The Name of the Wind - Patrick Rothfuss

(Tuulen nimi, Kirjava, 2010)

DAW Books
2007

ISBN 978-0-7564-0589-2

661 s.

☆☆☆☆

Oma

Työparini suositteli tätä kirjaa minulle jo viime keväänä, vuosi sitten. En silloin vielä tiennyt hänen kirjamaustaan juuri mitään enkä siis myöskään kuunnellut suosituksia kuin ehkäpä puolella korvalla. Hänen ehdotuksestaan luin kuitenkin ensin Robin Hobbin Assassin's Apprenticen ja sitten Lisa Genovan Edelleen Alicen, joista molemmista pidin kovasti, joten en nähnyt mitään syytä olla uskomatta kun hän kehui tätä uudemman kerran tässä ihan vähän aikaa sitten. 

Täytynee myöntää, että olen kuullut tästä tasaisin väliajoin sieltä sun täältä ja oletin, että kyseessä olisi ollut reilusti vanhempi teos kuin mitä Tuulen nimi todellisuudessa on, koska eihän hyvää fantasiaa ole kirjoitettu sitten sen jälkeen kun itse olin nuori, tai jokin tällainen ontuva logiikka ajatuksen takana varmasti oli. Olin siis positiivisesti yllättynyt, että olin ensinnäkin törmännyt Patrick Rothfussiin jossain aivan muualla ensin, nimittäin Tabletop-nimisessä Youtube-sarjassa, jossa Wil Wheaton pelaa erinäisten kirjailijoiden, julkimoiden ja muiden vieraiden kanssa lautapelejä. En tosin osannut yhdistää näitä kahta toisiinsa ennen kuin eksyin Rothfussin kotisivulle.

Tuulen nimi kertoo siis Kvothesta, nuoresta, lahjakkaasta miehestä, joka kuuluu Edema Ruheihin, kiertolaiskansaan joka hankkii elantonsa näyttelemällä ja viihdyttämällä kylissä ja kaupungeissa. Kyseessä on ennen kaikkea Kvothen kasvutarina lapsesta nuoreksi mieheksi, ja kaikista seikkailuista joihin Kvothe joutuu. Toisaalta Tuulen nimi hyödyntää monia fantasiakirjallisuudelle lajityypillisiä elementtejä, mutta onnistuu tekemään niin olematta laisinkaan kulunut. Kvothe on mielenkiintoinen päähenkilö ja kirjoitettu todella hyvin, mutta tarina rakentuu niin, että nykyisyyden Kvothe jää hämärän peittoon kun taas Kvothen historiaa käydään läpi kenties turhankin tarkkaan.

Käytännössä Kvothe itse kertoo omaa tarinaansa Kronikoitsijalle, joka on luvannut kirjoittaa sen muistiin sellaisena kuin se on, mitään lisäämättä ja mitään muuttamatta. Tällainen tarinan sisään rakennettu tarina on mielenkiintoinen, sillä se suo välillä tauon lukijalle, mutta se antaa myös tilaisuuden hahmoille itselleen miettiä omaa kehitystään ja kasvuaan. Mukana tarinankerrontatilaisuudessa on myös Kvothen apuri Bast, joka myös jää ensimmäisessä kirjassa vielä vähän mysteeriksi. Pidin Bastista heti ensi kohtaamisestamme saakka, mutta niin myös Kvothesta. Hän on pojankoltiainen, joka näiden kirjojen (kyseessä lienee trilogia) myötä kasvaa mieheksi ja oppii kaikenlaista elämästä ja rakkaudesta.

Kaikin puolin Tuulen nimi on erinomainen fantasiaromaani, joka on hienosti rakennettu ja joka imaisee mukaansa jopa siinä määrin, että tätä oli ihan säästeltävä, jotten olisi ahminut kaikkea kerralla. Onneksi harhautusta tarjosivat hankkimani Sherlock Holmes -pelit... Kvothen hahmokehitys jää vaiheeseen, mutta ymmärtääkseni tarina ei vielä ole ohi, joten seuraavassa osassa se jatkunee. Tahdon aivan ehdottomasti tietää lisää Bastista ja siitä, miten Dennalle käy, ja onpahan kirjassa koko joukko muitakin hahmoja joiden onnellista (tai mahdollisimman veristä ja brutaalia) loppua en malttaisi odottaa.