 |
| Kansi: April Ward |
2012
ISBN 978-0-8050-8951-6
279 s.
☆☆
Oma
Kuten varmaankin jo tiedätte, teen usein kirjaostoksia täysin kannen perusteella. Joskus sivupalkin ehdotuksissa on jokin, kirja, joka vain näyttää niin uskomattoman hyvältä, että tahdon sen, enkä viitsi vaivautua edes lukemaan arvosteluja. Arvosteluihin en yleensä muutoinkaan luota, sillä tuppaan pitämään asioista, joita muut inhoavat ja päinvastoin. Bjorkmanin teoksen nimi oli tällä kertaa se, johon lankesin. Ei tuo kansi nyt mikään ihan hirveän ihmeellinen ole, mutta Miss Fortune Cookie, kun sen lausuu, taipuu herkästi Misfortune Cookieksi, epäonnen keksiksi. Ihastuin sanaleikkiin ja oletin, että kirjassa olisi jotakin mielenkiintoista ja jännittävää. Voi kuinka väärässä sitä voikaan olla.
Miss Fortune Cookie kertoo Erinistä, tytöstä, jonka äiti on irlantilaista sukujuurta ja jonka isä on (kai) kiinalainen. Joka tapauksessa Erin on syntynyt Kiinassa ja identifioituu kiinalaiseksi. Hän puhuu sujuvaa mandariinia (vai kantonia?) ja värjää hiuksiaan mustaksi sopeutuakseen paremmin kiinalaisten ystäviensä joukkoon. Salaa lähestulkoon kaikilta paitsi ystävältään Liniltä Erin pitää myös blogia, jossa hän neuvoo nuoria näiden elämän suurissa kysymyksissä. Blogin nimi on, kuinkas muutenkaan, Miss Fortune Cookie.
Tämä kirja on suoraan sanottuna tylsä. Luin reilusti yli puoleenväliin ennen kuin kirjassa tapahtui mitään edes melkein mielenkiintoista, ja sittenkin jaksoin jatkaa lukemista vain siksi, että a) Erin rakastui (oli jo aikakin!) ja b) olin jo yli puolenvälin, eli voiton puolella. En osaa sanoa suoraan, mikä tässä kirjassa mätti niin pahasti. Periaatteessa idea on mielenkiintoinen: Erinin ystävä Mei seurustelee äidiltään salaa Darrenin kanssa, joka on päässyt Stanfordiin. Mein äiti kuitenkin haluaa tyttärensä menevän Harvardiin. Mei kirjoittaa Miss Fortune Cookielle ja kysyy neuvoa, ja noudattaa sitten saamaansa neuvoa. Koko juttu on mielenkiintoinen ja siitä olisi saanut aikaan varmasti todella hauskan kirjan, kenties paremman, huumorintajuisemman kirjailijan käsissä.
Tällaisenaan kirja on kuivakka, sillä Erin on epävarma ja kummallinen päähenkilö, hiirulainen jossa ei ole juuri mielenkiintoisia puolia. Häntä ujottaa valtaosan ajasta ja hän taistelee omien ennakkoluulojensa ja epävarmuuksiensa parissa. Sellainen ei ole järin mielenkiintoista luettavaa. Jopa romanssit on kirjoitettu kömpelösti ja ne jäävät sivuosaan. Siis nuortenkirjassa, jossa romanssin voisi olettaa olevan pääosassa. Sen sijaan kirjassa keskitytään (tai ollaan keskittyvinään) ystävyyteen. Siinä Bjorkman onnistuukin ihan hyvin, sillä Mein, Linin ja Erinin ystävyyssuhteita pohdiskellaan kirjassa sivutolkulla. Harmi vain, ettei näiden kolmen ystävyydessä ole oikeastaan mitään erityistä tai ihmeellistä.
