2012
ISBN 978-1-4424-2179-0
527 s.
☆☆☆☆
Oma
The Unbecoming of Mara Dyer
Kyseessä on trilogian toinen osa, joten arvostelu saattaa sisältää tai saattaa olla sisältämättä spoilereita! Omalla vastuulla tästä eteen päin!
Mara Dyerin evoluutio jatkuu melko suoraan siitä, mihin edellinen kirja jäi. Mara herää - jälleen kerran - sairaalasta vailla havaintoa siitä, missä on, miksi ja mitä päivää eletään. Edellisen kirjan lopussahan Mara marssii siis poliisiasemalle ilmoittautuakseen poliisille, mutta törmääkin entiseen poikaystäväänsä, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan olla kuollut. Tämä kohtaaminen johtaa episodiin, joka vie Maran potilaaksi P-osastolle. Onneksi Mara ei kuitenkaan ole tullut sairaalaan jäädäkseen, mutta joutuu kuitenkin osallistumaan terapiaan Horizons-nimisessä nuorten mielenterveysprojektissa. Välttyäkseen suljetulle joutumiselta, Mara päättää pitää pakkansa koossa ja peittelee parhaansa mukaan harhojaan ja Juden ahdisteluja läheisiltään - tai siis kaikilta muilta paitsi Noahilta.
Kuten ensimmäisen kirjan kommenttiosiossa selvisi, sarjan pitäisi parantua loppua kohti, ja niin tässä kyllä käykin. The Evolution of Mara Dyer on aivan yhtä karmiva kuin ensimmäinenkin osa, mutta järkevämpi, loogisempi ja paremmin rakennettu kaikin puolin. Maran kasvava epätoivo kun kukaan ei usko mitään, mitä hän sanoo, on riipaisevaa luettavaa, erityisesti, kun alkaa käymään melko selväksi, ettei kaikki Marankaan harhaksi kuvittelema todellakaan ole harhaa. Hodkin onnistuu pitämään jännitystä yllä loppuun saakka, ja vaikka viimeisillä sivuilla juttu meneekin (mielestäni) hiukan överiksi, tältä sarjalta voi oikeastaan odottaa mitä vain. Kaikkein siisteintä tässä sarjassa lienee se, ettei tässä nimetä suoraan mitään yliluonnollisia olentoja tai ilmiöitä, asiat vain tapahtuvat ja ihmiset reagoivat tapansa mukaan melko huonosti kaikkeen, mitä eivät ymmärrä.
Hodkin kirjoittaa yllättävän realistisesti ihmisten tunteista ja mielenmaisemista. Mietinkin yhdessä välissä, että noinkohan Mara pystyy enää koskaan palauttamaan välejään perheeseensä sellaisiksi, kuin ne kirjan alussa olivat. Kirjan kieli on myös menevää ja helppolukuista. Havahduin viimeisiä sivuja lukiessani ihmettelemään, että miten kirja onkin yhtäkkiä englanniksi, kunnes tajusin, että niinhän se on koko ajan ollutkin. Tarvitaan melko hyvä kirja siihen, että unohtaa millä kielellä olikaan lukemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n