Sinä ja minä sitten joskus - Jay Asher & Carolyn Mackler

Kansi: Anna Wolf / Corbis / SKOY

The Future of Us
Otava
Suom. Laura Honkasalo
2011
ISBN 978-951-1-26310-4
317 s.
☆☆
Kirjasto

Siinä kävi juuri niin kuin pelkäsinkin. Kanssani otettiin puheeksi suomentajan merkitseminen ylläoleviin tietoihin ja mietin pitkään, tulisiko tämä vaikuttamaan lukukokemukseeni. Kaikki tiedot, mitä kirjoista yleensä listaan, ovat minulle merkityksellisiä työni kannalta, sillä blogini on minulle myös työkalu jota käytän esimerkiksi kirjavinkkauksia valmistellessani. En mainitsisi kansitaiteilijaa, ellei kansitaide olisi minulle niin tärkeää. En lue rumia kirjoja, en vain pysty siihen. Vielä kun avaan kirjan, ruma kansi huutelee minulle. Päätin merkitä suomentajan, koska sitä minulta pyydettiin ja koska se on kohteliaisuussääntöjen mukaista. Tässä tapauksessa käännöksen taso kuitenkin vaikutti koko kirjan lukukokemukseen ja nautittavuuteen (ei tosin ainoana asiana). Käännös ei ole surkea (vrt. Arséne Lupinin ikuvanhat suomennokset) mutta selvästi keskivertoa huonompi.

En ole ennen kiinnittänyt suomennoksen laatuun juurikaan huomiota, ellei se sitten ole tasoa Assassin's Creed: Black flag, jossa suomennokseen oli jätetty saksankielisestä käännöksestä substantiivien isot alkukirjaimet. Sellainen häiritsee niin paljon, ettei sitä voi olla huomaamatta. Tämän kirjan kielihäröilyt sen sijaan olisivat luultavasti jääneet huomaamatta. En tykkää anglismeista vaikka sorrun niihin usein itsekin. Paikoin huomasin ihmetteleväni tönkköä kieltä tai jotakin hassua ilmaisua ja tajusin, että kun ajattelin sen sanasta sanaan englanniksi, se kuulosti paljon järkevämmältä. En aio jatkossakaan katsoa kirjan kääntäjää ennen kuin lainaan tai ostan jonkun kirjan, mutta tulevaisuudessa Laura Honkasalon nimen näkeminen saattaa herättää minussa levottomuutta. Tätä tämmöistä en halunnut enkä halua vieläkään.

Palatakseni kuitenkin aiheeseen, eli itse kirjaan, Sinä ja minä sitten joskus sijoittuu vuoteen 1996, jolloin netti ei vielä kuulunut kansalaisoikeuksiin eikä kovin monella (kuten vaikka meidän perheellä) sellaista ollut. Jos halusi roikkua netissä, ei voinut puhua puhelimessa, koska netti käytti puhelinlinjaa ja vaikutti suoraan puhelinlaskuun. Modeemit olivat kömpelöitä ja äänekkäitä vehkeitä, netti oli uskomattoman hidas (muttei yhtä hidas kuin meillä nykyään, heh heh), eikä sellaista sivua kuin Facebook keksittäisi vielä miltei kymmeneen vuoteen. Emma ja Josh kuitenkin eksyvät Facebookiin ihmeen kaupalla vuonna 1996, nuoruusvuosiensa kaaoksessa. Hetken he uskovat sen olevan jotakin mukahauskaa pilaa, mutta pian heille käy selväksi, että muokkaamalla tätä hetkeä he muokkaavat myös tulevaisuuttaan.

Facebookin kaltainen sosiaalinen media vanhenee, ja se vanhenee nopeasti. Tässäkin kirjassa - joka ei ole kuin kolme vuotta vanha - on jo sellaisia asioita jotka pistävät silmään, kuten aikoja sitten haudatut Tökkäykset. Minussa kirja herätti nostalgisia tunteita, erityisesti alussa oleva kohtaus jossa Emma valitsee uudelle tietokoneelleen näytönsäästäjää, eikä osaa päättää ympäriinsä valuvien putkien ja tiililabyrintin välillä. Itselläni oli tiililabyrintti niin kauan kuin se koneelta löytyi ja siihen Emmakin päätyy. 

Pääpaino kirjassa on kuitenkin Joshin ja Emman suhteella. He ovat olleet parhaita kavereita pikkulapsesta saakka, mutta eräänä marraskuisena iltana Josh ymmärtää asiat pahasti väärin ja aiheuttaa Emman etääntymisen. Jotain sähköä heidän välillään kuitenkin on, sillä vaikka molemmat yrittävät jatkaa elämäänsä tahoillaan, jokin ajaa heitä jatkuvasti yhteen. Facebookista tulee heidän yhteinen salaisuutensa.

En tykännyt Emmasta, en sitten pätkääkään. Hänessä ei ole mitään sympaattista. Hän rutisee ja itkee jatkuvasti, valittaa ja on muutenkin perinjuurin rasittava. Hän ei osaa päättää mitään eikä ole mihinkään koskaan tyytyväinen. Suorastaan toivoin, että tämä kirja päättyisi eri tavoin kuin niin moni muu nuortenkirja. Josh sentään oli ihan siedettävä hahmo, vaikka vähän reppana ehkä. Jostain syystä en syttynyt tälle kirjalle alkuunkaan.

