Dolphin Song - Lauren St John

Kansi: David Dean

(Delfiinien laulu, Nemo, 2008)
Orion
2007
ISBN 978-1-84255-611-5
271 s.
☆☆☆☆
Oma
Valkoinen kirahvi

Delfiinien laulu on jatkoa Valkoiselle kirahville, joten jos et ole lukenut sarjan ensimmäistä osaa, suosittelen lukemaan sen ennen tätä arviota!

Martine on lähdössä luokkaretkelle Bazaruton saaristoon. Hän olisi retkestä innoissaan, mutta lapsuusaikojen trauman vuoksi hän pelkää syvää vettä ja opettaja on tehnyt hyvin selväksi, että uiminen tulee näyttelemään pääosaa heidän retkellään. Hänen paniikkiaan ei ainakaan auta se, että luolan seinään on ilmaantunut maalauksia, jotka aivan selvästi näyttäisivät Martinen joutuvan haiden kitaan. Laiva, jolla luokka matkustaa joutuukin myrskyn kouriin ja lapsijoukko pyyhkiytyy armottomaan mereen. Heidän onnekseen joukko delfiinejä pelastaa heidät ja kantaa heidät maihin saarelle, jonka nimeä tai sijaintia lapset eivät tiedä. Saarella on vain majakka, eikä juuri mitään muuta.

Edellisessä kirjassa pilalle hemmotellun kakaran osaa näytellyt Xhosa Washington on poistunut kuvioista ja tilalle on astunut Claudius, pullea poika jonka elämäntehtäviä näyttäisivät olevan muiden nälviminen ja hampurilaisten syöminen. Hän on helposti yksi raivostuttavimmista henkilöhahmoista, joihin olen koskaan törmännyt lasten tai aikuisten kirjallisuudessa (rouva Bovary ja Dolores Pimento ohittavat Claudiuksen vielä suhteellisen kevyesti). Ei liene yllättävää, että aina kun kaikki näyttäisi menevän suunnilleen hyvin, Claudius apinoineen (siis luokkatovereineen) ilmaantuu paikalle ja ryhtyy heittelemään kapuloita Martinen ja Benin rattaisiin.

Delfiinien laulu on monessa mielessä parempi kuin Valkoinen kirahvi, joskin tarinan opetus tehdään kyllä todella selväksi lukijalle. Tärkeitä teemoja ovat luonnonsuojelu ja kiusaaminen, sekä syyt kiusaamisen takana. Ilmiselvät opettavaiset osuudet tekevät tarinasta paikoittain turhan epärealistisen ja uskon vakaasti, että vähän hienovaraisemminkin asian olisi voinut esittää. Juttelin tästä tosin työkaverini kanssa ja hän sanoi että lapsille suunnatun kirjan täytyykin olla painopisteiltään huomattavasti selkeämpi kuin kirjan, jonka kohderyhmä ovat aikuiset. Hän lienee oikeassa, mutta uskoisin, että lapsikin olisi ymmärtänyt pointin vähän vähemmällä.

Huolimatta muutamasta tällaisesta silmäänpistävästä kohdasta Delfiinien laulu käsittelee tärkeää asiaa ja St John selventääkin tarkoitusperiään kirjan loppusanoissa. Hän puhuu delfiinien ja valaiden rantautumisista ja niihin johtavista syistä, joista yhdeksi hän ehdottaa kaikuluotausta. Ilmeisesti tietyntaajuinen kaikuluotaaminen sekoittaa delfiinien ja valaiden omat vastaanottimet niin, että ne menevät sekaisin ja ajautuvat rannoille - joskus suurinkin joukoin. Tärkeät ympäristöasiat sikseen, myös mystisen Benin hahmo alkaa pikkuhiljaa avautua.