 |
| Kansi: Johannes Wiebel |
Jalava
2013
ISBN 978-951-887-474-7
269 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale
Etsijät on Erin Hunter -nimellä toimivan kirjailijaryhmän toinen kirjasarja, joka kertoo kolmesta karhunpennusta; jääkarhu Kallikista, harmaakarhu Toklosta ja mustakarhu Lusasta, sekä muotoaan muuttavasta harmaakarhunpennusta Ujurakista. Olen töissä tapittanut useampaankin otteeseen tämän samaisen ryhmän toista kirjasarjaa, Soturikissoja, mutten ole oikein saanut aikaiseksi. Sitten näin töissä tämän kauniskantisen karhukirjan, ja pakkohan se oli vilkaista. Perehtyessäni Erin Hunteriin, tulin lukeneeksi, että kirjailijat valitsivat juurikin tämän nimen siksi, että se kirjastossa sijoittuisi lähelle Brian Jacquesia, Redwallin tarun kirjoittajaa. Redwallin taru sattui olemaan yksi ehdottomista suosikeistani nuorempana, joten perustelu oli ainakin mielestäni hyvä, kyllä Jacquesin lähelle kannattaa pyrkiä. Jotain samaa kirjoissa onkin, muutenkin kuin se seikka, että päähenkilöt ovat eläimiä. Eeppistä seikkailua on luvassa, kun jo ensimmäinen kirja pistää itkemään ja nauramaan karhunpentujen toilailuille.
Yksi hienoimmista jutuista Etsijöissä on jokaisen karhunpennun uniikit lähtökohdat ja maailmankatsomus. Jokaisella on erilainen käsitys siitä, mikä tuon horisontissa kohoavan vuoren nimi on, miksikä kutsutaan sitä kaikkein kirkkainta tähteä taivaalla ja mihin karhun sielu päätyy tämän kuoltua. Jokaisen karhunpennun maailma on niin erilainen toisista, että jokaista seuraa mielenkiinnolla eivätkä tarinat pääse sotkeutumaan toisiinsa huolimatta pentujen (ainakin alkuun) vaikeaselkoisista ja hankalasti muistettavista nimistä. Hyvin karhumaisia nimiä ne ovat, yhtä kaikki. Jokainen pentu myös käyttää erilaisia sanontoja perustuen siihen, millaisista lähtökohdista he ovat. Nämä saivat minut kerran jos toisenkin hihittämään ääneen.
Eniten pidin jääkarhu Kallikista, jolla kirjan alussa on vielä äiti ja veli, sekä selkeä päämäärä. Kallik vaikuttaa fiksulta ja itsenäiseltä, huolimatta nuoresta iästään. Toklo vaikuttaa vähän masentuneelta teiniltä (ja syytäkin on, uskokaa pois) kun taas Lusa on vähän sellainen tyhjäpää, eläintarhassa kasvanut hemmoteltu kakara, joka kuvittelee luonnossa selviämisen olevan jotenkin helppoa. Hauskinta kirjaa lukiessa oli kuitenkin kuvitella Ranuan villieläinpuistossa nähtyä karhunpentua tekemässä juuri noita Lusan temppuja saadakseen herkkuja turisteilta.
Muutama juttu toki häiritsikin, esimerkiksi se, että karhut syövät ihan koko ajan. Niillä on jatkuvasti nälkä ja kirjassa on tuhoton määrä kohtauksia joissa pennut opettelevat hankkimaan ruokaa. Vähän jäi sellainen tunne, että tässä nyt koitettiin lihottaa kirjaa. Toisekseen se, että suunnitteilla on ollut pidempi kirjasarja, näkyy vähän turhan selvästi tässä ensimmäisessä osassa. Vaikka kirjassa tapahtuu paljon, siinä ei silti laajemman juonikaaren puitteissa tapahdu hirveästi mitään. Myöskin jotkin pentujen kuvailemat asiat ja eläimet jäivät vähän hämäriksi. Luulisi, että karhu kuin karhu tunnistaa saaliseläimen sellaisen nähdessään, eikä jäisi ihmettelemään niitä valtavia kynsiä jotka tuolla ruskealla pitkäkoipisella eläimellä kasvaa päässään.
Kömpelyyksistä huolimatta oikein kelpo aloitusosa, johon on Jacquesin jälkeen helppo tarttua (vaikkei tämä nyt ihan vetele vertoja Redwallille, tässä asiassahan olen ehdottoman puolueeton)! Ainiin ja loppuun vielä: kansi on todella hieno. Asiaa tutkiessani törmäsin alkuperäiseen kanteen joka on kertakaikkisen hirveä tai ainakin todella ysäri, jos ei muuta.
