Reaper Man - Terry Pratchett

Kansi: Brian Roberts & Joe McLaren

Gollancz
1991
ISBN 978-1-473-20011-1
298 s.
☆☆☆☆
Oma

Äkkäsin jotakin kautta Gollanczin uutisen, jossa kerrottiin heidän julkaisevan Terry Pratchettin kirjoja uudelleen uusilla kansilla. Ensimmäisinä julkaistaisiin kirjat, joissa Kuolema esiintyy päähenkilönä (tai yhtenä heistä). Kuolema on aina ollut ja varmaan tulee aina olemaan suosikkini koko Pratchettin Kiekkomaailma kavalkadista, ja kun siihen lisätään vielä se hiukan nolo seikka, etten omista(nut) ensimmäistäkään Pratchettia, niin päätin että tässäpä nyt oiva tilaisuus korjata asianlaita. Kirjan luettuani epäröion hetken kirjoittaa siitä arvostelua. Kun kirjan kirjoittaja on joku, joka on tehnyt pitkän uran ja joka on yleisesti arvostettu kirjailijana ja ihmisenä, ervostelun kirjoittamisen kynnys nousee, tai näin sen ainakin itse koen. Olen kuitenkin tähän mennessä kirjoittanut edes jotakin jokaisesta blogin perustamisen jälkeen kirjoittamastani kirjasta, sillä blogi on oiva työkalu myös eri kirjojen muistamiseen, joten päätin uhmata aallokkoa.

Reaper Man (Viikatemies, Karisto, 1996) siis kertoo Kuolemasta, joka saa käskyn siirtyä syrjään. Hänelle ojennetaan ikioma tiimalasi, joka mittaa hänen jäljellä olevaa aikaansa. Kuolema päättää käyttää ajan hyväkseen ja jättää työnsä lähteäkseen lomalle. Hevosensa Binkyn (Humma) hän saa kuitenkin pitää. Kiekkomaailma joutuu kaaokseen, kun Kuolema ei ole enää keräämässä talteen ylimääräistä elinvoimaa ja kuolleita.

Toisena päähenkilönä kirjassa on velho Windle Poons, jonka on määrä kuolla 130. syntymäpäivänään. Kuolemalla on ollut tapana ilmestyä henkilökohtaisesti korjaamaan talteen kaikkien taiankäyttäjien sielut, mutta jostain syystä niin ei nyt käykään. Windle Poons kyllä kuolee, mutta kun toiselle puolelle ei ole saattajaa, niin hän päättää palata takaisin ruumiiseensa. Tämäkös vasta hämminkiä aiheuttaakin, ja muut velhot tekevät kaikkensa saattaakseen Windlen takaisin haudan lepoon.

Olen lukenut aiemmin jonkin verran Pratchettin kirjoja ja vaikka Kuolema on niissä ohimennen saattanutkin esiintyä, hän on jäänyt vähän etäiseksi ja kylmäksi hahmoksi (heh). Tässä kirjassa Kuoleman persoona pääsee kuitenkin paremmin esiin. Pratchettin tyyli on lennokas ja vaatii lukijalta aika paljon, varsinkin kun tekstiä lukee muulla kielellä kuin äidinkielellään. Mikäli kirjaan jaksaa keskittyä, se antaa todella paljon. Vitsit ja sananparret ovat hauskoja, ja ajoittainen hirnumiseni aiheuttikin sekä puolisossa että koirissa välistä vähän hämmennystä. Huomasin myös, että vitsit ovat hauskoja vain sille, joka kirjaa lukee, sillä lukiessani hauskimpia pätkiä ääneen isännälle, sain vastaukseksi vain hämmentyneen hiljaisuuden.

Oli myös hauska huomata, että lukutyylilleni tyypilliseksi muodostunut "he said, she said" -pätkien ylihyppiminen osoittautui vaaralliseksi. Pratchett kirjoittaa sen verran tiiviisti, että kappaleiden tai edes kappaleenosien ohittelu aiheuttaa armotta kärryiltä tippumisen. Tämänkin vuoksi kirjan lukeminen vaatii keskittymistä ja lukurauhaa, jonka päälle en yleensä ole niin tarkka. Esimerkiksi kahvitauolla tai bussissa lukeminen ei normaalisti tuota tuskaa, mutta Pratchett vaatii sen verran tarkkaavaisuutta, että mielenharhailuun ei ole varaa.

Joku oli kommentoinut Gollanczin blogiin, että nämä uudet kannet sisältävät pääkohtia juonesta ja ovat spoilereita jo itsessään, mutta mikäli kirjaa ei ole aikaisemmin lukenut, on hankala tietää, mitä kirjan kannessa kuvataan. Mielenkiintoista oli, kuinka kirjan kansi kertoi pätkän tarinaa, mutta sen merkitys kävi selvemmäksi ja selvemmäksi sitä mukaa, kun kirjaa luki eteenpäin. Pratchettia ei kehuta turhaan, mutta vaativa kirjailija hän kyllä on.

From Dead to Worse - Charlaine Harris

The 8th Sookie Stackhouse novel ‘From Dead to Worse’ continues in the very trustworthy, steady quality of the rest of the series. This is the first book I’ve reviewed simply because it is the latest in the series that I have read. I have to say (outside the subject, really) that writing in this blog is such enormous help to my studies. I’m continuously learning new things like index words and what’s important in a book review, and I find that writing this blog also helps me keep reading. I’d be one silly librarian one day if I never read anything. If there is anyone out there who’s reading this and likes/dislikes the blog, please let me know. Any feedback I get is welcome (trollin’ too, if you find it necessary, maybe the truth will come out of the fool’s mouth).

Anyway, let’s get back on subject! I’ve liked the Stackhouse novels since the very first book. They’re catchy and easy to read, the plotline is simple but complex enough to make it interesting. The sexy vampires, werewolves and shifters obviously don’t make it any worse. Lately though I’ve gotten the feeling that Harris is making Sookie a lot more human in a way. She gets mad even when she knows she has no right to, she’s selfish and doesn’t always think things through. She gets sad and confused and is more realistic in many other ways too. She’s getting easier to relate to, I think, and that’s important in long series like the Stackhouse novels. I actually thought I had all of them when I bought ten, but doing research for this blog post I found out that there’s more on the way. In a way I’m glad that it doesn’t end, but then again I’m afraid what will happen to the series if it gets too long. I’m afraid the books will start to repeat themselves, there’ll be a new man in every book and Sookie will become annoying instead of realistic. I just hope that Harris will know when to quit.

Another interesting thing was to watch the TV-series. TrueBlood is very different from the books, and the changes to the plotlines are very visible from pretty early on. TrueBlood keeps on some characters that Harris has already killed off in the books and kills others that still appear later on in the novels. In a way reading the books and watching the series at the same time brings depth to the characters but at the same time I find it a little bit confusing. I just saw the trailer for the 5th season of TrueBlood and it looks promising indeed. I’ll have to buy them new books as soon as I can afford it, even though reading the books ahead doesn’t offer much consolation. For anyone who hated everything Twilight, I can definitely recommend Sookie Stackhouse novels.

☆☆☆☆