 |
| Kansi: Graham Dean |
2005
ISBN 978-951-23-4682-6
170 s.
☆☆☆☆
Kirjasto
En yleensä kauheasti varoittele, mutta tässä tapauksessa on pakko. Paperisudet kertoo koulukiusaamisesta hyvin elävällä ja aidolla tavalla. Itse entisenä koulukiusattuna koin tämän melko rankaksi lukukokemukseksi, sillä Sallan kokemukset liippaavat hyvin läheltä omiani. Siispä varoituksen sananen, koulukiusatuille tämä ei ainakaan tuo mieleen mitään hyviä muistoja.
Aloitin tosiaan maanantaina työt uudessa paikassa, ja mikäpä sen parempi tapa tutustua uuteen omaan kirjastoon kuin lainata sen hyllystä iso pala kokoelmaa luettavaksi. Yksi matkaan tarttuneista kirjoista oli tämä Maria Aution Paperisudet, joka taisi lähteä mukaan ihan vain nimen perusteella. Kansikin tässä on hetken tarkastelun jälkeen oikeastaan ihan hieno, vaikka tosiaan vaati hieman totuttelua. Nyt kun syksy alkaa ja ensi kevään lukudiplomiuudistus taas lähenee (syksyn ja talven kirjavinkkauksista puhumattakaan), on aika muutenkin kasvattaa materiaalipankkia suomalaisten nuortenkirjojen osalta. Suuressa kirjastossa on sekin hyvä puoli, että niissä on varaa säilyttää vanhempaakin matskua hyllyssä, semmoistakin, mikä ei välttämättä ihan niin paljon enää liiku. Paperisudetkin on jo kymmenen vuotta vanha, siispä oikea vanhus kirjaksi, ainakin nykymittapuulla.
Paperisudet kertoo Sallasta, jonka vanhemmat ovat eronneet. Salla on muuttanut äitinsä mukana pohjoiseen ja käy nyt yläkoulua. Salla on ysillä, eli yläkoulu alkaa olla jo melkolailla takana päin, mutta koetukselle Salla silti joutuu. Hänen ainoa ystävänsä koko koulussa on rinnakkaisluokkaa käyvä Aletta, samanlainen sosiaalinen hylkiö ja kiusaamisen kohde kuin Sallakin. He yrittävät vain selvitä päivästä toiseen ja päästä pois koulustaan, mutta kiusaajat eivät tee siitä helppoa. Eräänä päivänä Aletta sitten katoaa, ja saa sekä isänsä että Sallan täysin pois tolaltaan. Aletan katoaminen toimii myös eräänlaisena keskustelunavauksena.
Aution kirjassa parasta on, että tapahtumia kuvataan usealta eri kantilta. Salla ei ole ainoa kertoja kirjassa, vaan ääneen pääsee myös esimerkiksi Tuuli, yksi Sallan kiusaajista. Kun käsitellään kiusaamista, sitä olisi hyvä aina pyöritellä vähän useammasta näkökulmasta kuin pelkästään kiusatun kautta. Salla ei ole tehnyt mitään ansaitakseen kiusaamisen, mutta silti häntä armotta piinataan. Tuulin näkökulmasta kerrotut pätkät auttavat avaamaan vähän myös kiusaajien motiiveja, joskaan mitään kovin järkeviä ne eivät ole. Paperisudet on kirjoitettu hyvin elävästi ja aidosti, ainakin siinä määrin, että itse palauduin suoraan takaisin alakoulun pihalle, pohtimaan että pilkkaako tuo nyt mua vai tarkoittaako se tosissaan että voin mennä niiden leikkiin.
Minua jäi häiritsemään opettajien ja vanhempien äärettömän passiivinen rooli tässä kirjassa. Opettajat katselevat seinille, kun köksän tunnilla tai käytävillä huudellaan toiselle hävyttömyyksiä ja solvataan päin naamaa, eikä vanhempia tunnu pätkääkään kiinnostavan se, mitä heidän lapsilleen kuuluu. Muistan itsekin muksuna, kuinka vaikeaa oli ylipäätään koskaan kertoa kiusaamisesta kenellekään, vaikka se oli osa jokaista koulupäivää. Asiat ovat toivottavasti näiden viimeisen kymmenen, viidentoista vuoden aikana muuttuneet, mutta aikuisten tulisi aktiivisesti aina puuttua lasten ja nuorten tökeröön käytökseen, vaikka olisikin kyse "läpästä". Itse löysin aikoinani turvapaikan kirjastosta ja toivoisin, että kirjastot pysyisivät jatkossakin paikkoina, joissa aktiivisesti puututaan kiusaamistilanteisiin.
