Säbätalvi - Kalle Veirto

Karisto
2014
ISBN 978-951-23-5623-2
253 s.
☆☆☆☆
Kirjasto

Käsitellessäni uusia kirjoja kirjaston takahuoneessa, vastaan pomppasi pirtsakanpunainen kirja, jossa oli houkuttelevan valkeat, uudet sivut ja mielenkiintoinen takakansiteksti. Urheilu ei ole koskaan ollut lähellä sydäntäni, mutta vinkkauspakettini on hyvin tyttökirjapainotteinen ja ajattelin, että no täähän vaikuttaa ihan hyvältä. Luin muutaman ensimmäisen sivun ja päätin sitten, että mikäli tästä ei ole jo varauksia odottelemassa, niin lainaanpa itselleni ja luen läpi, ei siitä haittaakaan voi olla.

Säbätalvi kertoo Einari Tallimäestä, 19-vuotiaasta jannusta jonka elämää varjostaa onnettomuus. Häntä syytetään - aiheetta - se aiheuttajaksi ja edessä ovat käräjät ja suuret vahingonkorvaukset. Onnettomuus ei onneksi vienyt keneltäkään henkeä, mutta tyttöystävältä se vei nätit kasvot ja kiinnostuksen Einariin. Einari tietää olevansa syytön, mutta todistajaa onnettomuudelle ei löydy, vaikka Einari tietää, että yksi sellainen on olemassa. Todistajaa etsittäessä Einari ei voi kuin istua tulisilla hiilillä ja odottaa. Kunnes sitten häneen otetaan yhteyttä Heinolasta ja pyydetään ammattilaisseuraan pelaamaan. Einarilla ei ihan totta ole mitään menetettävää, joten Heinola kutsuu!

Uusi elämä Heinolassa aukeaa kivasti, Einari tutustuu pelikavereihinsa, vuokranantajan tyttäreen Miniin sekä toki Heinolaan. Elämän kärrynpyöriä on hauska seurata, etenkin kun kaikki pyörii salibandyn ympärillä. Kuten aiemminkin sanoin, en ole suuri urheilun ystävä ja iso osa esim. tehopisteistä meni minulta alkuun täysin ohi. Sen verran innostavaan sävyyn Säbätalvi on kuitenkin kirjoitettu, että jaksoin kiinnostua myös niistä ottelukohtauksista, olkoonkin, että osa sanastosta oli vierasta enkä aina ollut täysin perillä siitä, mitä tapahtui, kuka löi miten ja minne ja oliko se hyvä vai huono.

Ihan ummikoille kirjaa en ehkä suosittelisi, varsinkin jos tuppaa takertumaan tuollaisiin seikkoihin. Itselleni se oli kuitenkin mukava, leppoisa lukukokemus. Einarilla on hyvä asenne elämään ja vastoinkäymisiin, ja kaverikööristäkin löytyy jos minkämoisia persoonia. Myös Veirron tapa käyttää kieltä on mitä hurmaavin. Hän viljelee hauskoja, kuvaavia sanontoja ja kielikuvia juuri sopivassa suhteessa muuhun tekstiin nähden ja saa aikaan mukavan, rupattelevaisen hengen.