Miesmarras - Sari Kaarniranta

Kansi: Satu Kontinen

Myllylahti
2013
ISBN 978-952-202-423-7
264 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale

Bongasin Jorin arvion tästä kirjasta ja kiinnostuin sen myötä. Olen tullut huomanneeksi että veri vetää pohjoiseen kirjallisuudessakin, ja niin taas. Miesmarras kertoo kolmesta miehestä jotka ovat kaikki omista syistään ja omilla tavoillaan päätyneet umpikujaan, kaikki vuokramökkeihin Suomen Lappiin, synkkään suomalaiseen marraskuuhun.

Keskiössä kirjassa ovat Jari, Vesa ja Risto, joiden parisuhdesolmuja sitten selvitellään. Ihan ensimmäinen ja suurin miinus tulee siitä, että kaikkien kirjassa olevien naisten nimet alkavat M:llä. Merja, Maija, Meiju ja Maya. Nämä menevät väkisinkin aluksi sekaisin, ja kuten Ehtoolehdon mummokin sanoi, myös miesten nimet ovat kuin kirveeniskuja eivätkä nekään jää samankaltaisuutensa vuoksi päähän ihan heti, joten ainakin kirjan alkupuolisko menee mietiskellessä, että kukas tämä nyt olikaan ja mitä tässä nyt oikein tapahtuu.

Kirja pääsee oikeastaan vasta vauhtiin kun kaikki kolme päähenkilöä on esitelty. Vesa tuntuu olevan kirjailijan suosikki, sillä hänen päänsä sisällä kirjassa vietetään ehdottomasti eniten aikaa. Kaikissa kirjan (kuten oikeankin elämän) parisuhteissa on omat juttunsa jotka ovat pielessä, ja Kaarniranta panttaa näitä ehkä vähän liikaakin. "Se näky joka minua kohtasi, niin kuin tosi monta kertaa ennenkin" -tyyppiset lauseet ovat aika peruskauraa kirjan alkupuoliskolla, eikä näitä näkyjä hirveästi selitellä ennen kirjan loppupuoliskon loppupuoliskoa.

Kaikista puutteistaankin huolimatta kirja on vetävä ja hyvä kokonaisuus. Silloin kun yhden äijän tilanne tuntuu olevan umpikujassa hypätään seuraavan kelkkaan jolloin tarina kulkee kokoajan eteenpäin, ilman paikallaan junnaavia taukoja jotka nopeasti saattaisivat tappaa mielenkiinnon tarinaan. Mukana on todella erilaisia ja itsenäisiä persoonallisuuksia, joten kun nimet oppii tuntemaan, on luvassa melkoista rytinää ja pauketta kun nämä tyypit törmäilevät toisiinsa. Huumoriakin on saatu mukaan, joskin koko kirjan halki kulkee haikea alavire ja ahdistus, kun Vesa ei vaan jumalauta saa suutaan auki, Jari ei tiedä mihin suuntaan pyörisi ja Ristokin jauhaa vaan niistä saatanan kissoista. Siis hyvällä tavalla.