18. elokuuta 2015

Tokyo Ghoul - Sui Ishida

東京喰種トーキョーグール (Tōkyō Gūru)
VIZ media
2015 (alkup. 2011)
ISBN 978-1-4215-8036-4
224 s.
☆☆
Oma

Etsiessäni jotakin mangaa Deadman Wonderlandin ja Attack on Titanin seuraksi, törmäsin Book Depositoryn ehdotuksissa tällaiseen. Idea on jossain määrin omaperäinen, joskin muistuttaa paljolti iänikuisia vampyyrikuvioita. Kansi oli kuitenkin varsin sievä ja Wikipedian mukaan kyseessä on suhteellisen lyhyt sarja (vain 14 osaa, kun monissa mangoissa on 20 tai jopa 50 osaa, toisinaan vieläkin enemmän). Kannesta tuli mieleeni toisaalta vanha suosikki Death Note, toisaalta taas eräs japanilainen rikosdraama, jota aikoinaan katsoin. Siispä klik vaan ja ostoskoriin!

Tokyo Ghoul sijoittuu nimensä mukaan Tokion suurkaupunkiin ja kertoo ghouleista, elävistä kuolleista, jotka syövät ravinnokseen ihmislihaa. Ghoulit eroavat zombeista siinä suhteessa, että ne pystyvät naamioitumaan tavallisiksi ihmisiksi ja soluttautumaan kaupungin kaduille ilman, että kukaan tajuaa niiden olevan edes olemassa. Sarjan päähenkilö on Ken Kaneki, opiskelijapoika, joka taistelee täysin arkipäiväisten asioiden kuten opiskelun ja tyttöjen kanssa. Alueella jossa hän elää tapahtuu kuitenkin sarja ghoulien hyökkäyksiä, jotka saavat Kenin muiden muassa varpailleen. Hän ei silti osaa epäillä mitään, kun kuvankaunis tyttö lähestyy häntä kahvilassa ja kehuu hänen kirjamakuaan, pyytäen häntä sitten treffeille. Ken ei voi uskoa onneaan ja suostuu, totta kai. Treffit eivät kuitenkaan mene ihan Kenin toiveiden mukaan ja lopputulos on, että Ken päätyy muuttumaan puolittain ghouliksi ja pääsee astumaan ghoulien salaiseen kaupunginosaan, joka sijaitsee limittäin ja lomittain tavallisen, arkipäiväisen Tokion tasossa.

Pidin Ishidan piirrostyylistä ja taiteesta. Tarina kulkee hyvin eteen päin, mutta paljon väkivaltaa tässäkin on. Ghouleilla tuntuu olevan erilaisia kykyjä, joita ei ainakaan tässä ensimmäisessä osassa vielä juurikaan avata. Ken taistelee valtaosan ajasta ghoulin vaistojensa ja ihmispuolensa oppien kanssa. Ghoulien salaista kaupunkia ei tässä ensimmäisessä myöskään vielä ihan hirveästi nähdä, mutta sen verran kuitenkin, että mielenkiinto herää. Tyypilliseen pojille suunnatun mangan tyyliin tässäkin nähdään kauniita tyttöjä runsain etumuksin ja lyhyin hamein varustettuina, mutta varsinaista romantiikkaa ei (ainakaan vielä) sarjassa ole.

Pidin tästä kyllä, mutta jotakin olennaista jäi puuttumaan. Kenties olin vähän jo tähän shounen tyyppiseen mangaan kyllästynyt, sillä olin tätä ennen lukenut Deadman Wonderlandia ja Attack on Titania, jotka ovat monessa suhteessa hyvin samanlaisia kuin Tokyo Ghoul. Aion kuitenkin jatkaa sarjan parissa, sillä ensimmäisessä osassa esiteltiin hyvinkin mielenkiintoisia henkilöitä, joista haluaisin kovasti tietää lisää. Sitäpaitsinaan toisinaan sitä vain tahtoo jotakin todella gorea, vai mitä? ~.n

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n