Taikurin norsu - Kate DiCamillo

Kansi: Markus Pyörälä

The Magician's Elephant
Otava
2010
ISBN 978-951-1-24308-3
189 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

Kun minulle selvisi, että uudessa työpaikassani joutuisin (tai saisin) vinkkaamaan kolmosluokkalaisille, tajusin olevani pahassa pulassa. En lue pikkulapsiosastoa juurikaan - ja sitähän kolmosluokkalaiset vielä ovat, pikkulapsiosastoa - joten minulla ei olisi juuri vinkattavaa mikäli sellaiseen tilanteeseen joutuisin. Pääsisin. Miten vain. Kysyin sitten neuvoa vinkkauksen konkarilta tyyliin, "Paula auta mitämäteeeeen?!", johon Paula vastasi omaan, ihanan rauhalliseen tyylinsä, "kakkosdiplomi". Paula oli myös aiemmin kehunut tätä kirjaa, joten vaikutti luonnolliselta, että lukisin ensimmäiseksi tämän. Tosin nyt kun tuota listaa tarkemmin katselen, olen lukenut siltä kyllä muitakin. Ehkäpä lisäilen sen tuonne Haasteet-osioon.

Taikurin norsu kertoo pojasta nimeltä Peter. Peter seisoo torilla yhden floriitin kolikko kädessään ja vaihtoehtoinaan joko tehdä niin kuin hänen holhoajansa, vanha sotilas Vilna Lutz, on käskenyt ja ostaa kalaa (mahdollisimman pieniä, sellaisia etteivät ne muille kelpaa) sekä leipää (eilistä, mieluiten toissapäiväistä tai ei, homeista!), tai käydä kysymässä kohtaloaan ennustajaeukolta, joka on pykännyt telttansa keskelle toria. Tarinahan ei olisi mistään kotoisin, jos Peteristä ei löytyisi vähän tottelemattomuutta, joten ennustajan telttaanhan hän marssii. Hän on nimittäin nähnyt unia kuolleeksi väitetystä pikkusisarestaan Adelesta ja ennustajan puheet vahvistavat aavistuksen siitä, että unet ovat totta. Peterin täytyy vain seurata norsua. Ongelmana on vain se, ettei Peterin asuinmailla ole norsuja, ei likelläkään. Niinpä Peter astelee murtunein sydämin kotiinsa tekemään marssiharjoituksia hiukan höpsähtäneen ja kuumetautisen Vilnan johdolla.

Samaan aikaan toisaalla kaupungissa on kuitenkin taikuri, joka suuruudenhulluudessaan haluaakin ojentaa Madame LaVaughnille liljakimpun sijasta jotakin paljon suurenmoisempaa. Niinpä oopperatalon katon läpi tipahtaa norsu suoraan madamen syliin ja yllättäen Baltesen kaupungissa on norsu. Peter kuulee norsusta ja päättää vihdoin, että se olikin Vilna Lutz joka on koko ajan valehdellut Adelen kuolemasta.

Taikurin norsu oli ihastuttava kertomus orvoksi jääneestä Peteristä, kuumetaudin ja sotatraumojen vaivaamasta Vilnasta, hiukan höperöistä aikuisista sekä norsusta, jonka sydän särkyy kun se taiotaan pois kotoaan. Olen aiemmin lukenut Kate DiCamillolta Desperon tarun ja sekin oli hyvin samantapainen kertomus rohkeudesta uhmata ylhäältä annettuja käskyjä ja uskomuksia, sekä oman tien etsimisestä. Hiukanpa Taikurin norsu herkistyttikin, vai olisikohan bussin ilmastointi tehnyt temput ja puhaltanut jonkin roskan silmään...