The Demon Prince of Momochi House - Aya Shouoto

Viz Media
2015 (Alkup. 2013)
ISBN 978-1-4215-7962-7
172 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Tunnustus. 16-vuotiaana olin tosipaha otaku. Siis se semmoinen, joka tykkää Japanista, japanilaisista, mangasta ja ihan kaikesta ihan hirveästi ja haluaa tietää siitä kaiken, pitää hiuksia animen mukaan mallinnetuilla kampauksilla ja sanoo kaikkeen "Kawaii~! >3<". Onneksi pääsin siitä vaiheesta yli, mutta tuohon aikaan rakastin ylitse kaiken tällaisia kauniita prinssejä, jotka olivat laihoja ja siroja ja herkkiä ja hauraita ja vailla suojelua. Korvat ja häntä eivät suinkaan olleet silloin (no okei, eivät ole vieläkään) ainakaan haitaksi. Siis söpöhän tuo poika tuossa kannessa on, vai eikö?

Siinäpä motiivini tämän mangan lukemiseen. :D Pidän oikein erityisesti perinteisestä tyylistä, siis noista pilvenhattaroista tuolla takana, kimonoista (tuo taitaa olla yukata?) ja noista paperisista päivänvarjoista. Kun sitten vielä lisätään yhtälöön vanha ja perinteikäs japanilainen kartano kaikkine sokkeloineen ja perinteisine arkkitehtuureineen sekä kasa hyväntahtoisia sekän pahanhenkisiä jumalolentoja, on oikein kunnollinen peikonhoukutussoppa valmis!

Tyylillisesti tämä manga on täysin minun juttuni. Tykkään myös yliluonnollisista jutuista ja niitähän tässä riittää. Toisaalta vähän hirvittää, sillä kartano ja sitä asuttavat henget tuovat mieleen Project Zero -nimisen pelisarjan, jota pelkäsin niin että melkein itkin, kun kaverit pakottivat pelaamaan sitä.

16-vuotias orpo Himari Momochi perii tuntemattomalta sukulaiseltaan kartanon, ja on onnensa kukkuloilla. Oma talo, näin nuorena. Eikä Momochi Estate todellakaan ole mikään vaatimaton tönö! Saapuessaan perille Himari kuitenkin huomaa, että paikat ovat päässeet hiukan rapistumaan. Hän ryhtyy siivoamaan, mutta saa pian huomata, ettei todellakaan ole talossa yksin, sillä sitä asuttaa ennestään jo kolmen nuoren (ja komean) miehen joukkio, joka komentaa Himarin poistumaan. Hän ei sellaiseen suostu, onhan talo hänen, mutta nuorukaisten käskyjen takana on ihan oikeita syitä.

Ensimmäisen osan perusteella sanoisin, että tästä on tulossa paitsi herkullinen romanssi, myös melko tapahtumarikas sarja. Kyseessä on melko tuore sarja, tätä taitaa olla englanniksi ulkona nelisen kirjaa tätä kirjoittaessani. Tunnustettakoon, että olin sen verran myyty tämän luettuani, että tilasin itselleni loputkin käännetyt volumet! Mystistä ja romanttista mangaa hakeville, tästä nyt lukuun!

Flower in a Storm - Shigeyoshi Tagaki

Viz Media
2010 (alkup. 2008)
ISBN 978-1-4215-3241-7
200 s.
☆☆☆☆
Oma

Olen osunut ilmeisestikin lukuvalinnoissani nyt oikeaan monen monituista kertaa putkeen, sillä näitä hyviä vain osuu eteen kerta toisensa jälkeen. Tai sitten olen vain niin haltioissani lukuinnon palaamisesta, että kaikki mitä luen tuntuu hyvältä. Niin tai näin, tällä kertaa tarjolla siis vähän erilaista mangaa. Olen lukenut viimeaikoina paljon shounenia, eli pojille suunnattua mangaa, jossa tapahtuu paljon ja veri roiskuu, mutta romantiikkaa ei juuri ole, tai jos on niin todella vähän. Tällainen on yleensä ihan kivaa ja osaan kyllä nauttia toiminnastakin, mutta halusin kuitenkin vastapainoksi jotain ihan muuta. Flower in a Storm onkin sitten sitä shoujoa, eli tytöille suunnattua mangaa. Hahmot ovat kauniita (jopa ne miehenpuolikkaat), romantiikkaa tursuaa ovista ja ikkunoista ja tässä nimenomaisessa tapauksessa tapahtumia höystetään vielä huumorillakin.

