Vish Puri & kadonneen palvelijattaren tapaus - Tarquin Hall

Kansi: Tuomo Parikka

The Case of the Missing Servant
Gummerus
2013
ISBN 978-951-20-8939-0
360 s.
☆☆☆
Arvostelukappale

Ensiksikin on sanottava, etten ole koskaan pitänyt dekkareista, en perinteisistä enkä minkään muunkaanlaisista. Ainoita poikkeuksia tähän lienevät Sherlock Holmes -tarinat sekä Donna Leonin kirjat (ah, Guido Brunetti). Toisekseen on mainittava, että Intia maana kuvottaa, pelottaa ja karmii minua, joten myöskään kirjan miljöö ei tuntunut mukavalta. Vish Purin ilmeisestikin ensimmäinen seikkailu on osa Intian inhon voittamiskampanjaani (tähän kuuluvat myös lukuisat dokumentit Intiasta, erilaiset Intiaan sijoittuvat kirjat ja elokuvat sekä chilin ja curryn vähittäinen lisääminen ruokavalioon), muttei juuri onnistu hälventämään ennakkoluulojani tuota maata kohtaan, eikä se toki ole tämän kirjan tarkoituskaan.

Kirjan päähenkilö on Vish Puri, tai tuttavallisemmin Pullukka, joka nauttii ruuasta, omasta nerokkuudestaan sekä visaisten pulmien ratkomisesta. Hän on myöskin sovinisti, egoisti ja hiukan turhan kopeakin. Hän jää hiukan tyhjäksi hahmoksi hienoine pukuineen ja kähärine viiksineen. Sekä hänen vaimonsa että hänen äitinsä ovat molemmat päteviä, älykkäitä naisia, mutta Puri aliarvioi heitä ja heidän päättelykykyään halki koko kirjan, mikä ei ainakaan tee hänestä yhtään viehättävämpää henkilöhahmona.

Tarquin Hall rakentaa päähenkilönsä ihmiseksi, joka on ylivertainen kaikkiin ympärilläoleviinsa nähden. Intialaisen poliisilaitoksen palkkaamisperuste on ilmeisesti mahdollisimman alhainen älykkyysosamäärä, eivätkä Purin apulaisetkaan ole järjellä pilattuja. Joku videopeleihin erikoistunut voisi jopa sanoa, että tässä on nyt unohtunut NPC:n tekoäly ohjelmoida ihan kokonaan.

Jos kirjasta nyt jotain hyvää kuitenkin haluaisi sanoa, niin ainakin sen, että sen loppuratkaisu on ainakin dekkareihin tutustumattomalle ihmiselle yllättävä. Lukijaa ei varsinaisesti johdeta harhaan, mutta tiettyjä asioita pimitetään ihan loppumetreille saakka. Kadonneen palvelijattaren tapaus herätti minussa yhden ainoan kerran "se on varmasti tuo tyyppi koska sitä sun tätä" -olon, Guido Brunetit herättävät sellaisia tuntemuksia yhtenään. En tiedä onko se sitten hyvä vai huono asia, sen jokainen päättäköön puolestaan, mutta olisin toivonut enemmän syöttejä joihin tarttua. Vish Puri on yksityinen mies jonka toimintatapoihin kuuluu, ettei hän keskustele selville saamistaan seikoista kenenkään kanssa, ja tämä antaa kirjailijalle vähän turhankin paljon mahdollisuuksia salailuun. Eikös dekkareiden ilo ja autuus ole juuri nimenomaan sen syyllisen arvailussa?