Maresi - Maria Turtschaninoff

Kansi: Laura Lyytinen

Maresi. Krönikor från Röda klostret
Tammi
Suom. Marja Kyrö
2014
ISBN 978-951-31-8000-3
212 s.
☆☆☆☆
Ennakkolukukappale

Täytyy myöntää, että ihan pikkuisen saatoin hihkaista onnesta kun aikoinaan hoksasin tämän Tammen listoilta. Tykkäsin Anachésta sen verran, etten voinut olla innostumatta, kun Turtschaninoffilta ilmestyi uusi, samaan maailmaan sijoittuva kirja. Sivutaanpa Anachéa tässäkin ihan pikaisesti. Arraa en ole vielä lukenut, mutta nythän tässä on hyvin aikaa ennen kuin seuraava kirja ilmestyy (mikäli ilmestyy, kukapa näistä tietää paitsi kirjailija itse?).

Toisin kuin Anachéssa, tässä kirjassa minua kutsui nimenomaan ensiksi kansi. Kannen tyttö on hieno, samoin asettelu ja värit. Nyt varsinkin kirjan luettuani kansi avautuu kunnolla ja ymmärrän eri asioiden läsnäolon kansikuvassa. Sellainen on minusta äärimmäisen hienoa. Kaiken ei tarvitsekaan aueta lukijalle ennen kuin kirjan on lukenut, pääasia on, että kansi antaa oikean kuvan tarinasta ja asettaa oikeanlaisen tunnelman. Mielestäni tämä kansi onnistui siinä hyvin.

Maresi kertoo siis Maresi-nimisestä tytöstä, joka asuu Punaisessa luostarissa. Luostari sijaitsee saarella, jolle miehiltä on pääsy kielletty. Maresissa on siis aika samanlaista tematiikkaa kuin Anachéssakin, miehet sortavat naisia ja naiset tekevät kaikkensa päästäkseen ikeen alta pois. Turtschaninoffin kirjoissa naiset tuntuvat onnistuvankin siinä harvinaisen hyvin. Luostari saa vaurautensa verisimpukoista, joiden musteella värjätty kangas on yksi arvokkaimpia statussymboleja koko valtakunnassa. Eräänä päivänä saarelle saapuu veneellä nuori tyttö nimeltä Jai, joka hautoo sisällään synkkääkin synkempää salaisuutta. Maresi ottaa tytön siipiensä suojaan ja oppii tähän ystävystyessään aika paljon itsestään, jumalattarestaan ja elämästä.

Maresissa on samaa jouhevaa ja sujuvaa kerrontaa kuin Anachéssa. Pidän paljon Turtschaninoffin luomasta maailmasta, jossa ihmisten palvomat voimat eivät ole koskaan kovin kaukana ja osoittautuvat palvonnan arvoisiksi useampaankin otteeseen. Maresi itse on vähän erilainen päähenkilö siinä mielessä, että vaikka Maresille loppua kohti koittaakin aika suuri elämänmuutos ja pöytien kääntyminen, hän ei varsinaisesti ole se, jonka tarina kantaa kirjaa. Jai on se, jota uhkaa vaara ja jonka elämän tempoon tarina kulkee. Järjestely on vähän erilainen, muttei laisinkaan huono. Maresi on uskottavampi päähenkilönä, kun hän ei olekaan se traaginen sankaritar jonka niskaan kaikki maailman paha kaatuu. Sitäpaitsi hän on kronikoitsija, aivan selvästi, ja se jos mikä miellytti minua. 

Mieleen tulee oikeastaan Redwallin tarujen kerrontatyyli. Ilmankos pidinkin tästä kirjasta niin paljon. Taidankin tässä lähiaikoina lukea vielä Arran.