 |
| Kansi: Kirsti Maula |
2013
ISBN 978-951-1-26329-6
202 s.
☆☆
Arvostelukappale
Asuin nuorempana aivan junaradan vieressä, ja voisi luulla, että etenkin pitkien tavarajunien öinen kolke olisi ajanut kenet tahansa hulluuden partaalle tai edes aiheuttanut unettomuutta. Juttu oli kuitenkin niin, että junista tuli turvallisuuden tunne, vielä kun tuohon aikaan yksi lempileffoistani oli Henkien kätkemä, jossa Sen (tai Chihiro, kuinka vain) ajaa junalla halki tulvivan veden ja ikkunoiden valot heijastuvat radanpientareisiin, aivan kuten kotitaloni ohitse kulkevien matkustajajunienkin valot. Kiinnostuin Antti Tuurin kirjasta juuri pääosassa olevan junan vuoksi. Bospor Express osoittautui kuitenkin suuren luokan tulppakirjaksi. Päätin taistella tämän läpi, koska muuten se olisi ihan varmasti jäänyt kokonaan lukematta.
Valitettavasti on kuitenkin myönnettävä, että tässä on kirja, joka ei ollut yhtään makuuni. Muut arvostelijat ovat löytäneet tästä yhtä jos toistakin hyvää sanottavaa, mutta minulta meni aivan ohitse. Bospor Express kertoo kirjailijan omasta matkasta Istanbuliin kirjallisuuskonferenssiin, jonne hänet on kutsuttu puhujaksi ja vaikka voisi kuvitella, että tällaiseen matkaan liittyy yhtä jos toistakin seikkailuntynkää, niin ehei. Jännittävin kohta kirjassa lienee lähes heti alussa, kun Tuuri joutuu ottamaan taksin ja ajamaan kiinni edeltä karanneen junan, jota joutuu sitten kuitenkin odottelemaan tunnin verran väliasemalla. Valitettavasti Tuuri on ottanut asiakseen kuvata jokaisen kahvi- ja teekupposen, jokaiset torkut ja huonosti nukutut yöunet, junan kolkkeen, kaikki ihmiset kaikkine ihmeellisine tapoineen ja jok'ikisen aamiaisen, lounaan, illallisen ja suupalan jonka hän matkan aikana nauttii.
Matkakertomukset selvästi eivät ole juttuni, vaikka Kon-Tikistä tykkäsinkin. Tuurin kirja on tylsä, tylsä, tylsä, paitsi jos tykkää kirjoista joissa ei tapahdu oikeastaan mitään. Kieli sentään on eheää, joskin liian yksityiskohtaista ja pitkästyttävää. Toivottavasti muut tykkäävät tästä enemmän kuin minä.
