Dog on It - Spencer Quinn

(Karvat pystyssä, WSOY, 2011)
Atria Books
2009
ISBN 978-1-4165-8584-8
305 s.
☆☆☆☆
Oma

Dog on It on ensimmäinen Bernie & Chet mysteeri ja valikoitui luettavakseni lukupiirin kautta. Tällä kertaa täytyy myöntää, että Henkan valinta vähän yllätti. Selvinnee lukupiirikeskustelussa, mistä mies tällaisen keksi. Koska olen henkeen ja vereen koiraihmisiä ja koska tässä kirjassa päähenkilö ei ole todellakaan Bernie, vaan hauskannäköinen (ilmeisesti) mustavalkoinen sekarotuinen Chet (joka nopealla googletuksella painaa suunnillee 45 kiloa), päätin hankkia kirjan omaksi silläkin uhalla, ettei se olisi hyvä. Oli se!

Dog on It kertoo siis yksityisetsivä Berniestä sekä tämän koirasta Chetistä, joka on viime hetkellä reputtanut poliisikoirakokeen eikä siis ole koskaan valmistunut K-9-yksiköstä, jossa on saanut koulutuksensa. Kirjassa ei kerrota, miten Chet on tarkalleen ottaen päätynyt Bernielle, mutta se on sivuseikka, johon lukija ei jää kaipaamaan vastausta. Tai en minä ainakaan. Erikoisen kirjasta tekee se, että päähenkilö on tosiaan Chet ja kirja on kuvattu täysin koiran näkökulmasta. Chet joutuu tulemaan toimeen niin omien kuin omistajansakin vajavaisuuksien kanssa. Chet ei näe kunnolla valokuvia eikä värejä, se ei muista nimiä eikä oikein mitään muutakaan, ellei se sitten ole poikkeuksellisen tärkeää. Bernie puolestaan ei haista mitään ja suhtautuu Chetiin kuin se olisi vain koira. Paha virhe, koira ei ole koskaan vain koira, uskokaa kun sanon. Chet on vielä siitäkin poikkeuksellinen, että se osaa tarkoituksenmukaisesti haukkua silloin, kun joku päästää suustaan jotakin älykästä ja asiaan liittyvää, mikä ei Chetin harmiksi ole kovin usein.

Chet on päähenkilönä (-koirana?) uskottavampi salapoliisi kuin moni muu joihin minulla on ollut kyseenalainen onni tutustua. Bernie puolestaan on uskottava, mutta onneksi sivuosassa. Kertaakaan kirjan aikana ei tehnyt todellakaan mieli Bernien päänsisälle, sillä eronnut, vuoroviikonlopuin lastaan hoitava, rahaton, vähän alkoholisoitunut salapoliisi ei todellakaan ole sellainen henkilö, josta jaksaisi lukea kolmeasataa sivua. Paitsi salapoliisin oman koiran näkökulmasta, koska vain koiran mielestä tuollainen mies voi olla ihan aito ja oikea sankari, maailman paras. Toki tätä näkökulmaa tukee myös Bernien pojan Charlien reaktiot isää kohtaan. Bernie on hyvä tyyppi, pakkohan se on uskoa kun kirjaa lukee.

Chetin ja Bernien yhteistyö sujuu kuin rasvattu ja The Little Detective Company saa tasaisesti keikkaa. Rahaa ei kuitenkaan tulvi ovista ja ikkunoista, etenkään kun Bernie joutuu maksamaan elatusmaksuja ja ties mitä ex-vaimolleen. Kaikki keikat täytyy ottaa vastaan, jopa ne avioerokeikat, joita Bernie koirineen inhoaa. Sitten heidän ovelleen löytää nainen, joka haluaa, että Bernie etsii hänen tyttärensä. Madison ei ole tullut koulusta kotiin ja ylihuolehtivainen äiti on heti palkkaamassa yksityisetsivää. Madison palaa samana iltana kotiin, mutta on muutamaa päivää myöhemmin jälleen hukassa. Tällä kertaa oikeasti. Bernien ja Chetin on lähdettävä jäljille, jotta Madison saataisiin kotiin.

Dog on It on yksi tunteita herättävämpiä kirjoja, joita olen hetkeen lukenut. Ei ehkä vähiten siksi, että Chet tutustuu vähän turhankin läheisesti amerikkalaiseen koirasuojakulttuuriin, jossa koiralle annetaan kolme päivää aikaa tulla adoptoiduksi - saapumispäivä mukaan lukien, vaikka koira olisi saapunut illalla - ja kolmantena päivänä koira nukutetaan aamuyhdeksältä. Mukana on myös väkeä lain molemmilta puolin, jotkut mukavampia kuin toiset, mutta Chetin ennakkoluuloton, ihana koiranluonne tekee kaikista näistä tapaamisista jännittäviä ja innostuttavia. Jopa niin, että taidan pistää tästä heti jo kaksi seuraavaa osaa tilaukseen. Näistähän tulee vähän mieleen susikoira Roi, eikä sitä lapsuuden nostalgiaa päihitä mikään!