Näkymättömät - Stef Penney

Kansi: Nils Olsson

The Invisible Ones
Bazar
2013
ISBN 978-952-279-004-0
495 s.
☆☆☆
Arvostelukappale

Minua niin suunnattomasti ihastutti tämän kirjan kannen suunnittelu, että sen sisältökin rupesi kiinnostamaan. Toki mustalaisiin, varsinkin tällaisiin matkaaviin mustalaisiin, liittyy paljon ennakkoluuloja ja olettamuksia, sekä toki lapsuuden Notre Dame -tuijottelun aiheuttamia romanttisia käsityksiä, jotka osaltaan auttoivat kirjasta kiinnostumista. Kyseessä on kuitenkin dekkari, ja melko keskinkertainen sellainen vieläpä.

Stef Penneyn Näkymättömät kertoo yksityisetsivä Ray Lovellista, joka saa tehtäväkseen etsiä seitsemän vuotta sitten kadonneen Rose Jankon (omaa sukua Wood). Rosen isä on vihdoinkin löytänyt jonkun, jolle voi uskoa jutun, onhan Ray itsekin puoliksi mustalainen. Ray käy työhön, mutta mustalaisnaisen jäljittäminen, etenkin kun kyseessä on omissa oloissaan viihtyvä Jankon suku, ei ole ihan helppoa. Kaiken lisäksi Rayllä menee huonosti, hänen vaimonsa haluaa avioeroa, hänen firmallaan menee huonosti ja kaikki on muutenkin kaikin puolin surkeaa. Hän kuitenkin päättää löytää Rosen, hinnalla millä hyvänsä.

Kirja kulkee puoliksi myös JJ Jankon näkökulmasta, nuoren mustalaispojan, joka käy koulua niin kuin kuka tahansa ikäisensä teini ja haikailee tytöistä. Hän tuo mukaan kaivattua sisäpiirin näkökulmaa mustalaisten, etenkin kiertolaisten, elämästä. JJ kertoo leiripaikkojen vaihtumisesta, siitä kuinka monista paikoista saa häädön ja kuinka aina vain hankalampaa on löytää paikkoja, joissa pysähtyä. JJ on myös lukijalle ikkuna Jankojen elämään ja salaisuuksiin.

Oletin, että Rose Jankon löytäminen ja siihen liittyvät vaiheet olisivat olleet kirjassa se pääjuoni. Olen tullut ymmärtäneeksi (ja korjatkaa, mikäli olen väärässä), että dekkareiden peruskaava on pääjuoni, jonka ympärillä joukko pieniä sivujuonia pyörii. Kun pääjuoni päättyy, päättyvät myös hyvin pian sivujuonet, tai sivujuonet ruokkivat pääjuonta ja loppuratkaisua. Näkymättömät ei kuitenkaan toimi näin. Kun pääjuoni on ratkennut, sivujuonet (tai ne, mitä luulin sivujuoniksi) laahaavat vielä pitkän matkaa eteen päin. Jossain vaiheessa minut valtasi jo turhautuminen; "eikö tämä koskaan lopu?!". Mutta yllättävä loppu vaati ilmeisesti melkoisen monta sekavaa ja sotkuista sivua, ennen kuin se voitiin kirjoittaa auki.

En ole lukenut Stef Penneyn esikoisteosta, joka ilmeisesti on saanut jonkin palkinnonkin, mutta toivoisin, että se on parempi kuin tämä, tai edes vähän selkeämmin rakennettu. Se on kuitenkin Näkymättömien ansioksi sanottava, että toisin kuin Tarquin Hallin Vish Puri & Kadonneen palvelijattaren tapaus, tämä soi tilaisuuksia loppuratkaisun arvailuun ja syyllisten osoitteluun. Se on tärkeää dekkareissa ja tekee niistä mielekkäitä ja jännittäviä lukea.