17. toukokuuta 2014

Hello, I love you - Hellevi Salminen

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Otava
2013
ISBN 978-951-1-26601-3
126 s.
☆☆
Kirjasto

Vinkkinä: Mikäli et ole kirjaa lukenut mutta aiot, niin älä lue tätä. Lue kirja ensin ja palaa sitten takaisin. Uskon, että meillä saattaa olla tästä aiheesta melko hyvät keskustelut, mutta tahdon, että muodostat kirjasta ensin oman mielipiteesi ennen kuin luet minun omani! Teksti sisältää myös spoilereita.

Hello, I love you lupailee takakannessaan kolmiodraamaa ja yhtälöä, jonka loppuratkaisua on joidenkuiden vaikea hyväksyä. Ajattelin, että sen sijaan että tässä käsiteltäisiin (anteeksi vain) mielestäni jo aika loppuunkäsiteltyä homoteemaa, tässä käsiteltäisiin esimerkiksi polyamoriaa tai jotakin vastaavaa seksuaalista poikkeumaa, joka ei olisi ihan niin esillä.

Ymmärrän toki, että tällaiset kirjat ovat tärkeitä niille, jotka käyvät läpi juuri tätä mitä kirjan päähenkilö Luukas käy ja Salmisen Hello, I love you on ainakin sellainen kirja, jonka kuka tahansa esiteini-ikään ja seksuaalisten halujen heräämiseen havahtunut poika - vaikka lukematonkin - jaksaa lukea kannesta kanteen. Ellei siis pakahdu runolliseen kieleen ja symbolisiin ilmaisuihin ennen sitä. Nuortenkirjaksi Hello, I love you on sekä helppo, että vaikea. Luvut ovat lyhyitä, sivut ilmavia ja kirja on jaoteltu osiin niin, että tuntuu kuin koko ajan etenisi, mikä nykyajan saavutusyhteiskunnassa on todella hyvä juttu.

Kirjan takakannessa sanotaan myös, että kyseessä on rohkea kuvaus ajankohtaisesta aiheesta, mikä minusta on vähintäänkin hiukkasen harhaanjohtavaa. Luukas tapaa ranskalaisen kultasilmäisen Danielin juhannuksena maalla, jossa kesää ovat viettämässä myös Emmi, Luukaksen lapsuudenystävä, sekä joukko aikuisia, joiden ihmissuhteita en lähde tässä edes puimaan. Sanottakoon nyt niin, että Luukaksen äiti on karannut Emmin isän matkaan ja Emmin äiti koittaa parhaansa mukaan vikitellä Luukaksen isää. Paikalla on myös Luukaksen kummisetä hemaisevan pariisilaisen vaimonsa kanssa - he ovat syyllisiä myös Danielin läsnäoloon.

Kirjassa kuvataan nuorten kohtaamista, ihastumista, ensihellimisiä, suukkoja ja mustasukkaisuutta. Tässä vaiheessa kävi ilmi, että Emmi on ihastunut Luukakseen ja Luukas puolestaan Danieliin, joka taasen ei saa silmiään irti Luukaksesta. Kolmiodraaman sijaan meille tarjoillaan kolmipyöräinen, jonka vinkuva etupyörä Emmi on. Kertomuksia kahden pojan (ja kahden tytön) välisistä rakkaussuhteista on olemassa pilvin pimein, mutta toivoin, että Salmisen teoksella olisi jotain uutta annettavaa. Ei ollut.

