Piippuhylly - Katja Kettu

Kansi: Alexandre Cappellari /
Arcangel Images

WSOY
2013
ISBN 978-951-0-39392-5
236 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale

Tässä on nyt jo toinen novellikokoelma josta olen kuunaan tykännyt. Kohtahan tässä täytyy jo miettiä uudestaan, että ovatko ne novellit sittenkään niin meh. Ehkäpä yläasteen ja lukion äidinkielenopettajat sattuivat valitsemaan vain perin surkeita novelleja luettavaksi, siitä kai inho niitä kohtaan johtuu.

Olen koittanut vältellä Katja Ketun Kätilön lukemista henkeen ja vereen. En yleensä tahdo lukea kirjoja jotka on palkittu ties miten monilla eri palkinnoilla ja joita on kehuttu maasta taivaaseen. Miksi vaivautua, ei miljoona kärpästä voi olla väärässä, vai mitä? No, nyt on lukujonossa sitten sekin, sen verran perusteellisesti Piippuhylly minut vakuutti. Kokoelmassa hyllyllä on kymmenen piippua, joihin jokaiseen liittyy jokin tarina. Novellikokoelman sijaan tätä voisi kutsua romaaniksikin, sillä vaikka tarina on jaettu kymmeneen erilaiseen pätkään, niissä kaikissa vilahtelee samoja teemoja, samoja henkilöhahmoja ja kaikkia yhdistää sama tyyli. Häiritsevintä Piippuhyllyssä ehkä oli se, että kaikkien naisten kiima haisee ilmeisesti metrien päähän vaikka nuo olisivat vain matkalla hakemaan kaivolta vettä, ja se, että miehet eivät vain yksinkertaisesti mahda itselleen mitään, akka on astuttava, vaikka sitten väkisin.

Erityisesti minuun iski Ketun mielenkiintoinen tapa kirjoittaa ja viis veisata kirjakielestä. Hän käyttää täysin vapaasti murresanoja ja sanoja, jotka ainakin lähes koko ikänsä Vantaalla asuneen ihmisen korvaan kuulostavat itsekeksityiltä. Kerronta on ronskia ja halki kaikkien novellien on havaittavissa sellainen pilke silmäkulmassa -sävy, joka on taidokkaasti kätketty riettauden, miesten ja naisten, ihmiskohtaloiden alle. En nyt käy novelleja yksitellen läpi, mutta yksi nousi ylitse muiden, nimittäin Piippu nro 7: Lapinkoira. Jos tässä on jotakin pelottavaa, niin se kuinka paljon ihminen voi samaistua tarinan henkilöön ja kuinka suurta, leiskuvaa vihaa voi tuntea toisen (vaikka kuvitteellisenkin henkilön) puolesta. Ja kuinka helposti voisi kuvitella itsensä samaan jamaan. Kuinka helposti koirasta tulee tärkeämpi kuin kenestäkään ihmisestä, etenkin jos luottamus ihmisiin on mennyt.

Jos tykkää ronskista tekstistä eivätkä rivoudet haittaa, muttei satu tykkäämään novelleista syystä tai toisesta, niin asenteenmuutos kannattaa aloittaa tästä kirjasta. Ketun novelleiksi pätkitty romaani vie menessään ja uudestaan esiintyvät henkilöhahmot antavat lukijalle tunteen siitä, että hei, mähän tiedän jotakin tuosta tyypistä, sehän oli silloin siellä Rion laivalla pelaamassa korttia sen rintapuolen kanssa. Piippuhylly on myös raadollinen tutkimusmatka ihmisen seksuaalisuuteen ja mielen murtaviin voimiin. Murrevaroitus on kuitenkin annettava. Jos ei kestä murteita tai ei jaksa niitä lukea, niin Ketun Piippuhylly voi olla aika raskasta luettavaa.