Flower in a Storm kertoo aivan tuikitavallisesta 17-vuotiaasta opiskelijasta nimeltä Riko Kunimi. Tai siis melko tavallisesta. Muuten ihan tavallisesta, paitsi että Rikolla on supervoimia. Eräänä aivan tavallisena koulupäivänä todella epätavallinen henkilö pamauttaa luokan oven auki ja ryntää ase kourassa sisään, vaatien Rikon elämää omakseen. Kyseessä on miljonääriyhtiön perijä Ran Tachibana, 17-vuotias hänkin, ja hän on päättänyt saada Rikon tavalla tai toisella vaimokseen. Riko ei sitä muista, mutta Riko pelasti paitsi päiväkotiryhmän, myös Ranin elämän estämällä autokolarin, jonka Ranin sabotoitu auto miltei aiheutti. Ran väittää rakastuneensa ensisilmäyksellä, mutta Rikoa ei olekaan niin helppo vakuuttaa. Ran vaatii 25 tuntia aikaa vakuuttaa Riko siitä, että Ranin kanssa vihkiytyminen on parasta, mitä Rikon elämässä voi tapahtua.

Kyseessä on todella vauhdikas ja hauska manga. Ran on hahmona hiukan typerä ja "tavallisten ihmisten" tavoista täysin tietämätön. Hän kuvittelee voivansa saada kaiken ja kaikki sormiaan napsauttamalla, mutta Riko opettaa Ranille uudet pelisäännöt. Riko on, lukuunottamatta yliluonnollisia fyysisiä voimiaan, aika tavallinen 17-vuotias. Hänen sydämensä on kertaalleen jo murtunut siksi, että pojat pitävät häntä friikkinä, eikä Riko halua mitään muuta niin paljon kuin olla ihan normaali. Mutta sitten kuvioon astuu Ran, joka näyttäisi rakastavan Rikoa juuri sellaisena kuin tämä on...

Flower in a Storm on todella kevyt ja helppo manga luettavaksi. Vaikka Rikolla on omat ongelmansa ja Ran kamppailee sopeutuakseen Rikon maailmaan ja osoittaakseen olevansa ihan kelpo materiaalia aviomieheksi, loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin melkoinen hömppämanga. Ei huonolla tavalla laisinkaan, ehei, viihdyin tämän parissa oikein hyvin! Kyseessä on kaksiosainen sarja, joten mitään aivan järkyttäviä draamakuvioita ei tässä ehdi olemaan (liian pitkät sarjat ovatkin yleensä loppua kohti melko surkeita), vauhtia ja vaarallisia tilanteita tosin senkin edestä. Koska kyseessä on näinkin pikkuruinen sarja, voi tämän nautiskella vaikkapa välipalaksi kahden kirjajättiläisen välissä. Ei huonompi diili!

Biomega, vol. 1 - Tsutomu Nihei

Viz Media
2010
ISBN 978-1-4215-3184-7
220 s.
☆☆☆☆
Oma

Selailin tuossa jokunen aika sitten Viz Median sivuja ja etsiskelin itselleni uutta mangaa. Tokyo Ghoul on edennyt ja käynyt edetessään aina vain mielenkiintoisemmaksi, joten ajattelin, että tältä kustantajalta voisi kokeilla jotain toistakin mangaa. Biomegan idea oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin antaa sarjalle mahdollisuuden. Hyvä niin, sillä tämän luettuani tilasin heti seuraavat kolme osaa.

Biomega kertoo Zoichi Kanoesta, Toa Heavy Industriesin agentista. Zoichi on ihmiskunnan viimeinen toivo, sillä synteettisenä ihmisenä hän on immuuni maailmassa riehuvalle N5S-virukselle, joka muuttaa ihmiset raivopäisiksi mutanteiksi. Zoichilla on apureinaan uskollinen moottoripyöränsä, sekä sen sisäänrakennettu tekoäly nimeltä Fuyu. Ensimmäisessä kirjassa Zoichi suuntaa moottoripyöränsä kohti eristäytynyttä 9J0-saarta, jolta hän toivoo löytävänsä nuoren tytön nimeltä Eon Green. Eon on - ainakin jollain tasolla - virukselle immuuni ja sitenpä avain viruksen voittamiseen. Zoichi ei kuitenkaan ole ainoa, joka haluaa tytön firmalleen töihin, eikä taisteluilta todellakaan vältytä.

Ihan ensimmäiseksi sanoisin, että kansi johti tässä vähän harhaan. Nihein piirrostyyli on omaperäinen, hahmojen silmät ovat kovin kaukana toisistaan ja välistä kuvat olivat (tarkoituksella?) luonnosmaisen suttuisia. Piirrostyyliin kuitenkin tottuu nopeasti, ja jos tykkää synkästä, verisestä mangasta niin tässäpä oiva valinta. Ensimmäisessä kirjassa tutustutaan vasta mangan henkilöihin (joista yksi on karhu, kui siistii!!) ja maailmaan, jossa he elävät. N5S vaikuttaa olevan melko ilkeä tauti, sillä siihen sairastuneista tulee hirviöitä, jotka vain etäisesti muistuttavat ihmistä. Voisi melkein sanoa, että morsoihin on otettu vaikutteita Silent Hilleistä. Jos siis sellaisia ajatussiltoja haluaisi vedellä.

