19. kesäkuuta 2014

Peikon ensimmäinen lukumaraton

Blogistaniassa vietetään tänään (osa aloitti jo eilen) lukumaratonpäivää johon minä höynä toki ilmoittauduin mukaan. Saavuin kotiin hiukan neljän jälkeen ja ilokseni kynnyksellä odotti useampikin paketti. Aloitin maratonin siis suunnilleen 16.30, ja tähän mennessä (22:39) olen nyt lukenut upeaa Brian K. Vaughanin Saga-sarjakuvaa kolmen albumin verran. Täytyy myöntää, etten ole ihan parhaimmalla lukutuulellani juuri nyt, mutta josko tämä tästä paranisi!

//No, niinhän siinä sitten kävi, että otin kirjan (Linnea Parkkosen 112 - vihaan itseäni) käteen ja kömmin peiton alle, eikä aikaakaan kun nukahdin. Nukuin sitten tyytyväisenä aamuun saakka ja aamulla minulle selvisi, että anoppi oli tulossa yllätysvisiitille. Meille saapui eilen uusi jääkaappi ja sen muassa karmiva kasa roskaa, joten aamu meni siivoamiseen (ja jos ihan rehellinen olen, myös vähän pelaamiseen).

Tällä kertaa maraton meni mönkään, mutta lupaan hyvittää tämän myöhemmin! Sain siis kaikenkaikkiaan luetuksi 456 sivua sarjakuvaa. Ei mikään huippusuoritus, voisi sanoa että maratonini jäi suonenvedon vuoksi kesken jo alkumetreillä. Ehkäpä maratoonaaminen työviikon päälle ei ole maailman paras idea. Nyt kun sain inFamous: Second Sonin pelatuksi läpi (ette usko kuinka mieletön juoni ja käsikirjoitus voi pelissäkin olla), rupeaa taas lukeminenkin maittamaan paremmin. :) Lomaankaan ei ole enää mahdottoman kauan, joten voisin ottaa silloin uuden yrityksen!

9 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja toivottavasti lukutuuli paranee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Harmiksi maratonsuoritukseni jäi tällä kertaa todella säälittäväksi, mutta ensi kerralla lupaan yrittää kovemmin! Nyt täytyykin kierrellä blogeissa katsomassa, kuinka muilla sujui. :)

      Poista
  2. Tsemppiä loppumatatoniin! :)
    Minullakin eilenillalla lukeminen vähän tökki, mutta tänään taas uusi yritys! Minulla on lukuaikaa kuitenkin jäljellä 9,5h.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taisi loppujen lopuksi sujua maraton jonninverran paremmin kuin meikäläisellä! Onneksi olkoon onnistuneesta lopetuksesta. :)

      Poista
    2. Minusta sinulla tuli hyvä saldo! Itse kuitenkin sain luettua vain yhden romaanin, muut olivat joko sarjakuvia tai lastenkirjoja... :P

      Poista
  3. Saga on hieno sarjis, minuun kolahti. Ehkäpä seuraavassa maratonissa keskityn lukemaan sarjakuvia, ainakin voisi tuota kokeilla. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjakuvamaraton olisi tosiaan hyvä! Mulla on kymmenen kappaletta Sandmaneja tuolla odottelemassa, loppupään sarjiksia en ole koskaan avannutkaan, kun joku joskus spoilasi minulle sarjan lopetuksen, enkä tahdo päästä sinne saakka. Vaan kenties vielä joskus...

      Poista
  4. Minulle elämäni eka lukumaraton jäi haaveeksi, kun en millään kyennyt raivaamaan lukuaikaa ja -tilaa itselleni. Mutta ehkäpä joskus. Eihän tuo pieni sarjismaratonikaan huono saavutus ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hankalaa tietentahtoen järkätä aikaa lukemiselle, vaikka luulisi ettei se nyt hirveästi vaatisi järjestelyjä. :/ Silti. Onneksi piakkoin on tulossa toinen, kenties voit osallistua siihen? Mulle sei sovi, kun se on keskellä viikkoa ja lomakin kerkeää livahtaa ohi, mutta ajattelin lomalla pitää jonkun oman maratonin, jos vaikka onnistuisi silloin paremmin. :) Voi aamusta aloittaa ja jos oikein hyviä kirjoja sattuu kohdalle, niin ei pitäisi olla ongelma eikä mikään. :D

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n