LOL - Kody Keplinger

Scholastic Press
2015
ISBN 978-0-545-83109-3
294 s.
☆☆☆☆
Oma
The DUFF

Sain eilen luetuksi Paula Havasteen erimainion Maan vihat, joka jätti minut täysiin lukufiiliksiin. Vaikka kello oli jo reippaasti yli yhdentoista illalla (virallinen nukkumaanmenoaika on yhdeltätoista peikon taloudessa, koska isäntä tykkää rutiineista ja koirat myös), päätin ihan vähän vaan vielä lukea. Niinpä hiippailin sohvalle, laitoin lukuvalon päälle ja tartuin tähän. Kirjan kannessa lukee, että LOL - tai Lying Out Loud - on seuralainen the DUFFille, mutta täytyy tunnustaa että DUFFin lukemisesta on vierähtänyt jo tarpeeksi aikaa enkä yhyttänyt näistä mitään yhtymäkohtia. Tapahtumapaikka lienee kuitenkin sama koulu ja olisikohan ollut puhetta jostain samoista bileistäkin? Varmaksi en osaa sanoa tarkistamatta asiaa, eikä sillä nyt liene niin paljoa väliä, vai mitä? Tykkäsin DUFFista todella paljon, koska se käsitteli ihan oikeita jokaiselle teini-ikäiselle tuttuja asioita. LOL tekee saman, ainakin tavallaan.

LOL kertoo siis Sonny Ardmoresta, jonka synnyinlahja on hiukan kyseenalainen. Hän on nimittäin erinomainen valehtelemaan ja onnistuu vakuuttamaan kenet tahansa mistä tahansa. Amy Rush on Sonnyn paras ystävä ja ainoa, jolle Sonny ei valehtele tilanteestaan. Tai ei ainakaan kokonaan. Sonny nimittäin hiippailee ystävänsä huoneeseen öisin nukkumaan, sillä hänen äitinsä on heittänyt hänet ulos eikä kaipaa tytärtään takaisin kotiin. Sonnyllä ja Amyllä kaikki on yhteistä. He ovat tunteneet toisensa niin pienestä saakka, ettei kumpikaan tytöistä muista ensitapaamistaan. Ei ole siis mikään ihme, että he jakavat myös vihollisen, Washington DC:stä muuttaneen ylimielisen pojan nimeltä Ryder Cross. Ryder on kuitenkin tulisen palavasti ihastunut Amyyn, ja kun poika vihdoin uskaltaa pyytää Amyä ulos sähköpostitse, tytöt kirjailevat hassun ja typerän vastauksen, jota heillä ei ole aikomustakaan lähettää. Niin kuitenkin käy ja seurauksena Sonny päätyy juttelemaan Ryderin kanssa pikaviestitse koko yön. Ongelma vain on siinä, että Ryder kuvittelee jutelleensa Amyn kanssa, ja Sonny huomaa olevansa kovaa vauhtia ihastumassa poikaan, jota kuvitteli totaaliseksi idiootiksi.

Tykkäsin LOLista. Ahmaisin tämän yhdeltä istumalta ja menin vasta neljän jälkeen nukkumaan saatuani tämän luetuksi. LOL on Keplingerin tyyliin kevyt, mutta myös paikoin varsin surullinen. Kirjassa käsitellään paljon sosiaalisia ongelmia, jotka lienevät Yhdysvaltojen kaltaisessa suurensuuressa maassa aika yleisiä, mutta toisaalta kai tavallaan myös yleismaailmallisia. LOL sai minut sekä nauramaan ääneen että pillittämään, mikä lienee harvinaisin kirjan synnyttämä reaktio täällä päässä.

Paras osuus LOLissa ei kuitenkaan ollut kolmiodraama (sen kehkeytymisestä oli aika hankala nauttia, kun yhdellä osallisella eivät olleet puhtaat jauhot pussissaan), vaan Sonnyn ja Amyn ystävyys. Amyn veli Walterkin ihmettelee, kuinka tyttöjen väliin voi tunkeutua joku vaivainen poika, mutta Sonnyn juonittelut eivät ole ihan helppoja ymmärtää ja raastavat kiltin ja ujon Amyn hermoja enemmän, kuin Sonny (tai lukijakaan) ymmärtää. Keplinger kuitenkin kirjoittaa parhaiden ystävysten luonteet ja roolit niin eläväisesti, että se jo yksistään tekee kirjasta varsin uskottavan. Amyn perhe on myös ihana, mutta tavallaan aika epärealistinen. En usko, että noin hyviä mutta samalla sikarikkaita ihmisiä löytyy mistään. Mitä taas tulee Ryderiin, Keplinger on kirjoittanut hänenkin juonikoukkunsa melko hyvin. Minusta tosin vähän tuntui, että Ryderin hahmokehitys oli turhan nopeaa ollakseen uskottavaa, mutta toisaalta kyseessä on alta 300-sivuinen kirja, joten kenties vauhdikkuus on ihan odotettavissa.

