Otava
Suom. Kirsi Ohrankämmen
2013 (alkup. 2012)
ISBN 978-951-1-265-68-9
477 s.
☆☆
Kirjasto
Daughertyn kirja on istunut nenäni edessä kirjaston hyllyssä jo kauan, ja vaikka kansi onkin perin viehättävä (tekijää en tuosta omasta kappaleestani näe, kun viivakooditarra peittää sen, kääks), oletin että tässä on vampyyreja. En jaksa enää yhtään vampyyria, oikeasti. En varsinkaan teiniromantiikkavampyyrejä, ne on jo niin nähty. Joten miksi ihmeessä kirjailija antaa kirjansa nimeksi Night School, ellei kyse sitten ole vampyyreistä? Minua se ainakin johti niin pahasti harhaan, että olisin tyystin jättänyt tämän lukematta, ellei työkaverini olisi kertonut, ettei tässä tosiaankaan ole mitään verenimijöitä, ei edes mitään yliluonnollista (epäilin tosin pitkään hänen huijanneen, siihen tyyliin kirja oli kirjoitettu). Uskalsin siis vihdoinkin napata kirjan kasasta käteen ja lukea. Ei tämä mitään maailmankirjallisuutta ole, mutta ihan viihdyttävä.
Allie on ongelmateini. Hän jää kiinni graffitienmaalailusta koulunsa seinään ja hänet pidätetään. Kolmatta kertaa vuoden sisään. Niinpä Allien vanhemmat päättävät, että Allien on aika vaihtaa maisemaa ja lähettävät tytön sisäoppilaitokseen, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Cimmeria sijaitsee ikuvanhassa goottilaisessa kartanossa keskellä metsää, jonne ei saa mennä. Myöskään koulun kolmannen kerroksen luokkasiipeen ei saa mennä, koska siellä sijaitsee mystinen yökoulu, johon saavat osallistua vain harvat ja valitut. Allie ei kuulu näihin tyyppeihin, ja hetken koulussa oltuaan hän rupeaa miettimään, kuuluuko hän tähän kouluunkaan. Kaikilla tuntuu olevan suvussa perinteenä Cimmerian käyminen, mutta Allien vanhemmat ovat keskiluokkaisia virkamiehiä, eivät mitään pamppuja joilla olisi määrättömästi rahaa ja valtaa. Allie saa kuitenkin ensimmäistä kertaa kunnollisia ystäviä, kuvioon ilmestyy ihana, uskomattoman komea ja (minun mielestäni lipevä) romanttinen Sylvain, joka osoittaa kiinnostusta Allieen. Äidinkielen tunnilla istuu kuitenkin synkkä ja mutrusuinen Carter, jolla on sydäntä läpäyttävät vastaukset runnollisuutta koskeviin kysymyksiin ja lävistävä katse. Kolmiodraamahan siitä syntyy.
Yön valitut on todella kliseinen, todella väsynyt kirja. Juoni etenee vähän nitkuttaen ja näin tekstimuotoisia roolipelejä harrastaneena mieleen tulivat loputtomat vuorot, joissa tapahtuu asioita ihan vain siksi, ettei lakkaisi tapahtumasta. Mikään ei oikein liity mihinkään, nuorten väliset suhteet ovat vähintäänkin huteria ja minusta on suoraan sanottuna todella outoa, että kolme kertaa pidätetty teini laitetaan keskelle hienostopamppujen lapsia. Toki syykin sille selviää sitten lopussa (siis viimeisten 50 sivun aikana, jossa selviää sitten moni muukin asia, joita on ensin vatvottu ensimmäiset nelisensataa sivua). Minulta taisi päästä useampikin syvä huokaus kun yökoulua ja sen jäseniä arvuuteltiin. Se lakkaa olemasta jännittävää aika lailla heti ensimmäisen arvuuttelukerran jälkeen. En kerrassaan syttynyt tälle kirjalle, en laisinkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n