Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rowell Rainbow. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rowell Rainbow. Näytä kaikki tekstit

13. syyskuuta 2014

Attachments - Rainbow Rowell

Kansi: Gray318
A Plume Book
2011
ISBN 978-0-452-29754-8
323 s.
☆☆☆☆☆
Oma

En usko, että kyllästyn Rainbow Rowellin kirjoihin ikinä. Useimmiten luettuani useamman kirjan samalta romanttisia kertomuksia tehtailevalta kirjailijalta, olen kirjailijaan ja hänen kirjoihinsa niin lopen kyllästynyt, etten tahdo enää koskaan kuullakaan hänestä. Näin kävi esimerkiksi Nora Robertsin kanssa. Ja Torey Haydenin, vaikkei hänen kirjoissaan ole hippustakaan romantiikkaa. On niitä muitakin, nimet vain ovat unohtuneet. Rowellin kirjat kuitenkin yllättävät aina. Ainoa yhteinen tekijä lienee sankaritarten ruumiinrakenne, sillä he tuppaavat olemaan aidonoloisia naisia, eivät viimeiseen asti sliipattuja kuten yleensä, vaan virheellisiä, pitkiä, lyhyitä, muodokkaita, kalpeita, kiharatukkaisia, sopimattomia. Sanalla sanoen aika ihania. <3

Attachments kertoo Lincolnista, joka saa työpaikan IT-tukihenkilönä erään sanomalehden toimituksesta. Hänen työtehtäviinsä kuuluu sopimattomiksi merkityt sähköpostit, joita filtteri jatkuvasti suodattaa käytettyjen sanojen perusteella. Tähän filtteriin tarttuu muunmuassa kahden neitokaisen, Bethin ja Jenniferin, jatkuva kirjeenvaihto. Naiset kirjoittavat toisilleen hauskoja, empattisia viestejä, elävät mukana toistensa ylä- ja alamäissä, tukevat toisiaan ja antavat neuvoja kun toinen niitä tarvitsee. Pääasiassa he ovat kuitenkin hauskoja, eikä aikaakaan kun yötöitä tekevä ja itsensä perin yksinäiseksi tunteva Lincoln huomaa olevansa koukussa naisten kirjeenvaihtoon. Erityisesti häntä viehättää Beth, mutta monimutkaiseksi tilanteen tekee se, että Lincoln lukee työkseen Bethin sähköposteja, eikä voi siis mitenkään lähestyä naista luonnollisesti, ilman että se tuntuisi todella oudolta.

Rakastin tätä kirjaa enemmän kuin Landlinea. Attachments on selkeästi aikuisille suunnattu viihdekirja, ei mitenkään törkyinen, mutta täynnä viittauksia, jotka menisivät epäilemättä nuoremmalta yleisöltä täysin yli hilseen. Alussa minua turhautti Lincolnin asennoituminen ensimmäiseen tyttöystäväänsä, siis siihen, miten Lincolnin mielestä Sam oli kaikki kaikessa ja ainoa, mitä Lincoln elämässään oikeasti halusi. Ei siis ollut mikään yllätys, että Sam osoittautui lumpuksi, kyllähän sen nyt arvasi jo alkuunsa. Lincoln on valloittavan ihana mies, pitkä ja raamikas, ujo nörtti joka pelaa Dungeons & Dragonsia ja tahtoo auttaa kaikkia, vaikkei oikeastaan osaa olla ihmisten kanssa. Virkistävää oli myös se, että kerrankin päähenkilö oli mies, siihen en ole usein tällaisessa "hömppäkirjallisuudessa" törmännyt. Ei sillä, että Rowellin kirja olisi hömppää, vaikka on se ehkä vähän. <3 Mitään harlekiineja Rowellit eivät kuitenkaan ole, tunteen paloa löytyy, muttei likaisia yksityiskohtia - siinä mielessä nämä sopisivat siis nuoremmillekin, miksikäs ei - ja tunteissakin pysytellään edelleen rakastumisen alkupäässä kun vielä mahanpohjassa kutkuttaa toisen näkeminen.

Rowellin kirjat täyttävät ihan oikeasti jonkin tyhjiön, joka romantiikkakirjallisuutta on pitkään nakertanut. Suosittelen Rowellia kaikille, vaikkeivät kaikki hänen teoksistaan tietenkään tykkää. Silti, kannattaa edes kokeilla, jos mitenkään mahdollista, ja vinkata vielä kaverillekin! Attachments keventää sydäntä ja valaa uskoa mahdottomuuksiin. Ah ja voi.

