2012
ISBN 978-1-848-45326-5
403 s.
☆
Oma
Tässäpä kirja, jota ilmankin olisin pärjännyt. Tässä on myös kirja, joka olisi voinut olla suunnilleen puolet lyhyempi. En löytänyt edes kannesta oikeaa versiota, mutta sanottakoot nyt sen verran, että tuo pokkariversion kansi on roimasti tätä parempi. Jos saan aikaiseksi skannattua kannen, vaihdan sen kyllä tuohon, mutta voi olla, etten jaksa tämän takia vaivautua. Oikeasti halusin lukea Katie McGarryn kirjan Take Me On, joka kertoo potkunyrkkeilijöistä. Kirja osui silmiini hiukan sen jälkeen kun oli saanut luettua Eva Wahlströmin (onnea ensimmäisestä naisten nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta) elämäkerran ja aihe kiinnostaa muutenkin. Kirjan tiedoissa vain mainostetaan muuta sarjaa, joten oletin, että näiden järjestyksellä on väliä ja aloitin ensimmäisestä, joka on tämä, Pushing the Limits.
Kirjan päähenkilöt ovat Echo Emerson, joka on käynyt läpi jonkinlaisen traumaattisen kokemuksen mutta menettänyt muistinsa siltä päivältä, sekä Noah Hutchins, joka on menettänyt vanhempansa tulipalossa ja joutunut sen jälkeen Yhdysvaltojen lastensuojelusysteemin uhriksi. Sinällään molempien päähenkilöiden taustat ovat mielenkiintoiset ja täynnä potentiaalia, Echo selvittää pikkuhiljaa suhdettaan isäänsä ja äitipuoleensa joka aloitti taipaleensa Emersonien perheessä Echon lapsenvahtina, sekä äitiinsä, joka kärsii jonkinlaisesta mielisairaudesta, vaikkakaan alussa ei selviä minkälaisesta. Selvää kuitenkin on, että äidillä on jotakin tekemistä Echon käsivarsissa olevien, kammottavien arpien kanssa. Jotta Echon elämä ei olisi liian miellyttävää, hän on menettänyt veljensä Afganistanille ja ystävänsä juoruille. Echo on siis täysin syrjitty, mutta onneksi aivan uskomattoman lahjakas taiteilija, jonka työt kelpaavat välittömästi kenelle tahansa galleristille. Noah taas on kuin suoraan Calvin Kleinin alusvaatemainoksesta, ulkoisesti täydellinen mutta sisäisesti haavoittunut ja vaarallinen, jopa vähän väkivaltainen - mutta vain tyhmiä tyyppejä kohtaan, tietenkin!
Echo ja Noah inhoavat toisiaan aluksi, mutta viha kestää ehkä 20 sivua ennen kuin se kuivuu kokoon ja muuttuu selittämättömäksi tarpeeksi olla jatkuvasti toisen lähellä ja hengitellä tämän tuoksua. Tyypillisiä teinejä kun ovat, Echo ja Noah pidättäytyvät myös seksistä, Echo pidättäytyy sen lisäksi myös päihteistä (yhtä olutta lukuunottamatta) niin kuin kunnon tyttö ainakin. Kirjan mielenkiintoisinta antia ei suinkaan ole "vuoden rakkaustarina", kuten kannessa mainostetaan, vaan Noahin epäluulo pikkuveljien sijaisperhettä kohtaan ja yritykset saada nämä takaisin. Echon suhde isäänsä on myös mielenkiintoisen ristiriitainen ja maailman ärsyttävin äitipuoli Ashleykin osoittautuu (yllättäen) tämän kirjan romanssia jännittävämmäksi hahmoksi. Suoraan sanottuna ärsyttää, että amerikkalaisissa nuortenkirjoissa (ja no, nuortenkirjoissa ylipäätään) kaikki ovat niin uskomattoman siveellisiä, älykkäitä ja moraalisesti täydellisiä (huuto John Greenin suuntaan, Looking for Alaska oli sentään tässä suhteessa parempi!), eivät ollenkaan niin kuin ihmisiä.
Pushing the Limits oli tylsä, kaavoihin kangistunut, viimeistä piirtoa myöten miljoonaan kertaan aiemminkin kirjoitettu höpöhöpökirja, jota en kyllä suosittelisi edes kesälomille. Paitsi jos kaipaa jonkinlaista nuotionsytykettä, siihen tämä kirja sopinee oikein mainiosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n