Champion - Marie Lu

Kansi: Lori Thorn & ilovedust

G. P. Putnam's Sons
2013
ISBN 978-0-399-25677-6
369 s.
☆☆☆☆
Oma
Legend
Prodigy

Uskalsin vihdoinkin lukea Marie Lun Legend-sarjan loppuun. Uskokaa tai älkää, mutta melkein jätin lukematta. Useamman trilogian loppu on ollut niin järjettömän suuri pettymys, että olen miltei menettänyt uskoni trilogioihin, nuortenkirjoihin, dystopioihin ja aivan erityisesti viimeisiin osiin. Oli suuren suuri helpotus huomata, että Champion on poikkeus ainakin tähän sääntöön. Se on ainakin yhtä hyvä ellei parempi kuin aiemmat osat, joskin intopinkeyksissäni saatoin hyppiä hidastempoisimpia kohtia ihan vain päästäkseni eteen päin ja saadakseni tarinalle ratkaisun (huolimatta selkäpiitä pitkin kiipeilleestä kammotuksestani). Tänään sitten tyrkytinkin jo sarjan ensimmäisen osan eräälle ystävälleni lainaan siinä toivossa, että sana lähtisi leviämään ja Lun sarja saataisiin suomennettua. On se sen arvoinen!

Champion on siis trilogian viimeinen osa ja päättää Junen ja Dayn tarinan. Prodigy jätti meidät ihan hyvään tilanteeseen, Republic vaikutti seisovan jaloillaan uuden johtajansa käsissä, Day oli saanut kansan Electorin taakse ja tueksi, June oli päässyt takaisin väleihin maansa kanssa ja tulevaisuus vaikuttaa muutenkin ihan kukkealta, kunnes rajan takana puhkeaa rutto, joka repii vihollisen linjoja. Coloniesit eivät todellakaan suhtaudu ilolla ruttoon, jonka he väittävät olevan lähtöisin Republicin linjojen takaa ja johon he kuvittelevat vastustajallaan olevan parannuskeinon, jota nämä vain pihtaavat. Rutto ei kuitenkaan ole mikään niistä, joilla Republic on leikkinyt, vaan jonkinlainen mutaatio, johon heillä ei ole parannuskeinoa. Alkaa sota, ja sen jalkoihin jäävät paitsi Republicin siviili, myös June ja Day, jotka tekevät kaikkensa pelastaakseen, mitä pelastettavissa on.

Champion on vetävä ja kiihkeä kertomus joka on (ehkä vähän turhankin) täynnä toimintaa. Pienet yksityiskohdat riipivät sydäntä, ei niinkään kansoja raateleva sota, joka ei kysele keneltäkään lupia. Anden - uuden Republicin uusi johtaja - koittaa saada liittolaisekseen Antarktiksen, sillä Siirtokunnat ovat saaneet avukseen Afrikan (ymmärtääkseni kyseessä on maailman kaksi uutta supervaltaa). Kirjan alussa on maailmankartta, joka avaa hiukan kirjan maapalloa ja eri maiden asemia (Pohjois-Napaa ei enää ole, eikä sen puoleen Suomeakaan). Huolimatta Junen ja Andenin pikaisesta visiitistä Antarktikselle, kirjassa pysytellään melko tiiviisti kuitenkin Amerikassa. Day koittaa suojella pikkuveljeään Edeniä, joka saattaa olla Republicin ainoa toivo löytää parannuskeino ruttoon ennen kuin Siirtokunnat hyökkäävät heidän kimppuunsa, June puolestaan koittaa olla rakastamatta Daytä nähtyään, millaista tuskaa heidän yhteinen menneisyytensä pojalle tuottaa.

Jos nyt ihan totta puhutaan, niin tipautin yhden tähden siksi, että June menettää kirjassa hetkellisesti uskottavuutensa koulutettuna sotilaana ja superagenttina, jonka laskelmoiva mieli toimii jatkuvasti. Yksi asia, josta olen tässä kirjasarjassa aivan erityisesti nauttinut on ollut juuri Junen vahvan naisen asema, joka ei ole horjunut edes Dayn sinisten silmien edessä. Yleensä kun tämän tyyppisissä kirjoissa se on aina se Poika, joka saa Tytön polvet notkahtamaan ja aivot sulamaan mössöksi, ihan sama millainen Tyttö aiemmin on ollut. Onneksi June kuitenkin ottaa loppua kohti itseään niskasta kiinni. Edelleenkin myös ihmettelen, miksi Junelle on pitänyt antaa koira, kun Ollie ei kuitenkaan näyttele mitään merkittävää osaa kirjassa. Se vain on, olematta tärkeä. Voisi vähintäänkin väittää, että June laiminlyö koiraparkaansa pahan kerran, sillä Ollie tuntuu tulevan vain tielle suurimman osan aikaa. June olisi ihan hyvä henkilöhahmo ilman koiraakin. Day puolestaan tuntuu jäävän vähän sivuosaan, huolimatta siitä, että hänelle on omistettu puolet kirjasta. Day taistelee aivoissaan olevaa kasvainta vastaan, joka aiheuttaa silmittömiä päänsärkyjä ja muistin häiriintymistä, joten suuri osa hänen luvuistaan menee tuskasteluun.

Hartaasti toivon, että Legend jatko-osineen suomennetaan, ja että niiden kansitaide pysyy yhtä korkeatasoisena myös suomennoksissa. Laitan yleensä kansipaperit sivuun lukemisen ajaksi jotta ne pysyvät siistinä, joten en edes hoksannut kuinka mieletön kansi tässäkin kirjassa on. Samanlaista panostusta harvoin näkee suomalaisissa kirjoissa (toisaalta sopii vain miettiä, millaisiin sfääreihin kirjojen hinnat nousisivat, jos kanteenkin pitäisi vielä panostaa). Mutta tässäpä on nyt trilogia, joka todella kannattaa lukea loppuun saakka!