4. elokuuta 2014

Landline - Rainbow Rowell

Kansi: Debbie Powell / The Artworks
Orion Books
2014
ISBN: 978-1-4091-5491-4
310 s.
☆☆☆☆
Oma

Rainbow Rowell on ehdottomasti yksi tämän vuoden löydöistä minulle. Olen aikaisemmin lukenut häneltä hänen kirjoittamansa nuortenkirja Eleanor & Parkin sekä Fangirlin, mutta Landline on puhtaasti aikuisille tarkoitettua romantiikkaa ja kovin erilainen verrattuna kahteen aiempaan lukemaani kirjaan. Silti, olen edelleen ihan yhtä ihastunut Rowelliin, joten tämä arvio kannattaa lukea fanityttösuodattimen läpi.

Landline kertoo Georgie McCoolista (oikeasti), menestyneen Jeff'd Up tv-sarjan käsikirjoittajasta, joka on parhaan ystävänsä Sethin ja uraansa aloittelevan Scottyn kanssa luomassa omaa tv-sarjaa. Georgie on naimisissa Nealin kanssa ja heillä on kaksi lasta, Alice ja Noomi, mutta Georgien on todella hankalaa sovittaa yhteen työtä ja perhe-elämäänsä. Joulun alla Seth ilmoittaa Georgielle, että joku on kiinnostunut heidän uudesta sarjastaan, mutta homman lyöminen läpi vaatisi joulun halki työskentelyä. Georgie päättää jättää perhejoulun Omahassa väliin ja pysyä Kaliforniassa työstämässä sarjan ensimmäisiä jaksoja. Ei varmaan yllätä ketään, ettei Neal suoranaisesti ilahdu tästä, mutta Georgielle tulee täysin puun takaa, että tämä saattaa nyt olla se viimeinen korsi. Georgie ei ole koskaan ollut Nealista yhtä kauan erossa, ja kun Neal ei vastaa puhelimeensakaan, Georgie on hermoromahduksen partaalla. Haluttomana palaamaan tyhjään taloon, Georgie muuttaa hetkellisesti takaisin äitinsä luokse. Vanhasta huoneestaan hän löytää vanhanaikaisen keltaisen lankapuhelimen, jolla hän saa yhteyden Nealiin. Ei kuitenkaan siihen Nealiin, jota hän yrittää tavoittaa, vaan vuoden 1998 Nealiin, aikaan ennen häitä ja lapsia. Georgie on kenties saanut vielä viimeisen mahdollisuuden pelastaa avioliittonsa ennen sen lopullista tuhoutumista.

Rowell kirjoittaa ihmiset todella hyvin ja pidän hänen henkilöhahmoistaan. Georgie on rakentanut elämänsä täysin kahden kantavan voiman varaan; Nealin ja Sethin. Neal pyörittää koti-isänä arkea sillä välin kun Georgie koittaa luoda läpimurtoaan. Seth puolestaan on Georgien kirjoituskumppani, parantumaton flirtti ja mies, jota ilman Georgie ei saa edes kerrottua vitsejään loppuun. Ei silti pidä erehtyä luulemaan, että Landline mässäilisi kolmiodraamalla, sitä se ei nimittäin tee. Georgie ja Neal ovat luodut toisiaan varten, mutta se ei tarkoita suinkaan sitä, että elämä olisi silkkaa pelkkää auringonpaistetta. Kirja käsittelee heidän yhteiseloaan eri aikakausilta aina collegesta nykypäivään saakka ja huomasin toivovani alusta saakka, että heidän kävisi lopussa hyvin. Kovin usein rakkausromaaneja lukiessani minua ärsyttää joko toinen tai molemmat päähenkilöistä ja tahtoisin vain leikata ärsyttävät tyypit kuvioista, mutta Landline ei herättänyt mitään sellaisia tunteita. Jopa Seth on sympaattinen tyyppi, vaikka kova flirtti onkin.

