Näytetään tekstit, joissa on tunniste Green John. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Green John. Näytä kaikki tekstit

23. huhtikuuta 2015

Looking for Alaska - John Green

(Kaikki viimeiset sanat, WSOY, 2014)
Dutton Books
2005
ISBN 978-0-525-47506-4
221 s.
☆☆
Oma

John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe oli yksi vaikuttavimpia käsiini vuonna 2013 osuineista kirjoista. Pitkiin aikoihin Greeniltä ei - suosiosta huolimatta - suomennettu muuta, joten tilasin sekä tämän että Papertownsin (josta on käsittääkseni tekeillä myös elokuva) lukeakseni Greeniltä jotain muutakin kuin sen kaikkein menestyneimmän teoksen. Syystä tai toisesta tämä varsin tylsällä kannella varustettu nuortenkirja hautautui hyllyni syvyyksiin, enkä varmasti olisi vieläkään saanut sitä luettua, ellen olisi värkännyt itselleni TBR-purnukkaa. Annoin isännälle kunnian nostaa ensimmäisen lapun purnukasta, ja se sattui nyt sitten olemaan tämä. Sovin itseni kanssa, että mikäli purnukasta nousee sellainen kirja, jota en halua lukea, kyseinen kirja lähtee hyllystä.Vielä ei sentään tarvinnut ryhtyä ihan niin dramaattisiin toimenpiteisiin.

Looking for Alaska on nimenä vähän kummallinen, mikäli ei ole siis vielä lukenut kirjaa. Samoin suomenkielisen käännöksen nimi, Kaikki viimeiset sanat. Kumpikin kertoo kirjasta huomattavasti enemmän kuin ensinäkemältä vaikuttaisi. Kirjan päähenkilö Miles "Pudge" Halter haluaa vaihtaa maisemaa ja siirtyy julkisesta koulusta - jossa hänellä ei ole ensimmäistäkään oikeaa ystävää - sisäoppilaitokseen Culver Creekiin. Hänen uusi kämppäkaverinsa Chip tutustuttaa hänet Alaskaan, maailman kauneimpaan, ihanimpaan ja erikoisimpaan tyttöön, jolla on leimuava vuoristoratamainen luonne, sekä Takumiin, japanilaiseen maahanmuuttajapoikaan. Myöhemmin porukkaan liittyy myös romanialainen Lara. Alaska ja Chip ovat porukan johtohahmoja ja keppostelijoita henkeen ja vereen, joten ei aikaakaan kun he opettavat myös Milesin pahoille teilleen. Alaska nousee - kuten nimestäkin ehkä saattaa päätellä - kirjassa kuitenkin kaikkein tärkeimpään asemaan.

En tiennyt ollenkaan, mitä odottaa tältä kirjalta. Tähtiin kirjoitettu virhe oli nuortenkirjaksi oivallinen ja koskettava, mutta Looking for Alaska on Greenin esikoisteos ja siten kenties laadultaan vähän kyseenalainen. Tämäkin on kyllä hyvin rakennettu ja paikoin todella hauska, mutta jotakin tästä uupuu. Miles ei ole kummoinenkaan päähenkilö, vaikka Green on yrittänyt tehdä hänestä mielenkiintoisen antamalla hänelle erikoisen keräilykohteen (viimeiset sanat, siitä suomennos). Toisaalta pidän kirjoista, joissa päähenkilö ei ole varsinainen huomion keskipiste, vaan enemmänkin kertoja, joka vain raportoi tapahtumat sellaisina kuin ne ovat. 

Milesin sydän sykkii alusta saakka Alaskalle, se nyt on selvää. Koska en tiennyt, mitä kirjalta odottaa, en ehkä osannut suhtautua siihen oikein. Puoliväliin saakka Looking for Alaska tuntuu vähän ikään kuin hakevan pointtiaan. Henkilöt rämpivät elämässään vailla mitään sen kummempaa päämäärää, tehden kiusaa muille, tupakoiden, juopotellen ja toteuttaen seksuaalisia kokeiluja (Green on niitä kirjailijoita, jotka tietävät teinien elämässä olevan tätä kaikkea, mutta joka ei kuitenkaan useimpien aikuisten tavoin teeskentele, ettei olisi). Kirjan puoliväli on ikään kuin koko jutun huipennus, kaikkein kirkkaimmin ja parhaiten kirjoitettu kohta, josta kirja ikään kuin valuu lopputuhnua kohti. Ei siis Greenin paras teos todellakaan, mutta toisaalta vertailukohtana on ilmeisesti hänen parhaansa.

