Tuli - Mats Strandberg & Sara B. Elfgren

Kansi: Pär Åhlander & Kim W. Andersson

Eld
Basam Books
Suom. Riie Heikkilä
2013
ISBN 978-952-260-134-6
683 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale
Piiri

Piiri esitteli meille ruotsalaisen pikkukaupungin Engelsforsin ja siellä asuvat noidat. Lukiolaistytöt saavat tietää, että heillä on voimia joista tavalliset pulliaiset vain haaveilevat. Noidat joutuvat kohtaamaan ikiaikaisen pahan taistelussa, jonka panoksena on maailman kohtalo. Tuli jatkaa noitien kertomusta siitä, mihin se Piirissä jää. Engelsforsiin on koittanut kesä ja se onkin kuumin kesä vuosikausiin. Muut ihmettelevät aina vain jatkuvaa helleaaltoa, mutta Piiri tietää totuuden. Engelsforsissa ovat pahan voimat jälleen liikkeellä.

Engelsforsissa valtaa alaa positiivisuuden aate, Positiivinen Engelsfors (PE), joka pian saa suorastaan lahkomaisia piirteitä. Alkuun kaikki on ihan hauskaa eikä liikkeessä näyttäisi olevan mitään hämärää, mutta sitten ihmisiä alkaa tipahdella sähköonnettomuuksien vuoksi. Piirissä on enää jäljellä viisi, Anna-Karin, Vanessa, Minoo, Ida ja Linnéa. Tytöillä on tavallisten lukiolaistyttöhuolien lisäksi vielä kontollaan maailman pelastaminen. Tilanteen tekee erityisen haastavaksi se, että tytöt eivät juurikaan tule toimeen keskenään eikä heillä taikavoimien lisäksi ole juuri mitään yhteistä. Heidän on kuitenkin päästävä yli henkilökohtaisista skismoistaan, sillä Engelsfors ei odottele heidän ystävystymistään.

Tykkäsin tässäkin kirjassa siitä, kuinka eri tytöt ovat niin erilaisissa elämäntilanteissa ja kuinka heidän lähtökohtansa vaikuttavat heidän raktioihinsa ja ajatteluunsa. Toki tuolle iälle tyypillistä maailmanvihaa ja katkeruutta olisi saanut olla vähän vähemmän. Juoni oli kirjassa hyvä ja kantoi oman painonsa, joskin melkein 700 sivun alla piukuu kyllä vahvempikin lanka. Kiirettä Tuli ei ainakaan pidä eikä tarvitsekaan, kun tilaa on noin ruhtinaalisesti. Tarina kuitenkin etenee riittävästi niin, ettei mielenkiinto katoa missään vaiheessa tyystin. Aika järkäle tämä nuortenkirjaksi kuitenkin on. Henkilögalleria pysyy aika samana sarjan ensimmäisestä osasta, mutta jos aikaa on välissä kulunut miltei vuosi kuten minulla, on henkilöitä ehkä turhan monta. Ensimmäisen kirjan tapahtumia ei myöskään sen ihmeemmin toisessa kirjassa selitellä, joten jos ei ole lukenut ekaa osaa, on ihan turha tarttua tähänkään. Onneksi ensimmäisen kirjan tapahtumat palautuivat pikkuhiljaa mieleen, muuten olisin ollut auttamatta pihalla.

Jos jotain huomautettavaa vähän turhan suuren sivumäärän lisäksi on, niin oikolukua olisi kaivattu. Jotkin sanat ovat puhtaasti vääriä tai puuttuivat kokonaan, kun taas toisista puuttuu ihan vain kirjaimia. Yksittäiset tällaiset voisi antaa anteeksi (okei, ei niitä vääriä ja/tai puuttuvia sanoja) mutta jos samalle aukeamalle on eksynyt useampi, niin tarkkaa lukijaa saattaa ruveta vähän ärsyttämään. Onneksi kirnoitusvirjeitä seurasi aina jotakin mielenkiintoisempaa, joka harhautti huomion. Yllättävän hyvin pysyi mielenkiinto loppumetreille saakka, vaikka totisesti toivoin, että menoa olisi vähän edes tiivistetty.