The DUFF - Kody Keplinger

Poppy
2010
ISBN 978-0-316-08424-6
280 s.
☆☆☆☆☆
Oma

The DUFF on putkahdellut esiin siellä, täällä ja vähän tuollakin, mutta täyteen tietoisuuteni se pongahti viimeistään siinä vaiheessa kun näin elokuvasta mainoksen. Erityisesti silmään pisti se, että DUFF tulee sanoista Designated Ugly Fat Friend, eikä mainoksessa ole yhtään rumaa tai lihavaa ihmistä. Yksi suhteellisen meikitön kyllä, mutta jos siinä on jotakin rumaa niin huh huh. Joka tapauksessa koko juttu vaikutti tutustumisen arvoiselta ja päätin edes lukea kirjan, vaikken leffalle löytäisikään aikaa. Nyt kirjan luettuani ymmärrän miten väärässä olin ja kuinka aiheetonta vihastumiseni oli. The DUFF on yksi parhaita nuortenkirjoja, joita olen toviin lukenut.

Kirjan päähenkilö Bianca on älykäs, vähän sarkastinen tyyppi, varustettu nopealla kielellä ja kuivalla huumorilla, joka naurattaa väkisinkin. Hänen parhaat ystävänsä ovat Jessica ja Casey, jotka ovat Biancan mielestä oikeita kauneuskuningattaria. Samaa koulua hänen kanssaan käy myös Wesley Rush, jota Bianca halveksuu ja vihaa sydämensä pohjasta, aivan erityisesti sen jälkeen kun Wesley sanoo häntä ensimmäisen kerran Duffiksi, tunkien Biancan sellaiseen lokeroon, jossa tuo ei ollut edes tajunnut olevansa. Harmi vain, että Biancan kotielämä on kovaa vauhtia syöksymässä alas jyrkänteeltä, ja Bianca kaipaa kipeästi jonkinlaista harhautusta elämäänsä. Wesley sattuu olemaan paikalla ja pojan suuteleminen auttaa. Ainakin hetkeksi. Pian Bianca huomaa olevansa todella kummallisessa salasuhteessa Wesleyn kanssa, ja koettaa parhaansa mukaan pitää sen salaisuutena ystäviltään ja kaikilta muiltakin. Wesley ei vain olekaan pelkästään mieshuora, kuten Bianca on aikaisemmin ymmärtänyt, vaan vaikuttaa olevan paljon enemmän. Pian Bianca joutuukin miettimään kuviot täysin uudestaan.

En ole todella pitkään aikaan lukenut nuortenkirjaa, joka olisi käsitellyt kipeitä asioita näin humoristisella, tunteisiin vetoavalla tavalla. Biancan vanhemmat ovat onnettomia, isä toipuva alkoholisti (ja vielä väkivaltainen sellainen), hänen edellinen poikaystävänsä käytti häntä hyväkseen eikä Biancan itsetuntokaan ole mistään parhaasta päästä. Toisaalta kirjassa käsitellään sitä, miten ulkonäkö pettää, eikä aina voi tietää meneekö sillä kauniilla, rikkaallakaan pojalla ihan niin hyvin kuin voisi luulla. The DUFF käsittelee myös seksiä ja on siksikin huomattavasti säväyttävämpi kuin muut 98% amerikkalaisesta nuortenkirjallisuudesta, jossa vain pussataan, hihitellään ja punastellaan. The DUFFin henkilökaarti on pääasiassa miltei 17-vuotiaita, eikä siinä iässä tyydytä pussailemaan jos on mahdollisuus muuhunkin. Siinä mielessä DUFF on siis myös realistinen.

Pidin Keplingerin tyylistä kirjoittaa ja hänen luomistaan henkilöistä. Kukaan ei ole ihan niin yksinkertainen kuin voisi kuvitella, eivät edes vanhemmat, jotka usein jäävät tämänkaltaisissa nuortenkirjoissa valitettavasti jalkoihin. Bianca on johdonmukainen, mutta vain niin pitkälle kuin hänen tunteensa ja hormoninsa sallivat hänen olla. Hän on haavoittuvainen, rikkinäinen nuori tyttö, joka yrittää ottaa vastuun itsensä lisäksi kaikesta muustakin. Itsekin hyvin samankaltaisia tapahtumia läpikäyneenä Biancaan oli todella helppo samaistua. Mielenkiintoinen oli myös kirjan Bollywood-tyylinen kuvio, jossa sankaritar joutuu valitsemaan sen kunnollisen, prinssimäisen hyvän tyypin ja rentun välillä. Jokainen lukekoot itse, miten siinä sitten käy, mutta täytyy tunnustaa, että paitsi että tämä kirja sai minut kuuntelemaan Britney Spearsia (ja koko 90-luvun disco settilistan siihen päälle), tämä sai minut myös oikeasti todella liikuttumaan. Ja ajatella, että kirjailija oli tätä kirjoittaessaan vain 17-vuotias itsekin.