14. kesäkuuta 2013

Tähtiin kirjoitettu virhe - John Green

The Fault in Our Stars
WSOY
2013
ISBN 978-951-0-39499-1
340 s.
☆☆☆☆☆
Arvostelukappale

Yleensä kun näen työkaverin joku kirja kädessä, se kirja - mikä tahansa  se sitten onkaan - alkaa kiinnostaa. Erityisesti, jos työkaverilla sattuu olemaan vielä suhteellisen hyväksi todettu maku (kenenkään kirjamakuhan ei ole parempi kuin oma, eikö se näin ole, mutta jos se osuu suht samoille linjoille, niin sitä voi kai jo sanoa hyväksi). Olin katsellut tätä kirjaa jo aikani eri nettikaupoista, mutten uskaltanut ostaa kun syöpälapsia ja masentavaa ja ääh, ei. Onneksi sitten kuitenkin tulin mankuneeksi tämän WSOY:ltä.

Hazel Grace Lancaster on sairastunut luvattoman nuorena kilpirauhassyöpään, joka on leikattu ja pois kuvioista, mutta keuhkoja vaivaavat edelleen syövän etäpesäkkeet, jotka tekevät elämästä hankalaa ja pakottavat Hazelin raahaamaan mukanaan happisäiliötä, jotta hengitys onnistuisi. Hazelin äiti haluaa saada tyttärensä ulos talosta ja elämään elämäänsä, mitä siitä on vielä jäljellä, ja pakottaa Hazelin käymään vertaistukiryhmässä, jonne Hazel ei ihan oikeasti jaksaisi mennä. Onneksi kuitenkin menee, koska erään kerran siellä on komea, lihaksikas, sinisilmäinen Augustus Waters, joka tuijottaa Hazelia pelkäämättä. Augustus on myös syöpäpotilas, joskin toistaiseksi puhdas. Hän on menettänyt syövälle jalkansa, mutta kukaan ei ole täydellinen, vai kuinka?

Hazel ja Augustus tutustuvat toisiinsa ja tuntuvat vetävän toisiaan puoleensa magneettien tavoin. He ovat molemmat älykkäitä nuoria, jotka tietävät, ettei elämä ole ikuista siinä vaiheessa elämää, kun muut vielä luulevat olevansa ikuisia. Hazel tietää, että ihmelääke, joka on onnistunut estämään syövän kasvun toistaiseksi, lakkaa jossain vaiheessa toimimasta ja loppu on silloin tullut, eikä hän sipsuttele kuoleman ympärillä tai yritä pehmentää sitä. Augustus puolestaan on sitä lajia, joka lähestyvästä kuolemasta huolimatta muistaa nauttia elämästä.

Ihaninta ja paskinta tässä kirjassa on Hazelin ja Augustuksen välinen kemia. Sulin, kun Augustus otti tavakseen kutsua Hazelia molemmilla nimillä, ja Augustuksen tapa vastata aina puhelimeen "Hazel Grace", niin kuin maailmassa ei olisi muuta. Augustus on romanttisissa pyrkimyksissään ylitselyövä ja tietää sen kyllä itsekin, mutta tekee silti kaikkensa. Näiden kahden nuoren kautta käsitellään todella monia erilaisia ja vaikeita asioita, kuten kuolemaa, syöpää, tuskaa, sairastumista, jälkeen jääviä läheisiä, sellaista pientä. Kirja on humoristinen ja nauroin Hazelin ja Augustuksen syöpäbonuksille ja muille mustan huumorin timanteille. Loppupään lukemista puolestaan vaikeuttivat suuresti silmistä virtaavat kyyneleet (eipä ole aikoihin tullut itkettyä noin hurjasti jonkin kirjan tähden), jotka eivät edes aiheutuneet siitä, mistä kirjan alussa oletin niiden aiheutuvan.

Lisäksi mukana on alkoholisoitunut vanha kirjailija Peter Van Houten, jonka kirja Viistoa valoa on tehnyt Hazeliin ja Hazelin kautta Augustukseen lähtemättömän vaikutuksen. Harmi vain, että Viistoa valoa loppuu ikään kuin kesken, ja Hazelin on ennen kuolemaansa saatava tietää, mitä tapahtuu kirjan päähenkilön Annan ympärillä olleille ihmisille (ja hamsterille). Hazelin yritykset saada tämä selville tuovat kirjaan jonkinlaista seikkailun makua, vaikka loppujen lopuksi kyse on vain ja ainoastaan Hazelin ja Augustuksen tähdenlennosta.