Uhanalainen - Elina Rouhiainen

Kansi: Saara Niinikoski

Tammi
2013
ISBN 978-951-31-7042-4
446 s.
☆☆☆☆
Kirjasto
Kesytön

Luettuani Kesyttömän minun oli saatava käsiini sarjan jatko-osa Uhanalainen, ihan vain jo siksikin, että Mikaelin ja Raisan juttu jäi niin mielenkiintoiseen kohtaan ensimmäisen kirjan lopussa. Ilokseni voin myös ilmoittaa, ettei Uhanalaisessa ollut häivähdystäkään väliosan mitäänsanomattomuudesta ja "kirjoitinpa tämän nyt kun trilogiassa kuuluu olla kolme kirjaa vaikkei yhtään oikeastaan nappaisi" -asennetta. Niinpä kun ilokseni huomasin, että Uhanalainen nökötti Lumon kirjastossa hyllyssä ja olin sattumoisin matkaamassa sinne seuraavana päivänä kirjatraileripajaan (aloin tekemään traileria Kesyttömästä, mutten tosin saanut valmiiksi. Jos jossain vaiheessa saan, jaan sen toki teidän kanssanne), laitoin kirjasta hetimmiten varauksen ja noudin sen sitten mukaani perjantaina lähtiessäni. Eilinen osoittautui kiireisemmäksi päiväksi kuin olin toivonut, joten tänään kun isäntä päätti lähteä Sipooseen sieniretkelle, otin tilaisuudesta kaiken irti ja hautauduin sängyn pohjalle kolmeksi ja puoleksi tunniksi ahmimaan tätä kirjaa. Niin ja hei, kuten tavallista kun puhutaan sarjan toisesta osasta: spoiler alert!

Raisa on palannut Helsinkiin ystävänsä Nikon kanssa. Hän on edelleen kasvissyöjä, mutta Stadi taidettiin mainita kirjassa vain kerran, siitä pisteet kotiin. Hän on saanut kesätyön, päässyt takaisin omistamaansa asuntoon ja viettää huoletonta opiskelijaelämää. Nikon kanssa hän on hankkiutunut kaikenlaisiin taideprojekteihin, kuten esimerkiksi muotinäytöksen malliksi. Raisa on päättänyt aloittaa myös valokuvauksen ja hän on hakenut Kuvataideakatemiaan jo tavallista aikaisemmin, sillä Kuvataideakatemiaan hyväksytään myös sellaisia, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa, joten Raisa on päättänyt yrittää. Eräänä päivänä heidän oveltaan löytyy hyvin kärsineen oloinen Mikael (jonka Raisa melko kylmäverisesti hylkäsi Hukkavaaraan eikä viitsinyt sitten edes jälkikäteen hirveästi ilmoitella itsestään), joka kertoo vallan Hukkavaarassa vaihtuneen. Lopputulema on, että Raisan, Nikon ja Mikaelin on jätettävä kesäinen Helsinki taakseen ja painuttava Hukkavaaraan pelastamaan, mitä pelastettavissa on.

Raisa on aikuistunut, joskin ehkä ihan minipienesti, edellisestä kirjasta. Hän ei edelleenkään ole mikään maailman tasapainoisin päähenkilö, mutta toisaalta hänet on ympäröity ihmissusilla, joten mitä voi odottaakaan? Susiraja-sarjan kirjat on kirjoitettu niin menevään ja mukaansavetävään tyyliin, ettei minun tullut mieleenkään jättää kirjaa toviksi ja tehdä jotakin muuta. Kuten vähän epäilinkin, Raisaa oppii kyllä sietämään (jännää tässä on, että lukion ensimmäisellä luokalla olisin vielä halunnut olla Raisa, jännää, miten ajat muuttuvat) joskin joitain hänen päätöksiään on hankala antaa anteeksi. Jos jokin nuorten aikuisten kirjallisuudelle tyypillinen juttu minua ärsyttää, niin se, että sarjan ensimmäisessä osassa esitellään jokin komea urho, jonka kanssa sitten soudetaan ja huovataan edestakaisin loppusarjan ajan. Jos homma ei toimi, se ei toimi, ja on ihan hyväksyttävää vaihtaa urhoa. Tästä kärvistelystä tuli lähinnä mieleen Untinen-Auelin Jondalar ja Ayla -sekoilu. Turhauttavaa. Kai nyt kylällisestä komeita ukkoja löytyisi joku vähän järkevämpi valinta kuin Mikael? Herää, Raisa.

Ihmissudet ja heidän myyttinsä muuttuvat tässä kirjassa jos mahdollista vieläkin mielenkiintoisemmiksi. Selviää, ettei Hukkavaara ehkä olekaan ainoa olemassa oleva lauma. Selviää myös, että vallan kaapannut Martti ei olekaan mikään hyvä tyyppi, ja on kenties hukkavaaralaisten oman selviytymisen kannalta olennaista, että he löytävät mystisesti kadonneen Daniel Sarrin ennen kuin on liian myöhäistä. Myös Raisan voimat pääsevät ainakin vähäsen enemmän valoon. Rouhiainen on luonut ihmissusille oman eepoksen, jonka nimi on Hukkapoika. Olisin melkein suonut, että Hukkapoikaa olisi käsitelty enemmänkin, mutta hyvin se nousee esiin näinkin. Uhanalainen olisi voinut olla viimeinen osa. Tahdon ehdottomasti lukea piakkoin ilmestyvän kolmannenkin osan, mutta toisaalta pelkään, että se keskittyy liikaa Raisaan. En ole ihan varma jaksanko lukea neljääsataa sivua pelkästään Raisasta, vaikka hän tuntuukin pikkuhiljaa kasvavan ihan järkeväksi ihmisolioksi.