Th1rteen R3asons Why - Jay Asher

Kansi: Christian Fuenfhausen

(Kolmetoista syytä, Otava, 2014)
Razorbill
2007
ISBN 978-1-59514-171-2
288 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Jay Asher on nuorten diplomilistalla, muttei tällä kirjallaan, koska tätä ei ole suomennettu (toim. huom. Onpas!). Ihmettelenpä vain miksi, kun juuri tällaisia kirjoja teinien pitäisi lukea, Sinä ja minä sitten joskus -kaltaisten hömppä-Facebook-ihkutuskirjojen (lukematta paska, vai mitä ~.n) sijaan. Ei tästä hyvä mieli tule, mutta asia on tärkeää. Thirteen reasons why kertoo Hannah Bakerin tarinan aavemaisena kaikuna C-kasettien muodossa. Clay Jensen palaa eräänä surkeana päivänä koulusta kotiin ja löytää oveltaan paketin, jossa ei ole palautusosoitetta eikä muutakaan indikaatiota siitä, kuka sen hänelle on lähettänyt. Innoissaan hän avaa sen vain löytääkseen sisältä seitsemän C-kasettia, jotka on numeroitu 1-13, viimeisen kasetin toisen puolen jäädessä tyhjäksi. Ainoa kasettisoitin, joka Clayn perheellä vielä on löytyy autotallista, joten Clay suuntaa sinne ja kuuntelee ensimmäistä kasettia vain todetakseen, että ääni nauhalla kuuluu itsemurhan tehneelle Hannah Bakerille, joka kertoo nyt - kuolemansa jälkeen - kolmetoista syytä siihen, miksi teki mitä teki. Jos on yksi kasettien saajista, on listalla, onneksi olkoon.

Asher on kirjoittanut kirjan hyvin jännärimäisesti. Clay ottaa kasetit ja varastaa kaverinsa kannettavan kasettisoittimen, kävelee pitkin pikkukaupunkia, jonka hän ja Hannah ennen jakoivat, ja kuuntelee Hannahin tarinaa, jossa revitään kulissit alas ja paljastetaan ihmisten todelliset motiivit. Kirja etenee luvuittain, ja jokainen kasetinpuoli muodostaa yhden luvun, sillä se sisältää yhden syyn Hannahin lopulliseen päätökseen. Täytyy myöntää, että mietin alkuun josko syyt todella ovat ensimmäisen tavoin "pussasit minua, sitten leveilit, juorut lähtivät leviämään ja nyt minulla on maine", sillä saa olla aika herkkähipiäinen, että tuollaisesta tappaa itsensä. Thirteen reasons why näyttää kuitenkin tehokkaasti, miten pienilläkin teoilla on vaikutuksensa, ja kuinka jokainen teko vaikuttaa suurempaan kokonaisuuteen. Useimmat kirjan kolmestatoista ihmisestä eivät edes tajunneet tekevänsä jotain paljon pahempaa kuin vain vähän kiusaavansa.

Kirjaan oli aluksi vähän hankala päästä kiinni, sillä taustalla juoksee jatkuvasti Hannahin tarina yhtenä kokonaisuutena, ja sen päälle (tai väleihin, miten vain) on kirjoitetty Clayn reaktiot ja tekemiset. Kun tähän kerrontatyyliin tottuu, kirja saa ihan uusia ulottuvuuksia. Clay käy paikoissa, joista Hannah puhuu, kertoo omia muistojaan näistä paikoista ja miettii, miten olisi voinut vaikuttaa Hannahin elämään toisin. Kirja puhuu koulukiusaamisen todellisista vaikutuksista ja itsemurhan vaikutuksesta itsemurhan tehneen lähimmäisiin ja yhteisöön. Kirjan aavemaisuus kuolleen tytön äänen kertoessa tarinaansa on rakennettu kauniisti ja ehjästi. Hannah on ihan tavallinen tyttö, jonka elämä on kuin pieni lumipallo, joka vyöryy alas vuorenrinnettä, keräten mukaansa voimaa ja massaa, kunnes Hannah ei enää pääse loukusta ulos.

Kirjastotyöläisenä, ja erityisesti, kun kirjasto sijaitsee peruskoulun yhteydessä, otan tällaiset kirjat vakavasti. Aikuisen rooli ei ole tässä kirjassa suuren suuri, mutta se on siellä, ja kuten yleensä, taaskaan aikuisesta ei ole mitään hyötyä, vaikka avunpyyntö on selvä. Kiusaaminen, masennus ja itsemurha ovat kaikki äärettömän vakavia asioita, ja Hannahkin olisi hyötynyt yhdestä terveestä ihmissuhteesta aikuiseen. Toivottavasti Asherin Sinä ja minä sitten joskus kerää sen verran suosiota, että tämäkin käännetään suomeksi. Olisi nimittäin todella sen arvoinen kirja.