Interpreter of Maladies - Jhumpa Lahiri

Kansi: Christopher Moisan

(Tämä siunattu koti, Tammi, 2001)
Mariner
1999
ISBN 978-0-395-92720-5
198 s.
☆☆☆☆
Oma

Kiinnostuin Jhumpa Lahirista selaillessani Goodreadsia ja etsiessäni Aravind Adigan kaltaisia kirjailijoita. Toki yhtäläisyydet taitavat Lahirin ja Adigan kohdalla päättyä pitkälti alkuperään, mutta yhtäkaikki. Tavoilleni ominaisesti viehätyin The Namesaken kannesta ja lisäsin Lahiria Book Depositoryn halutut-listalle. Kun kuulin, että Lahiri on tulossa Suomeen (en tosin tiedä minne ja milloin, enkä luultavasti paikalle pääsisi kuitenkaan), päätin ottaa asiakaseni lukea edes jotakin hänen kirjoittamaansa. Kyseltyäni mielipiteitä, Tämä siunattu koti (tai Interpreter of Maladies, molemmat novelleja tässä kokoelmassa) nousi ykkössuosikiksi. Tammen keltainen kirjasto on sellainen, jota en voisi koskaan ostaa omaksi, syynä juurikin se keltainen (mikä kamala väri, hrr) ja sen huoleton lätkiminen sellaisten kirjankansien päälle, joihin se ei millään muotoa sovi, joten minun oli pakko kääntyä englanninkielisten painosten puoleen. Tämä tunnelmallinen, kauniskantinen painos kiinnittikin sitten sen verran huomiota, että se oli pakko saada korukiveksi kirjahyllyyn.

Minulla on usein ollut ristiriitainen suhde novelleihin ja niin nytkin. Oli kertomuksia, jotka olisivat mielestäni voineet olla reilusti pidempiä, ja kertomuksia, joiden tarkoitusta kokoelmassa en täysin ymmärtänyt. Lahirin kieli on kaunista ja paikoin monimutkaistakin. Bengalin käsitteiden ymmärtäminen ja erottaminen oli toisinaan hankalaa, onneksi on joskus aiemminkin tullut luettua intialaisia kirjailijoita, joten esimerkiksi salwar kameez ja jotkin muut käsitteet olivat entuudestaan tuttuja ja helpottivat kulttuurishokkia edes hiukan. Intia on muutenkin kulttuurina hyvin vieras ja aiheuttaa lähinnä hengenahdistusta ja kammottavia mielikuvia Gangesiin vyöryvistä, puolimädistä ruumiista. Lahiri onneksi maalaa kulttuurista kauniimman puolen esiin.

Lahiri oli mielestäni vaativa kirjailija, ainakin tässä novellikokoelmassaan, mutta siitä huolimatta tai kenties juuri siksi näiden novellien lukeminen tuntui palkitsevalta. Tunteilla ja kohtaloilla leikittely ei jäänyt vieraaksi tarinoiden myötä ja murtuipa sydämeni ainakin kerran. Tätä novellikokoelmaa on hehkutettu sen kulttuuria koskevien näkökulmien vuoksi, mutta itse pidin eniten erilaisista ihmistyypeistä, siitä etteivät kaikki minä-kertojat olleet todellakaan niitä hyviä tyyppejä, siitä että järjestetyt avioliitot toimivat tai eivät toimineet riippumatta siitä, miten avioliitto oli saanut alkunsa vaan enemmänkin siitä, millaiset kaksi ihmistä olivat päättäneet liittoutua keskenään. Kuten kirjan takakannessakin lukee, sitä toivoisi voivansa viettää kokonaisen romaanin verran aikaa joidenkin näiden henkilöiden kanssa, jotta saisi oikeasti tietää, kuinka tuossa nyt käy.