Siinä vaiheessa jossa nuori tarttuu kirjaan lukeakseen homoeroottisista suhteista - oli se sitten kaunoa tai tietoa - hän yleensä on itse siinä pisteessä, että epäilee jotain ja haluaa tietää seuraamuksista. "Entä jos olen?", "mitäs jos kerron iskälle?". Siinä vaiheessa kun Hello, I love you pääsee siihen pisteeseen jossa näitä teemoja käsiteltäisiin, kirja päättyy hyvin äkkiä ja lyhyeen. Olisin kaivannut kirjaan enemmän ja syvempää pohdintaa esimerkiksi siitä, miksi Luukaksen isä suhtautuu asiaan niin kuin suhtautuu, mikä Luukaksen äidin reaktio olikaan, miten Luukas ehkä olisi toivonut suhteensa Danieliin jatkuvan ja muutenkin lisää ja enemmän siitä, miten vanhan sukupolven ja tämän nuoremman, toisiinsa rakastuneen, yhteentörmäyksessä tapahtuu ja miten siitä on mahdollista selvitä yli. Suljin kirjan puuskahtaen, ja omasta mielestäni syystä. Kyllä nyt kuka tahansa osaa ihastua, mutta mitään sisällöllistä kirja ei tuo mihinkään seksuaalisuuskeskusteluun.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen arvio, olen itsekin tämän kirjan lukenut, moneen arvosteluun en siitä olekaan törmännyt. Itse pidin kirjasta, vaikka enemmän olisin minäkin toivonut, mutta pakko olla erimieltä tuosta, että homoutta ja lesboutta käsitteleviä kirjoja olisi ainakaan kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa kovin paljoa. Itse voin kaiketi sanoa ihan paneutuneeni tähän osa-alueeseen ja kirjoja joissa olisi tyttö- tai poikapareja päähenkilöinä saan kokoon sellaise neljä (pojat) ja viisi (tytöt). Tyttöpareista en voi niin paljoa sanoa, mutta homoista kertovista nuortenkirjoista yksi on juurikin tämä, yksi on omakustanne ja yksi oli omasta mielestäni todella huono ja viimeisin vasta arvioitavana. Saan ehkä kuusi kokoon pojista kertovista kirjoista jos lasken Jalostamon ja Ruttolinnan mukaan (itse en ole näitä lukenut) ja tytöistä ehkä sen seitsemän jos lasken vielä Simukan Viimeiset ja Rannelan matka trilogian viimeisenkin mukaan. Englanniksihan tarjonta on paljon paljon laajempi, mutta kaikki eivät halua lukea englanniksi ja taidotkaan eivät välttämättä riitä ja niiden hankkiminen voi olla vaivanloisempaa. Muun muasta omasta kirjastostani löytyi ehkä neljä suosituinta, joista kolme olivat samaa trilogiaa, vaikka kyseessä on suht iso kirjasto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä miksi minut usein valtaa sellainen "taasko tätä" -tunne, kun törmään kirjaan, jossa pyöritellään homoseksuaalia identiteettiä. Luen toisaalta paljon myös kotimaisen nuortenkirjallisuuden ulkopuolelta ja keskitin joskus nuorempana paljonkin voimavaroja juuri tähän aiheeseen tutustumiseen, ehkä raja tuli jo joskus silloin vastaan?

      En tiedä oletko vielä lukenut, mutta mikäli aihe sinua kiinnostaa, niin kannattaa tutustua esimerkiksi Siiri Enorannan Nokkosvallankumoukseen (josta en tosin itse pitänyt, mutta monet muut ovat tykänneet), tänä vuonna ilmestyneeseen Reija Kaskiahon Nikottelua -teokseen ja toki Sarah Watersin tuotantoon, jossa käsitellään seksuaalivähemmistöjä moneltakin kantilta. Sarah Waters tosin kirjoittaa aikuisille, joten kannattaa varautua sen mukaiseen kuvailuun.

      Minua harmitti tässä kirjassa kaikkein eniten juuri se, että lähdin lukemaan tätä tietyin ennakko-oletuksin ja petyin, mutta myös se, että mitään todella tärkeää tai sisällökästä tässä ei käsitelty. Kuten sanoit, aiheesta on vaikeaa löytää kirjallisuutta, etenkin kotimaista ja nimenomaan nuorille suunnattua, joten toivoisin, että sekin vähä mitä sitten nuorille kirjoitetaan, olisi hyvää ja laadukasta, ja antaisi lukijalleen jotakin enemmän kuin höpöhöpöä. On toki tällaisillakin kirjoilla paikkansa, jotkut kaipaavat vain kuvausta ensirakkaudesta.

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n