Insurgent - Veronica Roth

Kansi: Joel Tippie

Katherine Tegen Books
2012
ISBN 978-0-06-202404-6
525 s.
☆☆☆☆
Oma
Divergent (Outolintu)

Huomioithan, että kyseessä on sarjan toisen osan arvostelu ja tämä teksti sisältää spoilereita ensimmäisestä osasta, mikäli et ole sitä vielä lukenut!

Kun sain Divergentin luettua, en malttanut millään odottaa tämän toisen osan kimppuun pääsyä. Onneksi olin tullut (täysin vahingossa) hankkineeksi koko trilogian, joten odotus ei ollut mahdoton. Insurgent jatkaa siitä, mihin Divergent jäi, ilman mitään väliaikaa. Tris ja Tobias ovat selvinneet Terävien (Erudite) räätälöimän sodan eturintamasta ja koettavat nyt saada kasaan edes jonkinlaista vastajoukkoa. Yllättäen muista jaostoista ei ole juuri apua, vaan Trisin ja Tobiaksen on käännyttävä yllättävän, mutta valtavan ihmisjoukkion puoleen, niiden, jotka eivät kuulu mihinkään. Tästä onnettomasta ihmisjoukosta löytyy myös eräs yllättävä hahmo, jota jo pitkään on luultu kuolleeksi. Kirjan loppuun mennessä tosin toivoin, että hänet olisi haudattu vaikka elävältä.

Toinen kirja on jännittävämpi ja toiminnantäyteisempi kuin ensimmäinen, mutta samalla myös ärsyttävämpi. Trisin ja Tobiaksen suhde menee (vanhan kaavan mukaan) pohjamutia laahaten eteenpäin, heillä on jatkuvasti riitaa ihan turhista jutuista eikä kumpikaan tunnu saavan sanotuksi niitä oikeita asioita, vaikka niistä voisi kenties olla apuakin. Tris on menettänyt ensimmäisen kirjan lopussa perheensä ja tajunnut veljensäkin petturiksi, eikä hänellä ole jäljellä enää ketään muuta kuin synkkä mut ah niin seksikäs Tobias, jolla taas on täysin omat huolensa. Kumpikin murjottaa tahollaan eikä sopua tunnu syntyvän, vaikka tahtoa olisi kummallakin. Muutamaa tulisen intohimoista yhteenottoa (ei kuitenkaan seksiä, edelleenkään) lukuunottamatta tämä nuoripari kuitenkin viettää aikaansa lähinnä kinastellen. Jostain syystä asetuin riidoissa useimmiten Tobiaksen puolelle, sillä Tris alkoi jossain vaiheessa ihan oikeasti ottamaan pattiin. Kuinka joku ihminen voi kestää niin paljon kasaantuvia traumoja, kaatumatta niiden alla? Silti, Roth on kirjoittanut Trisin hyvin, unohtamatta yhtäkään tyttöparan saamaa henkistä tai fyysistä kolhua. Pidän kirjoissa siitä, että pienet yksityiskohdat seuraavat mukana luvusta ja kirjasta toiseen.

Juonellisesti Insurgent on Divergentiä huomattavasti tiiviimpi ja tapahtumarikkaampi, mutta myös täynnä toimintapätkiä ja taisteluita. Ensimmäisestä kirjasta tutut hahmot ovat edelleen mukana, mutta Terävien hyökkäys Vaatimattomien kimppuun jakaa Uskaliaat kahtia ja hahmojen on valittava puolensa. Mukana on yllättäviäkin valintoja ja kulmia saa kyllä tätä lukiessa kohotella. Huumoriakin on saatu mahtumaan mukaan ja synkimmissä kohdissa se tuntuu jopa lohdulliselta, kun alkaa vaikuttaa siltä, että kaikki toivo on menetetty.

Suosittelen, että hankitte valmiiksi kolmannen osan mikäli aiotte sarjaa lukea (jos siis suinkin vain mahdollista), sillä toinen osa päättyy pahimman luokan koukkuun, josta tekee mieli jatkaa vain tauotta sarjan viimeiseen osaan.