 |
| Kansi ja kuvitus: David Dean |
Orion
2006
ISBN 978-1-84255-563-7
184 s.
☆☆☆☆
Oma
Lauren St Johnin Afrikkaan sijoittuva lastenkirjasarja on houkutellut minua jo pitkään, mutta syystä tai toisesta se on aina jäänyt hyllyyn (kenties siksi, ettei sarjan ensimmäinen osa ole koskaan ollut paikalla samaan aikaan kanssani). Nemon sivulla sarjasta puhutaan nuortenkirjasarjana, ja miksei tämä sopisi nuorillekin, mutta melko lapsekas Valkoinen kirahvi kyllä on.
Päätähti on Martine, joka herää keskellä yötä siihen, että hänellä on mahdottoman kuuma keskellä Englannin talvea. Hän tajuaa pian, että talo jossa hän asuu on ilmiliekeissä ja selviytymisvaisto iskeytyy kehiin, pelastaen hänet viimetingassa varmalta kuolemalta. Hetken hän pyörii jaloissa satunnaisissa huusholleissa, mutta sitten hänelle selviää, että hänellä on isoäiti, joka asuu Etelä-Afrikassa ja joka on määrätty hänen äitinsä testamentissa hänen huoltajakseen. Martine ei aluksi haluaisi lähteä - isoäidin viestistä käy ilmi, ettei nainen oikeasti halua lasta luokseen - mutta päätyy sitten kuitenkin matkustamaan Etelä-Afrikkaan luonnonsuojelualueelle, jonka hänen isoäitinsä omistaa. Elämä ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaista, sillä isoäiti vieroksuu lasta talossaan eivätkä koulukaveritkaan ensivaikutelmista huolimatta ole mitään hyviä tyyppejä.
Eräänä yönä Martine sattuu katsomaan ikkunastaan ulos kohti luonnonsuojelualueen juomapaikkaa (hänen isoäitinsä on kieltänyt häntä menemästä suojelualueen porttien sisäpuolelle) ja huomaa yössä legendojen valkean kirahvin. Luvatta hän hiipii puistoon tavatakseen yhden maailman harvinaisimmista eläimistä. Tästä alkaa seikkailu, joka sisältää paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä yhden maagisen poppanaisen, jonka valmistavat ateriat tuoksuvat lukijalle saakka.
Pidin St Johnin mielikuvituksekkaasta tarinasta ja vauhdikkaasta kirjoitustyylistä. Lastenkirjoissa harvemmin jaaritellaan muutenkaan turhia, mutta Valkoinen kirahvi on lastenkirjaksikin nopealukuinen. Juoni etenee rivakasti, paikoin ehkä vähän turhankin vikkelästi ollakseen uskottava. Martine on vastikään orvoksi jääneeksi pikkutytöksi todella neuvokas ja uskalias. Hän pärjää omillaan huolimatta siitä, että on joutunut vieraaseen ympäristöön ja keskelle vaaroja. Paikoittain Martine on kuitenkin ihan kuin kuka tahansa muukin pikkutyttö, joka ikävöi äitiään ja harmittelee ystävien puutetta, itkee suruaan ja kirkuu pelästyessään. Mielenkiinnolla seuraan mihin Martine vielä joutuu. Ja mitä tapahtuukaan leijonasilmäiselle Benille, jolla on ah niin ihana ääni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n