Teemestarin kirja - Emmi Itäranta

Kansi: Ville Tiihonen

Teos
2012
ISBN 978-951-851-443-8
265 s.
☆☆
Kirjasto

Teemestarin kirjaa on kehuttu joka suunnasta niin kauan kuin jaksan muistaa. En ihan heti muista kenenkään sanoneen tästä koskaan poikkipuolista sanaa, joten odotukset olivat - luonnollisesti - hyvin korkealla. Olen siis äärettömän pahoillani, jos tämä vastarannalta huudeltu mielipiteeni pahoittaa jonkun mielen. Se ei ole tarkoitus. Ymmärrän hyvin miksi joku pitäisi tästä kirjasta, mutta kaikki teokset eivät ole kaikkia varten. 

Kuulun siihen väestönosaan jonka mielenkiinnon herättää ennen kaikkea visuaalisuus, eikä Teemestarin kirjan alkuperäinen ulkoasu todellakaan pistänyt silmään missään vaiheessa. Olen käynyt tämän keskustelun aiemminkin, mutta mielestäni tämän kirjan kansi on mitäänsanomaton ja tylsä, puhumattakaan kahvitahrasta teemestareista kertovan kirjan kannessa. Ostinkin kirjan heti kun huomasin Itärannan kääntäneen sen englanniksi ja englanninkielisessä painoksessa olevan huomattavasti kauniimman kannen.

Teemestarin kirjalla on ihan selkeitä meriittejä ja syyt kilpailuvoittoon ovat sinällään kyllä selkeät. Itärannan käyttämä kieli on todella kaunista, kuvailevaa, jopa maalauksellista. Valitettavasti juuri tämä on se syy miksi minulta kului esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta trilogian lukemiseen ensimmäisellä kerralla yhdeksän kuukautta. Liika kuvailu tappaa mielenkiinnon yhtä nopeasti kuin liian vähäinen sellainen. Tässä vaikuttavat epäilemättä muut lukutottumukseni. Luen paljon nuorten fiktiota joka on toiminta- ja dialogipainotteista. Tässä ei ole kumpaakaan juuri nimeksikään. 

Noria on nuori teemestarioppilas, nainen pitkässä linjassa miehiä ja jo siksi hiukan kyseenalainen valinta tehtäväänsä. Noria on kuitenkin vanhempiensa ainokainen, eikä isällä ole siis vaihtoehtoja mikäli mielii jatkaa teemestarien perinnettä. Kirja alkaa siitä kun Norian isä johdattaa tyttärensä paikkaan jota ei ole, vesilähteelle jonka on ehdottomasti pysyttävä salaisuutena (arvaatte kyllä mihin tämä johtaa). 

Kirja etenee hyvin  h i t a a s t i. Noria on tylsä mietiskelijä, joka viettää paljon aikaa joko oman päänsä sisällä tai ystävänsä Sanjan kanssa. Teemestarin kirja keskittyy ekokriisiin jonka ihminen on omalla ahneudellaan aiheuttanut (ymmärrän hyvin, miksi teos viehätti tuomaristoa, jossa Sinisalo istui ~.n) sekä ihmisten elämään. Kirja on melko lyhyt ja aika heti käy selväksi, kuinka Norian käy. Toisaalta kirjaa sävyttää toivottomuus kun vesi loppuu ja sotilaat kiristävät vain otettaan väestöstä, järjestävät julkisia telotuksia ja ovat muutenkin kertakaikkisen inhottavia.

Ehkäpä jos kirjasta olisi leikelty turhaa runoilua ja lisätty tilalle jotakin mielenkiintoisempaa, olisin jaksanut piitata tästä tarinasta enemmän. Noria tuntuu hahmolta, joka elää elämäänsä maailmassa, jossa kaikki olennainen ja jännittävä tapahtuu jossakin muualla. Noria ei myöskään ole itse mitenkään erityisen persoonallinen tai erityinen. Hän on kiltti hissukka, joka tekee niin kuin perinne vaatii eikä yritäkään rikkoa kaavaa ennen kuin on liian myöhäistä. Pelkkä kaunis kieli ei kanna kovin pitkälle, eikä ekokriisikään ole (enää) mikään uusi juttu. Onneksi niin monet muut ovat tykänneet tästä, joten minun ei tarvitse. Mmeh.