Laura - J.K. Johansson

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Tammi
2013
ISBN 978-951-31-7005-9
221 s.
☆☆☆☆
Oma

Arvuuttelin todella pitkään ennen kuin uskalsin ostaa Lauran omakseni. Oikeastaan tässäkin auttoi syntymäpäivälahjaksi saatu kirjakaupan lahjakortti, joka poltteli vähän turhan kuumasti lompakossa kunnes jotakin oli ostettava. Olin käpistellyt tätä uuden rikossarjan avausosaa töissä jo useampaankin otteeseen, mutten yleensä lämpene dekkareille enkä olettanut tämänkään olevan mitenkään erityisen hyvä. Halusin silti antaa Lauralle mahdollisuuden, joten kun se sopivasti sattui kaupassa käteen, niin päätin viedä sen kotiin. Jos vilkaisette tämän postauksen aikaleimaa, huomaatte, ettei kirja ihan huono voinut olla.

Laura sijoittuu Palokasken pikkukaupunkiin, jolla on ihan omat piirinsä. 90-luvun alun lama ajoi kaupungin jakautumaan kahtia, ja tämä kahtiajako näkyy edelleen ränsistyvissä 70-luvun kerrostaloissa ja toinen toistaan hulppeammissa rantahuviloissa. Pääosaa Laurassa näyttelee nettiriippuvaisuutensa kanssa taisteleva ja siksi työstään eronnut Miia Pohjavirta, joka aloittaa työt Palokasken koulussa samana syksynä, kun kirjan nimikkohenkilö Laura Anderson katoaa. Miian veli Nikke työskentelee Palokaskessa jo koulupsykologina, ja vaikuttaa tietävän Lauran katoamisesta enemmän kuin antaa ulospäin ymmärtää. Lisäksi osissa on komisario Korhonen, jo eläkeikää lähestyvä leppoisa herrasmies, joka todentotta vaikuttaa juuri niin mukavalta mieheltä kuin millaisena Miia häntä pitää. Lauran katoamisen myötä juorut alkavat levitä netissä, ja sosiaalinen media näytteleekin valtavan suurta osaa kirjassa. Korhonen tarvitsee vahvan some-osaamisen taitavaa Miiaa avukseen tutkimuksissa, joissa selvitellään erinäisten nimimerkkien takaa huutelijoiden henkilöllisyyksiä.

Laurassa on vähän jotain samaa kuin Stieg Larssonin Millenium-trilogiassa. Se on leppoisan joutuisaa, helppolukuista, eikä siihen ole ympätty turhaan pyssymiehiä ja äksöniä, jotka tekisivät siitä vain epärealistisen ja toisivat turhaan mieleen saksalaiset poliisisarjat. Silti jännitys pysyy jatkuvasti yllä, kun Miia saa selville yhden yksityiskohdan toisensa jälkeen. Puolihuolimattomat lausahdukset nousevat hyvinkin tärkeisiin asemiin etenevissä tutkimuksissa, eikä kirjasta ihan täysin ole unohdettu ihmissuhdedraamaakaan. Miian veli Nikolas (tai Nikke) on koittanut saada lasta vaimonsa Suskin kanssa, ja hormonihoidot ajavat vaimoparkaa hulluuden partaalle. Tämä kolmikko ja Korhonen olivatkin sitten ainoat aidon tuntuiset henkilöhahmot kirjassa. Suskin ja Miian ystäväpiiriin kuuluvat Isabella ja Aikku ovat käsittämättömän muovisentuntuisia ja tekemällä tehtyjä, äärimmäisiä persoonia jollaisia on hankala kuvitella oikeaan elämään. Suurin osa Miian työnsä kautta kohtaamista nuoristakin vaikuttaa teennäisiltä, mutta se saattaa toki olla tahallistakin, teineillähän on taipumusta tietynlaiseen teennäisyyteen, etenkin kun yksi teemoista on minuuden etsiminen. Myös Miian ja Niklaksen sisaren kohtalon esiinkääriytyminen tuo oman lisänsä keitokseen ja pitää mielenkiintoa yllä, etenkin, kun jatkuvasti vaikuttaa yhä enemmän siltä, että Venlalla on jotain yhteistä Lauran kanssa.

Kirjan loppu jää jännittävällä tavalla avoimeksi (sarja kun on taasen kerran kyseessä), eikä Laurankaan tapaus ratkea ihan loppuun saakka. Jännityksellä odotellaan keväällä ilmestyvää seuraavaa osaa, joka toivottavasti jatkuu yhtä hyvänä kuin tämä ensimmäinenkin. Harvemmin törmään hyvään dekkariin, mutta tässä sellainen nyt minusta oli.