Manga on todella vähäsanainen ja asioita selitetään kuvin paljon. Varsinkin alussa kuvakerronta tuntui vähän töksähtelevältä, ehkä amatöörimäiseltäkin, mutta myöhemmin homma lähtee rullaamaan jo paljon paremmin, hahmoille löytyy vähän jotain luonnettakin, ja koko juttuun pääsee kaiken kaikkiaan kunnolla sisään. Kirjan takakanteen on lätkäisty M for Mature -varoitusläpyskä, ja vaikken kirjallisuuden rajaamista suosikaan, niin varoitettakoon tästä kiinnostuneita, että verta ja gorea on luvassa ja paljon.

Zoichin asuttama universumi on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, ja hänen moottoripyöränsä on aivan järjettömän hieno. Toivottavasti taiteen laatu paranee myöhemmissä kirjoissa (kyseessä on melko lyhyt sarja, vain kuusiosainen) ja toivottavasti Nihein onnistuu pitää tarina rullaamassa. Ainakin ensimmäinen osa lähtee todella hyvin käyntiin.

Tokyo Ghoul - Sui Ishida

東京喰種トーキョーグール (Tōkyō Gūru)
VIZ media
2015 (alkup. 2011)
ISBN 978-1-4215-8036-4
224 s.
☆☆☆
Oma

Etsiessäni jotakin mangaa Deadman Wonderlandin ja Attack on Titanin seuraksi, törmäsin Book Depositoryn ehdotuksissa tällaiseen. Idea on jossain määrin omaperäinen, joskin muistuttaa paljolti iänikuisia vampyyrikuvioita. Kansi oli kuitenkin varsin sievä ja Wikipedian mukaan kyseessä on suhteellisen lyhyt sarja (vain 14 osaa, kun monissa mangoissa on 20 tai jopa 50 osaa, toisinaan vieläkin enemmän). Kannesta tuli mieleeni toisaalta vanha suosikki Death Note, toisaalta taas eräs japanilainen rikosdraama, jota aikoinaan katsoin. Siispä klik vaan ja ostoskoriin!

Tokyo Ghoul sijoittuu nimensä mukaan Tokion suurkaupunkiin ja kertoo ghouleista, elävistä kuolleista, jotka syövät ravinnokseen ihmislihaa. Ghoulit eroavat zombeista siinä suhteessa, että ne pystyvät naamioitumaan tavallisiksi ihmisiksi ja soluttautumaan kaupungin kaduille ilman, että kukaan tajuaa niiden olevan edes olemassa. Sarjan päähenkilö on Ken Kaneki, opiskelijapoika, joka taistelee täysin arkipäiväisten asioiden kuten opiskelun ja tyttöjen kanssa. Alueella jossa hän elää tapahtuu kuitenkin sarja ghoulien hyökkäyksiä, jotka saavat Kenin muiden muassa varpailleen. Hän ei silti osaa epäillä mitään, kun kuvankaunis tyttö lähestyy häntä kahvilassa ja kehuu hänen kirjamakuaan, pyytäen häntä sitten treffeille. Ken ei voi uskoa onneaan ja suostuu, totta kai. Treffit eivät kuitenkaan mene ihan Kenin toiveiden mukaan ja lopputulos on, että Ken päätyy muuttumaan puolittain ghouliksi ja pääsee astumaan ghoulien salaiseen kaupunginosaan, joka sijaitsee limittäin ja lomittain tavallisen, arkipäiväisen Tokion tasossa.

Pidin Ishidan piirrostyylistä ja taiteesta. Tarina kulkee hyvin eteen päin, mutta paljon väkivaltaa tässäkin on. Ghouleilla tuntuu olevan erilaisia kykyjä, joita ei ainakaan tässä ensimmäisessä osassa vielä juurikaan avata. Ken taistelee valtaosan ajasta ghoulin vaistojensa ja ihmispuolensa oppien kanssa. Ghoulien salaista kaupunkia ei tässä ensimmäisessä myöskään vielä ihan hirveästi nähdä, mutta sen verran kuitenkin, että mielenkiinto herää. Tyypilliseen pojille suunnatun mangan tyyliin tässäkin nähdään kauniita tyttöjä runsain etumuksin ja lyhyin hamein varustettuina, mutta varsinaista romantiikkaa ei (ainakaan vielä) sarjassa ole.