Kun enkeli myöhästyy Metrosta - Piritta Porthan

Kansi: Timo Porthan

Basam Books
2012
ISBN 978-952-260-081-3
175 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

Minä en ymmärrä runoa. En osaa runoa, enkä tahdo osata runoa. Olen aina inhonnut runoja, runotyttöjä, runopoikia, runon tulkintaa ja kaikkea muutakin mikä mitenkään edes etäisesti liittyy runoihin. Minusta on typerää kirjoittaa teksti jolla haluaa sanoa jotain, mutta piilottaa sanoma niin, että se erikseen vaatii tulkintaa ja on täysin lukijasta kiinni, meneekö sanoma perille vai ei. Kannatan suoraan puhumista ja tärkeiden asioiden sanomista niin, että viesti kulkee vintille saakka. Nyt olen kuitenkin työssäni joutunut sellaiseen tilanteeseen, että minun oli pakko lukea runoja.

Kaiveltuani internetin syövereitä käsiini etsiytyi tämä, metronoranssi pehmeäkantinen teos. Kansi vaikutti kaikkiin niihin kukkakantisiin ällöttäviin "olet ihana, rakastan sinua" -runokokoelmiin verrattuna nykyaikaiselta ja vetävältä. Metronoranssilla huomioni on napattu ennenkin. Kun enkeli myöhästyy Metrosta onkin draamarunoelma, eli tässä on joku juoni ja järki, toisin kuin runoissa yleensä. Ja se juoni on hyvä, vahva ja kantaa läpi koko teoksen.

Kun enkeli myöhästyy Metrosta kertoo Aavan tarinan. Aava viettää villiä nuoruuttaan ystävänsä Aarteen kanssa, joka on homo. He varastavat ja vetävät viinaa, molempien kodeissa on oma tarjottimellisensa ongelmia, joista syrjäytymisvaarassa olevat nuoret eivät tahdo tietää mitään mutteivät voi estää vanhempien vaikeuksia vuotamasta omaankin elämäänsä. Aava tahtoo olla hurja, sellainen jota ihaillaan, ei sellainen jota haukutaan huoraksi. Elämä vie kuitenkin tyttöä mennessään ja pian Aava huomaa Aarteen karanneen maailmalle interreilaamaan ilman häntä. Sitten syntyy Vuokko. Aava yrittää ja tekee parhaansa, mutta ratkeaa, sammuu metroon ja menettää Vuokon huoltajuuden.

Tässäpä runoteos niille, jotka eivät tykkää runoista, jotka eivät voi kertakaikkiaan sietää runoja. Itse suhtauduin näihin runoihin laulunsanoina, koska sellainen ajatus teki tämän lukemisesta minulle helpompaa. Aavan tarina on tositarina. Tällaisia nuoria oikeasti on ja raaka tarina ristiaallokossa heittelehtivästä Aavasta ajaa kyllä pointin tehokkaasti perille. Tykkäsin, tämän tarinan olisin voinut lukea romaaninakin.

Piiri - Mats Strandberg & Sara B. Elfgren

Kansi: Pär Åhlander & Kim W. Andersson

Cirkeln
Basam Books
2012
ISBN 978-952-260-052-3
574 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

