Samantekevää - Janne Teller

Kansi: Unni Dahl

Intet
Bazar
Suom. Veijo Kiuru
2000
ISBN 978-952-279-036-1
136 s.
☆☆☆☆
Oma

Samantekevää vaikutti niin runolliselta ja tekotaiteelliselta, että jätin sen pitkiksi ajoiksi täysin huomiotta. En varmaan olisi vieläkään tarttunut siihen, ellei eräs kirjavinkkari olisi suositellut sitä minulle. Oikeastaan kirjan myi kahden kollegani kehonkieli, joka kertoi kirjasta enemmän kuin sanat olisivat voineetkaan; toinen oli innoissaan, toinen taas selvästi kauhistunut. Kaksi näin erilaista reaktiota tällaiseen pikkuruiseen kirjaan herättivät mielenkiintoni siinä määrin, että ostin tämän oikein omaksi. Nyt kirjan luettuani ymmärrän, mistä heidän reaktioissaan oikein oli kyse.

Samantekevää alkaa suhteellisen viattomasti. Pierre Anton, jonka isä asuu kommuunissa ja on juuttunut vuoteen -68 (ainakin aikuisten mukaan), nousee eräänä päivänä pulpetistaan, julistaa kaiken olevan samantekevää ja painuu luokasta ulos. 7A-luokkalaiset tapaavat Pierre Antonin luumupuusta, josta poika heittelee heitä raaoilla luumuilla ja elämänviisauksilla. Pian Pierre Anton alkaa saada luokkalaisiaan vakuutetuiksi siitä, ettei millään tosiaan ole mitään merkitystä, ja niinpä luokka päättää todistaa Pierre Antonille, että jollakin on todella merkitystä. Niinpä he rupeavat keräämään merkityksen kasaa vanhalle hylätylle sahalle vakaana aikomuksenaan saada Pierre Anton alas puusta ja lopettamaan hömpötyksensä.

Jos ihan totta puhutaan, niin suhtauduin Tellerin kirjaan ensialkuun melko huumorilla. En uskonut, että se voisi olla hyvä, koska tällaisilla muka-filosofisilla kirjoilla on taipumusta olla huonoja. En tiedä mikä minut lopulta vakuutti, mutta Samantekevää todella on hyvä kirja. Koska kertomus on sellainen kuin se on (en voi sanoa tästä kirjasta juuri mitään pilaamatta sen hyviä yllätyksiä), en osannut odottaa aivan sellaista loppua kuin mitä tässä teoksessa on. Oletin, että koska kyseessä on nuortenkirja, loppu olisi pehmustettu ja suloinen, kaikki olisivat onnellisia ja muutenkin kaikki järjestyisi parhain päin. No, yllätyin positiivisesti, sen verran voinen sanoa. Ihan näin aitoa ahdistusta nuortenkirja ei olekaan aiheuttanut hyvään toviin.