Aikamatkustus on yksi sellainen juttu, josta en juuri scifissä pidä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kun muutat tätä, kaikki muukin muuttuu, en jaksa seurata sellaisia juonikuvioita kovin hyvin. Minun pitäisi piirtää kaavioita havainnollistaakseni asiat itselleni jotenkin selkeämmin. Landlinessa Georgie juttelee paljon nuoremman Nealin kanssa, mutta tajuaa kohtalaisen pian, että kaikki mitä nyt tapahtuu, on Nealin elämässä jo tapahtunut, eikä hän siis voi muuttaa puheluillaan mitään. Nuoren Nealin kanssa puhuminen kuitenkin muistuttaa Georgieta elämän tärkeistä asioista. Koetan miettiä, mikä Landlinesta tekee elämää suuremman, mutta loppujen lopuksi se on kuitenkin vain hyväntuulen romaani, sydäntä lämmittävä kertomus erilleen ajautuneesta avioparista, jolle suodaan toinen mahdollisuus. Toki kirjaa parantaa Bridget Jones -tyylinen huumori ja eeppinen loppukohtaus, jota lukiessa on pakko nauraa kyynelten läpi.

17. heinäkuuta 2014

Fangirl - Rainbow Rowell

Kansi: Olga Grlic & Noelle Stevenson
St. Martin's Griffin
2013
ISBN 978-1-250-03095-5
438 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Rainbow Rowell on nimi, johon törmään yhä useammin seikkaillessani internetissä etsimässä uusia tuulia. Fangirl on toinen niistä Rowellin kirjoista, jotka hankin jokin aika sitten, ja joiden kansitaide kertakaikkiaan viehättää minua yksinkertaisuutensa ja samalla kuvaavuutensa vuoksi. En lukenut edes Fangirlin takakantta ennen kuin klikkasin tämän ostoskoriin, sen verran pidin kannesta ja kirjan nimestä.

Fangirl kertoo Cath Averystä, joka seuraa vastahakoisesti identtistä kaksoissisartaan Wreniä collegeen, koska ajatus yksinjäämisestä pelottaa häntä enemmän kuin luvassa olevat vieraat ihmiset ja oudot tilanteet. Kirja alkaa siitä, kun Cath seisoo asuntolahuoneensa ulkopuolella ja tuijottaa komeaa, vaaleahiuksista poikaa silmiin, kuvitellen epätoivoisen hetken, että tässä on hänen uusi kämppiksensä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Leviksi esittäytynyt poika vaikuttaisi olevan Cathin todellisen kämppiksen, Reaganin, poikaystävä. Sosiaalisesti kömpelö Cath viettäisi mieluiten aikaa sisarensa ja fanficciensä parissa, tutussa ja turvallisessa ympäristössä, johon ei juuri kuulu oikeita ihmisiä.

Levi ja Reagan eivät kuitenkaan anna Cathin vetäytyä kuoreensa ja pysyä siellä. Reagan on suorapuheinen, suoraan asiaan -tyyppinen tyttö, joka ei tahdo tietääkään Cathin kaikista outouksista (kuten fanfictionista, julkisten tilojen pelosta ja sosiaalisesta ahdistuksesta). Levi puolestaan on yhtä hymyä jatkuvasti, poika, joka pikkuhiljaa ujuttautuu Cathin ja Reaganin huoneeseen, Cathin kuoren alle ja pian myös sydämeen. Kuvioissa on myös fiktiivisen kirjoittamisen kurssilta tuttu Nick, joka tuntuu pitävän Cathissa vain tämän taidosta kirjoittaa.

Rowell ei pettänyt tälläkään kertaa. Hahmot ovat aitoja ja ongelmaisia, Cath on sydänjuuriaan myöten Simon Snow -fani ja Wren puolestaan todellakin oikea teini, joka tahtoo kokeilla siipiään, vaikkei oikein osaa vielä lentää. Levi on ulkonäöltään epätäydellinen, vaikka muuten aika täydellinen onkin. Kirja rakentuu paitsi Cathin tarinasta, myös tämän kirjoittamasta fanfictionista ja Simon Snow -otteista. Fanfiction on jäänyt minulle jostain syystä lähes täysin tuntemattomaksi ilmiöksi, enkä ole koskaan seurannut aktiivisesti mitään fanien kirjoittamia juttuja mistään sarjoista. Cath on kuitenkin kirjailija, jolla on aktiivisia seuraajia ja englannin professori, joka pitää fanfictionia plagiarismina. Sitten kun kurssia varten pitäisi kirjoittaa 10 000 sanan novelli, Cath onkin pulassa. Hän ei osaa kirjoittaa muusta kuin Bazista ja Simonista, eikä hän muusta haluakaan kirjoittaa. Fanfiction ei kuitenkaan ole vaihtoehto, mikäli Cath haluaa päästä kurssistaan läpi.

