8. huhtikuuta 2015

I kill giants - Joe Kelly & J. M. Ken Niimura

Image Comics
2008
ISBN 978-1-60706-985-0
184 s.

Oma

Luin nuorempana määrättömät määrät mangaa ja yritin pitää tason laadukkaana ujuttamalla joukkoon Sandmanit ja joitakin muita, nyt jo unholaan painuneita sarjakuvaromaaneja. Sittemmin sarjakuvat ovat jääneet, enkä ole juuri edes katsellut niitä, puhumattakaan sitten ostamisesta tai lukemisesta. Aloitin tuossa jokin vuosi sitten keräilemään Flight-albumeita, jotka kokoavat eri taiteilijoiden töitä yksiin kansiin ja yhden teeman alle. Nettisarjakuvia kulutinkin kenties fyysisiä kopioita enemmän, sieltä myös Flight-albumit toimittanut Kibuishi on tuttu tyyppi. Nyt luen myös Sagaa, avaruusoopperasarjaa, jossa on mielettömän hieno piirrostyyli. Tarkoitukseni on kuitenkin sanoa, etten ole todellakaan mikään asiantuntija, mitä tulee sarjakuviin. Tämänkin ostin vain siksi, että juonikuvaus vaikutti vain niin lupaavalta, vaikken piirrostyylistä ihan vakuuttunutkaan.

Niimuran piirrostyyliin tottuu. Se tuntuu jopa asiaankuuluvalta, kun IKG:n lukee. Sarjakuva kertoo siis Barbara-nimisestä tytöstä, joka pelaa ystäviensä kanssa Dungeons & Dragonsia. Se kertoo myös tytöstä, joka pakenee elämäänsä fantasiaan ja kuvittelee todellisuudessa, ihan oikeasti, olevansa soturi, jonka sotavasara Cevaleski pystyy tuhoamaan jättiläisiä. Hän tietää jättiläisistä kaiken ja keskittyy vain työnsä tekemiseen, silläkin uhalla, että se tarkoittaa yksinäisyyttä. Barbara tuntuu myös pitävän yksinäisyyttä parempana vaihtoehtona. Fantasiamaailma on kuitenkin imaissut Barbaran niin tiukasti sisäänsä, että se uhkaa koulunkäyntiä ja tavallista elämää, ja sarjakuvassa seurataankin Barbaraa tämän käydessä koulupsykologin vastaanotolla. Barbaraa myös kiusataan aika rankasti, mutta Barbara on melkoinen kovanaama eikä anna kiusaajilleen periksi. Kirjan loppupuolella paljastuu sitten syykin siihen, miksi Barbara pelkää titaanien saapuvan ja syövän koko maailman.

En ehkä osannut arvostaa kuvan ja tekstin liitosta ennen kuin luin tämän. Sarjakuvaromaanit ovat tuntuneet aina paljon raskaammilta ja jotenkin todellisemmilta kuin kirjat. Kuviin on paljon helpompi upota ja eläytyä kuin pelkkään tekstiin, ja niinpä Barbaran tarina on todella rankka kokemus lukijalle. Alkuun on helppo lähteä mukaan Barbaran sankariuteen ja urhoollisiin jättiläistaistoihin, mutta loppua kohti, kun tajuaa mitä tarinassa todella tapahtuu, se repii sydämen rikki. Niimuran rosoinen, vähän sotkuinenkin piirrostyyli sopii Barbaran rikkinäiseen maailmaan. Taisin ihan vähän rakastua sarjakuvaan formaattina uudestaan. <3

5 kommenttia:

  1. tämä vaikuttaa aika hienolta... pidän nimen korvan takana jos joskus törmään tähän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen oikein ehdottomasti tätä! <3

      Poista
  2. Kirjassa on ainakin todella upea kansi! Täytyy ehdottomasti laittaa tämä muistiin, kuulostaa oikein kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin tämän kolmessa eri osassa, pahoittelut jos teksti vähän tökkii! Tämä oli sisällöltään paljon ulkomuotoaan suurempi tarina, aivan tolkuttoman hienosti rakennettu ja piirretty. Olin niin hengessä mukana Barbaran tarinassa etten ihan heti muista minkään kirjan herättäneen ihan yhtä aitoja tunteita. Kannattaa todellakin lukea! :)

      Poista
  3. Hitto vieköön, pitäis varmaan itsekin joskus oikeesti lainata sieltä kirjaston sarjakuvaosastolta (tätä nyt ei varmaan sieltä löydykään, blaah) jotain, eikä aina vaan vilkaista ja kävellä ohi. Sarjakuva on niin mielenkiintoinen formaatti, mutta jos sillä hyllyllä seison, niin mulle tulee aina vaan tosi overwhelmed-fiilis: kaikki on tuntematonta maaperää (sitä mangataustaa lukuunottamatta, mutta luinkin melkein pelkkää shojoa, joka on aika kaukana esim. länsimaisesta sarjakuvasta :D), enkä osaa tarttua mihinkään.

    VastaaPoista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n