Saatuani vahvistuksen tulevasta sijaisuudestani, sain jälleen syyn erikoistua taas vähän enemmän nuortenkirjastotyöhön ja nuorten aineistoon ylipäätäänkin. Kävin läpi Vantaan kirjastojen lukudiplomilistoja ja havaitsin, että Diplomi 4 (erityisesti yläkoululaisille) sisälsi jo valmiiksi jonkin verran sellaista aineistoa jota olen lukenut jo aiemmin joko tätä blogia varten tai opinnäytetyöhöni. Päätin sitten perehtyä myös nyt ainakin kiinnostavimpiin kirjoihin listalta, joita en vielä ollut lukenut. Yksi näistä sattui olemaan hyllyssä, joten nappasin sen mukaani ja luin sen nyt lomallani kun muuhun tekemiseen (jota olisi enemmän kuin kehtaan edes myöntää) en viitsinyt ryhtyä - vaikuttaahan omien kirjojen luettelointi jokseenkin vähän työltä, eivätkä nuo kirjalaatikot tuolla seinänvierustalla ainakaan rivouksia huutele. Kyseessä on siis Mats Strandbergin ensimmäinen nuortenkirja Piiri, joka aloittaa Engelsforsin pikkukaupunkiin sijoittuvat trilogian.

Kirja alkaa vetävästi sillä, kuinka Elias, masentunut, aineita käyttävä lukiolainen, käy rehtorin puheilla ja joutuu sitten mystisen voiman valtaan. Hänet löytää koulun vinttikerroksen vessasta Minoo, joka on yksi kirjan kuudesta päähenkilöstä. Muut ovat Rebecka, Vanessa, Ida, Anna-Karin ja Linnéa. Kaikki käyvät samaa koulua, mutta siihen yhtäläisyydet heidän välillään sitten loppuvatkin. Engelsfors on syrjäinen pikkukaupunki, joka ennen loisti tehdasteollisuudellaan, mutta on jäänyt tehtaan sulkeuduttua vähän unholaan. Nyt Engelsforsiin on hiipinyt tappavan uneliaisuuden lisäksi myös toinen tappava voima, eikä se aio hellittää, ennen kuin se on tappanut kaiken, mitä haluaa.

Yleensä kun kirjalla on yhtä useampi päähenkilö, on turvallista olettaa, että yksi näistä henkilöistä on kirjailijan suosikki ja siten niin sanotusti turvassa. Aluksi luulin, että tässä on nyt todella poikkeuksellinen kirja, sillä kaikki henkilöt tuntuivat olevan ihan yhtä lailla uhattuja, rikkinäisiä, ärsyttäviä ja itseriittoisia. Mutta löytyihän se suosikkikin sitten sieltä, eikä valinta ollut oikeastaan edes mitenkään yllättävä. Minua innosti jonkin aikaa ajatus siitä, että aivan kuten Tulen ja jään laulussa, tässäkin kirjassa kuka tahansa voisi heittää lusikan nurkkaan koska tahansa ja sekös vasta rakentaa jännitystä, mutta eihän se tietenkään lopulta niin mennyt. Pari tärkeänä pitämääni henkilöä tosin potkaisivat tyhjää, mikä oli positiivinen yllätys.

Parasta kirjassa on ehdottomasti henkilöiden monimuotoisuus (tässä kirjassa on varmasti jokaiselle jotakin, sellainen kaarti kirjan päähenkilöiksi on kerätty) sekä rituaalien kuvaus. Kun tytöille selviää, että heidän tehtävänsä on pelastaa maailma ja että he ovat noitia, he ryhtyvät toimiin. Strandberg ja Elfgren ovat käyttäneet ihastuttavalla tavalla mielikuvitusta esimerkiksi ektoplasman suhteen, joka ei olekaan kirjassa aaveista jäävää jätöstä vaan jotakin, jota rituaalia suorittava noita erittää. Tai näin ymmärsin. Myös muut jutut ovat saaneet uusia, piristäviä piirteitä ja muutoksia, jotka eivät kuitenkaan ole ärsyttäviä tai ylilyötyjä. Tytöt eivät tule toistensa kanssa toimeen koska heidän luonteensa ovat niin erilaisia, eikä asia myöskään mystisesti muutu kirjan aikana. Jos kemiat eivät kohtaa, ne eivät kohtaa, eikä kirjassa ole unohdettu sitä tosiasiaa, siitä siis iso plus. Myös Piirin kansisuunnittelu ansaitsee kiitosta, sillä se kuvaa hyvin kirjan sisältöä olematta kuitenkaan lajilleen tyypillisen sysimusta ja tylsä.