 |
| Kansi: Satu Kontinen |
Bazar
Suom. Maija Paavilainen
2014 (alkup. 2009)
ISBN 978-952-279-051-4
388 s.
☆☆☆
Oma
Alan Bradleyn Piiraan maku makea oli isännän lahja minulle kirjan ja ruusun päivänä. Tai kirjan ja kirjan päivänä, niin kuin meillä sitä vietetään, koska ruusut ovat kirjoihin verrattuna melko tyhjänpäiväisiä (ne isot tummanpunaiset tosin tuoksuvat todella huumaavalle <3). Pääasiassa halusin jonkun kirjan siksi, että kirjastoihin ei muutoin saada kirjan ja ruusun päivän kirjoja, joten koin tehtäväkseni hommata edes yhden Anna-Leena Härkösen meidänkin kokoelmiin.
Piiraan maku makea on salapoliisikertomus vanhan ajan malliin. Tai näin olettaisin, kokemukseni rajoittuu Sherlock Holmeseihin, yhtäkään Agatha Christietä en esimerkiksi ole koskaan lukenut. Flavia de Luce on de Lucen perheen kuopus, tyttö joka ei muista äitiään ja jonka isä on täysin omiin maailmoihinsa uppoutunut filatelisti. Lisäksi hänellä on kaksi kiusankappaletta siskoiksi, jotka keskittyvät täysin turhanpäiväisiin juttuihin kuten kaunokirjallisuuteen ja pianonsoittoon. Kemiasta kiinnostunut Flavia ei innostu siskojensa löpinöistä, vaan viettää mieluummin aikaa äitinsä vanhassa laboratoriossa. Eräänä yönä Flavia herää riitelyn ääniin ja myöhemmin hän löytää kuolleen miehen kurkkupenkistä. Mies ei tosin ole kuollut, ainakaan ihan, vaan ehtii hönkäistä Flavialle yhden sanan ennen kuolemaansa. Poliisin mielestä todennäköisin murhaaja on Flavian isä, joten Flavian on ratkaistava rikos vapauttaakseen isänsä vankilasta ja hirrestä.
Flavialla on todella uskomaton yleistietämys 11-vuotiaaksi. Hän on pikkuvanha ja näsäviisas (tuleepa mieleen muuten eräs lapsuudenystäväni), mutta lapsenkasvojen takana piilee älykkyys, joka kykenee yhdistämään asioita toisiinsa ja rakentamaan kokonaisuuksia näennäisesti sekavista seikoista. Hänen kiinnostuksensa kemiaan ja eritoten myrkkyihin tekee hänestä erikoisen pikku tytön, jota ei 1950-luvun Englannissa oikein kukaan ota tosissaan. Hänen läheisin ystävänsä on sodassa traumatisoitunut Dogger, perheen puutarhuri, joka auttaa Flaviaa jujuttamaan poliisia, muun muassa Komissario Hewitt, jonka kuvittelin häikäisevän komeaksi nuoreksi mieheksi, ihan sama mitä tekstissä sanotaan. Pienen kokonsa ansiosta hänen on helppo luikahdella paikkoihin, ja koska hiljaisia lapsia ei yleensä nähdä, Flavialla on selkeä etu aikuisiin nähden.
Flavia on hyvin epärealistinen henkilöhahmo, epäuskottavakin. Mikäli hänet kuitenkin ottaa kaunokirjallisena hahmona ja antaa anteeksi epärealistisuudet, hän on lopultakin aika viehättävä lapsi. Hänen perheensä on monimutkainen ja selvästi tässä vasta aloiteltiin de Lucen perheen tarinaa, sillä monta asiaa jää vielä hämärän peittoon. Pidän sarjakirjallisuudesta muun muassa juuri tästä syystä. Se jättää aina jotain mietiskeltävää lukijalle, joka sitoo sitten kirjat toisiinsa. En nyt ehkä ihan tästä kirjasta syttynyt niin kovin kuin olisin kenties voinut, mutta sen verran tämä mielenkiintoa herätti, että taidan lukea seuraavankin osan. Puhumattakaan siitä, että tässä on nyt suomalaista kansitaidetta parhaimmillaan! Tämä päihittää alkuperäisen 6-0, ja mitä nyt Bazarin katalogista kurkin, niin seuraava kirja jatkaa samalla linjalla. Niin sitä pitää!
