Anaché - Maria Turtschaninoff

Kansi: Ea Söderberg

Anaché. Myter från akkade
Tammi
2012
ISBN 978-951-31-7239-8
523 s.
☆☆☆☆☆
Oma

Viime vuoden kirjamessuilla sovimme isännän kanssa, että kumpikin saa ostaa yhden (1) kirjan. Onneksi kirjamessuilta tarttui säälittävän kolmen kirjan (yhden isäntä voitti arpajaisissa) saaliin lisäksi kutsu Tammen joulumyynteihin, ja sinnehän me sitten totta kai painuttiin. Anaché, jota olin pyöritellyt jo messuilla, tarttui sitten tässä vaiheessa käteen ja seilasi laukussa - tai Tammen paperipussissa, miten vain - kotiin. Seisotin kirjaa luvattoman pitkään hyllyssä, kun tuli kaikkea muuta ja sitten lisää kaikkea muuta, mutta nyt vihdoinkin otin sen laukkuun matkaluettavakseni. Miltei puolentoista tunnin työmatkassa on se ehdottoman hyvä puoli, että siinä taittuu sata sivua heittämällä. Pakko muuten sanoa, että oikeasti tuo kirja näyttää paljon paremmalta kuin mitä tuo kuva antaa ymmärtää, vaikkei Anaché todellakaan edusta mitään kansisuunnittelun aatelia.

Anaché kertoo siis samannimisestä tytöstä, joka kasvaa vahvasti patriarkaalisessa lammaspaimenten yhteisössä jota myös akkadeiksi kutsutaan. Sukupuoliroolit ovat tarkkaan jaotellut eikä kummallakaan osapuolella ole toisen tontille menemistä. Anaché on kuitenkin hyvin läheinen veljensä kanssa ja saa tältä oppia paljon sellaistakin, mikä muutoin on naisilta salattua. Heidän isänsä on pienen khalka-heimon rouk, eli päällikkö, ja hyvin tarkka siitä, millaista mainetta lapset perheeseen tuovat. Siksipä Anachén kasvaessa hän saa tuta nahoissaan sen, miten hyvän tyttären tulee käyttäytyä.

Kirjan perusajatus kuulostaa, ainakin näin lyhyesti kerrottuna ja minun korviini, todella tylsältä. Ehkä teen tämän jotenkin väärin, sillä tylsä Anaché ei missään nimessä ole. Oli useampikin päivä, kun mieleni teki vain jäädä nojailemaan talvitakki päällä pukukaapin oveen lukemaan. Toivoin, että työmatka venyisi moninkertaiseksi, ettei minun tarvitsisi laskea kirjaa käsistäni. Anaché on täynnä todella tunteikkaita hetkiä, jotka saivat kylmät väreet juoksemaan pitkin selkää, kohottivat kyyneleet silmiin ja pistivät puremaan hammasta kiukusta tai voitonriemusta. Tapa, jolla kirja kulkee, tuo mieleen hiukan Untinen-Auelin Maan lapset, mutta olematta välillä tappavan pitkäveteinen. Anaché oppii koko ajan uusia asioita, henget ovat kouriintuntuvia ja todellisia, läsnä tytön kaikissa tekemisissä.

Anachén edesottamuksia seuraa mitä suurimmalla mielenkiinnolla, jo ihan vain siksi, että henget eivät vain nöyrry hänen edessään ja tottele kaikkea mitä hän käskee, vaan Anaché on se, joka ymmärtää nöyrtyä luonnon, henkien ja jumalien edessä. Hän ei ole itsekeskeinen ja itserakas, vaan vaatimaton ja kelpo päähenkilö, jonka puolesta tekee mieli taistella. Paikoin oli todella rasittavaa seurata vanhakantaisia ajatusmalleja ja sitä kuinka ne hukuttivat alleen järjen äänen, ja erityisesti naisia halveksuva angakok (eli jonkinlainen shamaani) jurppi minua paikoin oikein pahasti. Sitä suuremmalla syyllä pidin Anachén puolia.

Suurimmat miinukset Anaché saa kansitaiteestaan. Kerrankin olin iloinen siitä, ettei minulla ollut kantta, jonka näen joka kerran, kun kirjan kaivan laukusta esiin. En osaa ihan totta suoraan sanoa, mikä kannessa häiritsee, mutta jotenkin se on muovinen, teennäinen, väkisin väkerretty. Oli suorastaan antoisaa heittäytyä mielikuvituksen varaan niin kuin joskus nuorempana ja kuvitella kaikki henkimaailman tapahtumat itse, ilman kannen apua.

Marja Kyrön suomennos on jotain todella hienoa. Epäilemättä alkutekstikin on ollut hyvä, pakkohan sen on ollut olla, sillä yleensä suomennetuista kirjoista katoaa se jokin taika. Tässä se oli edelleen tallella. Anaché oli mieletön lukukokemus, jota olisi voinut jatkaa vielä ihan hyvin muutaman sata sivua.