14. toukokuuta 2014

Katso minuun pienehen - Kaj Korkea-aho

Kansi: Anders Carpelan
Se till mig som liten är
Teos
2009
ISBN 978-951-851-251-9
287 s.
☆☆☆
Arvostelukappale

Pidempään blogia seuranneet muistanevat, että pidin Kaj Korkea-ahon Tummempaa tuolla puolen -teoksesta erityisen paljon. Siinä minua viehätti kaikki, suomalainen mystiikka, pimeys, synkkyys, taustalla piilevät teemat. Katso minuun pienehen ei yllä lähellekään Korkea-ahon toisen teoksen asettamaa rimaa. Toisaalta nyt puhutaan esikoisteoksesta, joka - vaikkakin on voittanut jonkin sortin palkinnon jossain kilpailussa (ks. kannen lätkä) - on loppujenlopuksi kuitenkin esikoisteos ja kärsii monista esikoisteosten nikotteluista.

Katso minuun pienehen on erikoinen kirja monessakin mielessä. Se kertoo 23-vuotiaasta Kasperista, joka työskentelee lihavarastolla ja pitää ainoana kaverinaan erikoista tyyppiä jota kutsutaan Pornoksi ja jolla on aina nuuskamälli huulessa. Pornon lisäksi Kasper viettää aikaa tyttöystävänsä, rutkasti nuoremman Linan kanssa. Lina vaikuttaa päällisin puolin ihan tavalliselta tytöltä, mutta kotoa paljastuu salaisuuksia. Linan isä on ihan peruskaveri joka tykkää kalastamisesta ja veneilystä, Linan äiti taasen kiihkouskovainen joka on täysin vakuuttunut siitä, että Kasperia asuttaa jonkin sortin piru. Koko kirja alkaa siitä, kun Linan äidillä vihdoin tippuu viimeinenkin ruuvi ja tämä lukitsee itsensä kylpyhuoneeseen, vain yrittääkseen sitten murhata sinne murtautuneet ambulanssimiehet aviomiehensä partaveitsellä.

Kasperia vaivaavat myös lukuisat lapsuuden traumat, jotka kelluvat pintaan pikku hiljaa kirjan kuluessa. Kasper syöksyy itsekin syvemmälle ja syvemmälle hulluuden syövereihin ja keksii sitten syyttää televisiomaston punaista lamppua ("silmää") kaikesta pahasta mitä elämässä tapahtuu. Mielenkiintoisena ja mukaansatempaavana tarinana alkanut kirja lähtee luisumaan alamäkeen pian keskivaiheen jälkeen ja sitten täytyykin jo pidellä lujasti kiinni, että pysyy menossa mukana. Kasper hyppii ajatuksissaan ja muisteloissaan ajassa ja paikassa, miettii tekemiään pahuuksia ja tapahtuneita onnettomuuksia. Muistot palailevat pätkittäin, mutta tarinan alkuvaiheilla esiintyvät elementit eivät toistu tai eivät ainakaan selity välttämättä missään vaiheessa.

Myönnän tosin, että mielenkiintoni kirjaan hiipui sitä enemmän, mitä absurdimmaksi Kasperin päänsisäinen maailma kävi, joten en edes väitä pysyneeni kärryillä ihan viimemetreille saakka. Lukupiiriläiset olivat kanssani tästä yhtä mieltä siinä, että juoni menee todella sekavaksi loppua kohti. Joku sellaisestakin varmasti tykkää, mutten ole koskaan viihtynyt sellaisten kirjojen parissa joissa sukelletaan syvälle ihmismielen syövereihin niin, että tekstistäkin menee järki.

Mitä pitkäksi venyneeseen hiljaisuuteeni tulee, sanottakoon sen verran, että kirjasto jossa olen töissä, meni nyt remonttiin ja olen joutunut (päässyt) sopeutumaan uuteen työyhteisöön. Siinä on haasteensa tällaiselle ihmiskammoiselle piilointrovertille kuin minä.

2 kommenttia:

  1. Minulla oli tämä jo lainassa, mutta palautin lopulta lukemattomana kirjastoon. Aion kuitenkin tutustua Korkea-Ahon tuotantoon, joko tähän vanhempaan tai uudempaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kyllä ihan rehellisesti siitä toisesta kirjasta enemmän. Suosittelisin lukemaan Tummempaa tuolla puolen, jos jostakin meinaat aloittaa!

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n