Ja ihan kuin koulussa ja orastavassa rakkaudessa ei olisi jo päänvaivaa tarpeeksi, Cathin siskolta karkaa mopo käsistä, heidän isänsä saa maanisen kohtauksen ja joutuu sairaalaan ja kaiken huipuksi heidän äitinsä, joka hylkäsi perheensä kohtalokkaana syyskuun yhdentenätoista, päättää pyrkiä takaisin tyttäriensä elämään. Fangirl on ihanan loistavan kimurantti kertomus, aivan kuten Eleanor & Park, taattua Rowell-laatua. Eivätkä satunnaiset Star Trek -viittauksetkaan ainakaan pahaa tee!

10. kesäkuuta 2014

Eleanor & Park - Rainbow Rowell

Kansi: Olga Grlic & Harriet Russell
St. Martin's Griffin
2013
ISBN 978-1-250-01257-9
328 s.
☆☆☆☆
Oma

Eleanor & Park ihan vahingossa klikkautui ostoskoriini eräänä päivänä kuultuani tarpeeksi monta kertaa kirjan nimen. Mukaan ikään kuin tahattomasti lennähti myös Rowellin toinen kirja, Fangirl, joka tosin odottelee vielä lukuvuoroaan. Kyseessä on siis rakkaustarina oikein sieltä perinteikkäämmästä päästä, mutta mukaan on saatu ujutettua ajankohtaisiakin aiheita, vaikka vuosi on 1986.

Eleanor on isokokoinen, punatukkainen nuori nainen, jonka elämää ei voi leikilläkään kutsua helpoksi. Hän pukeutuu niin kuin toivoisi, että kaikki huomaisivat hänet, vaikka oikeasti hän toivoo, ettei kukaan vilkaisisi häneen päinkään. Park on puolestaan punkista tykkäävä poika, jonka perhe on tavallinen melkein tylsyyteen saakka, lukuunottamatta korealaista äitiä ja taistelulajeista innostunutta sotaveteraani isää. Pikkuvelikin on vähän outo. Okei, ei ehkä sittenkään ihan niin tavallinen. Eleanor tulee uutena samaan kouluun jota Park käy ja joutuu heti ensimmäisenä aamunaan kokemaan helvetin, jota myös koulubussiksi kutsutaan. Lopulta Park päästää tytön istumaan viereensä ihan vain jotta pääsisi eroon myötähäpeästään. Kirja lähteekin vähän hitaasti liikkeelle, sillä mitään rakkautta ensisilmäyksellä Parkin ja Eleanorin suhde ei todellakaan ole.

Eleanor on ihana tyttö ja realistisesti kirjoitettu. Muistan itse taistelleeni ihan samojen juttujen kanssa nuoruudessani ja Eleanorin kamppailu väkivaltaisen ja alkoholisoituneen isäpuolen, kohtaloonsa alistuneen äidin, pienempiin sisaruksiin kohdistuvan suojeluvaiston, ylipainon ja kaikkien teini-iän epävarmuuksien kanssa herättivät vahvoja tunteita. Park puolestaan on perheestä, jossa kaikki on hyvin, eikä hän voi alkuunkaan käsittää, kuinka kamalaa Eleanorin elämä oikeasti on. Park ei sitten olekaan ihan realistinen teinipoika, mutta kuka nyt chick-littiin realistisia mieshahmoja haluaisikaan? Park on ihana, ihana, ihana, kullanvärinen ja hunajainen ja kiltti ja rohkea ja voimakas ja ah, sanoinko jo, että ihana? Täydellinen miespääosa täydelliseen rakkaustarinaan.

Vaikkei Eleanor & Park kyllä ole täydellinen rakkaustarina kun sitä tarkemmin miettii. Se on ennen kaikkea kertomus ensirakkaudesta ja perhosentoukista masussa. Sekä Eleanor että Park ovat kumpainenkin tasan tietoisia ensirakkauden mahdollisuuksista selviytyä, mutta he päättävät silti yrittää. Parkia ei voi tosin kuin ihailla, niin kärsivällinen hän on, vaikka Eleanor on pykännyt ympärilleen kiviset muurit joiden hän ei haluaisi kaatuvan. Park on kuitenkin sitkeä, suloinen prinssi, joka kiipeää kiviseinää herkeämättä ylöspäin, huolimatta ajoittain niskaan satelevista kiviryöpyistä (toisin sanoen Eleanorin tunteenpurkauksista).

Eleanor & Park tyydytti ällöimelän ihastumiskirjatarpeeni paremmin kuin hyvin. Nyt voin taas palata lukemaan ankeita ja masentavia dystopioita. Muistinko muuten mainita jo, että Park on ihana? <3