja ei paljasta lukijalle mitään liian aikaisin, joten on pakko arvailla. Sokkeloa kansoittavat otukset, Grieversit, ovat kammottavia, kuvottavia otuksia, jotka on kuvailtu vähän turhankin hyvin. The Maze Runnerissa ei muutenkaan piilotella hirviöitä, vaan ne lätkäistään suoraan päin naamaa vähän kuin kauhut päivänvalossa. Joillekin tämä varmasti toimii ja joillekin ei, itse en yleensä saa kiinni möröistä, jotka piileksivät varjoissa ja joita ei koskaan kunnolla näe, joten Grieversit olivat mukavaa vaihtelua. Ne tuovat mukaan myös lisää scifi-elementtejä, koska ne ovat osittain orgaanisia ja osittain mekaanisia. Ne toimivat ikään kuin jatkuvana muistutuksena aikakaudesta, jota kirjassa eletään.

Kirjan alkupuolella dialogi vähän takkuaa, kun Thomas ei saa vastauksia keneltäkään eikä tiedä mitään ja esittää samoja kysymyksiä eri ihmisille vain saadakseen samoja vastauksia uudelleen ja uudelleen. Lisäksi alussa käytetään vähän turhan tiheään selittelyä "vaikka hän ei mitään aiemmasta elämästään muistanutkaan, hän silti tiesi...", ja se käy vähän rasittavaksi. Mutta tarinan pyörähdettyä kunnolla käyntiin on vaikea jättää kirjaa enää sivuun. Nyt kun olen saanut tämän kutkuttavan tapauksen pois alta, voin jatkaa rauhassa lukujonon purkua, nyt kun on sopivasti pikkuisen lomaakin!

9.11.2014 Sananen elokuvasta

Kävin tänään katsomassa Labyrintin, filmatisoinnin tästä kirjasta. Elokuva oli hyvä, toiminnatäyteinen ja visuaalisesti hieno kokemus, sekä huomattavasti kirjaa yksinkertaisempi. Isojakin juonenkäänteitä oli leikattu pois ja esimerkiksi hahmojen välisiä suhteita, sääntöjä ja itse labyrinttia oli huomattavasti yksinkertaistettu. Wicked, tuo kaiken takana oleva järjestö, jää elokuvassa paljon hämärämmäksi kuin kirjassa. Samoin on jätetty pois Thomasin ja Teresan välinen suhde, joka kirjassa on huomattavasti syvempi.

Kaikenkaikkiaan elokuvaan on siis jätetty kyllä kaikki toiminta - sitä on paikoin jopa lisätty - mutta hahmoista inhimilliset tekevät tekijät on tiputettu pois. Jos innostuit leffasta siksi, että siinä on paljon tappeluita ja tulta, niin kirjaa lukiessa kannattaa varautua siihen, että siinä on muutakin sisältöä. Jos taas leffa jäi vähän liian pintaraapaisuksi, suosittelen lukemaan kirjan.