Pidin tästä kyllä, mutta jotakin olennaista jäi puuttumaan. Kenties olin vähän jo tähän shounen tyyppiseen mangaan kyllästynyt, sillä olin tätä ennen lukenut Deadman Wonderlandia ja Attack on Titania, jotka ovat monessa suhteessa hyvin samanlaisia kuin Tokyo Ghoul. Aion kuitenkin jatkaa sarjan parissa, sillä ensimmäisessä osassa esiteltiin hyvinkin mielenkiintoisia henkilöitä, joista haluaisin kovasti tietää lisää. Sitäpaitsinaan toisinaan sitä vain tahtoo jotakin todella gorea, vai mitä? ~.n

Deadman Wonderland - Jinsei Kataoka & Kazuma Kondou

Deadman Wonderland Vol. 1
Viz media
2014 (alkup. 2007)
ISBN 978-1-4215-5548-5
210 s.
☆☆☆
Oma

Päätin tuossa taannoin, että yrittäisin lukea enemmän sarjakuvaa. Luin joskus nuorempana melko paljonkin erityisesti mangaa, jonka pariin halusin palata. Harmi vain, että olen menettänyt täysin kosketukseni kyseiseen taiteenlajiin ja sarjoihin, jotka minua voisivat mahdollisesti kiinnostaa. Niinpä päädyin arvalla sellaiseen, jonka piirrostyyli sentään miellytti silmääni, se kun on sarjakuvassa aika isossa osassa. Deadman Wonderland näytti tarpeeksi häröltä toimiakseen uutena avauksena mangan maailmaan. 

Kannessa esiintyvät sarjan kaksi päähenkilöä, Ganta Igarashi sekä Shiro. Ganta on yläasteikäinen poika, joka lavastetaan syylliseksi koulukavereidensa varsin brutaaliin massamurhaan. Hänet lähetetään Deadman Wonderlandiin, yksityisin varoin rahoitettuun huvipuistoon, joka toimii samalla myös vankilana. DW:n julkinen tarkoitus on toimia turistirysänä ja toiminallaan kerätyin varoin tukea Tokion maanjäristyksen jälkeistä uudelleenrakentamista. Toisaalta se on myös kuolettava vankila, jossa vangit koittavat vain selviytyä. Viaton Ganta joutuu siis paatuineiden rikollisten joukkoon, mutta törmää kokovartalopukuun pukeutuneeseen Shiroon, joka väittää tuntevansa Gantan lapsuudestaan. Ganta ei tyttöä muista, mutta tajuaa ennen pitkää tämän olevan hänen selviytymisensä kannalta varsin arvokas.

Olin alkuun todella pihalla tämän sarjan maailmasta. En ole aikoihin lukenut mangaa, joten japanilaiseen tyyliin asennoituminen vei hetken (enkä tarkoita vain lukusuuntaa, vaan menevää tyyliä, niukkasanaisuutta, ilmeitä joilla kerrotaan puolet viestistä ja niin edelleen), mutta sitten luinkin tämän yhtä kyytiä. Gantalle selviää, että säilyäkseen hengissä DW:ssä, hänen on kerättävä Cast Pointseja joilla DW:ssä ostetaan esimerkiksi lääkkeitä ja ruokaa. Muutoin vangit saavat tasan tarvittavan säilyäkseen nippa nappa hengissä, ei yhtään enempää. Ganta on saanut vieläpä kuolemanrangaistuksen, eli hänen kaulallaan keikkuva kauluri pistää häneen jatkuvalla syötöllä myrkkyä, jonka vaikutuksia torjuakseen Gantan on syötävä kolmen päivän välein karkinmuotoisia antidootteja. Harmi vain, että tällainen antidootti maksaa 100,000CP:tä, eli tuhottoman paljon.

Deadman Wonderlandin maailma on kiehtova ja kyseessä on aivan selvästi enemmän pojille suunnattu manga. Shiro on mukana lähinnä esittelemässä muotojaan, sen kertoo jo vartalonmyötäinen asukin, ja mangassa keskitytään paljon enemmän kuvaamaan toimintaa kuin juuri mitään muuta. Juonitteluakin tässä on juuri sen verran, että mangasta kiinnostuu. Piirrostyylistä pidin, joskin olen edelleen enemmän yazawamaisemman piirrostyylin ystävä. DW:n ensimmäinen osa on melko tasapaksu ja tosiaankin toimintapainotteinen, mutta kiinnostuin sarjasta silti. DW on mangana kenties sitä sorttia, jota luetaan kun muutakaan tekemistä ei ole tai ei oikein jaksa vaivautua ajattelemaan mitään sen suurempia asioita.