Nokkosvallankumous - Siiri Enoranta

Kansi: Sami Saramäki

WSOY
2013
ISBN 978-951-0-39522-6
445 s.
☆☆
Oma

Enorannan Nokkosvallankumous tarttui kirjamessuilta ainoana kirjana mukaan. Teimme avopuolison kanssa sopimuksen, että kumpikin saa ostaa messuilta tasan yhden kirjan (lähinnä siis tilanpuutteen vuoksi, uusi kirjahylly siintää suunnitelmissa jossakin), ja minä välttämättä halusin tämän. Nokkosvallankumouksessa on vetävä, hyvin suunniteltu kansi, joka luo hyvin tunnelmaa kirjalle ja istuu kirjan miljööseen, mutta valitettavasti kirjan taika jää kannen tasolle.

Kirjan päähenkilöitä ovat Dharan ja Vayu, eikä lukijalle selviä kummankaan sukupuoli ennen kuin kirjassa on edetty jo hyvän matkaa eteenpäin. En tiedä oliko sukupuolen pimittäminen tarkoituksellista vai missasinko jotakin, mutta minulle valkeni vasta sivulla 44, että tässä on nyt kahden pojan välisestä rakkaustarinasta kyse. Ehkä pimittelyyn oli aihetta, ehkä ei, mutta minua tämä lähinnä ärsytti, sillä tapahtumien päänsisäinen kuvitteleminen on todella hankalaa, kun ei tiedä, onko päähenkilö tyttö vai poika. Muutenhan sillä ei mitään väliä sitten olekaan. Vai onko tässä nyt ajateltu, että suoraan lukijan kasvoille lätkäisty poikarakkaus karkoittaisi jonkun?

Dharan Marmor on kivilinjan perillinen ja siten hänen kohtalonsa on sidottu sotien ja ihmisen typeryyden ja ahneuden runnoman maailman pelastamiseen. Vayu taas ei ole koskaan ollut kukaan, eikä asian laita kirjan mittaan juuri muutu. Lähestyessäni neljättäsataa sivua, olin saanut molemmista pojista enemmän kuin tarpeekseni, heidän jatkuvasta epävarmuudestaan, luottamuspulastaan ja tahmeista ajatuksistaan. Kirjassa tapahtuu paljon kaikenlaista, mutta kaikki tuntuu olevan vain yhtä sotkua ja mössöä, eikä mistään oikein saa kiinni. Vauhdikkaiksi tarkoitetut kohtauksetkin jäävät jotenkin tyhjiksi ja vajaiksi.

Jotenkin koko ajan toivoin, että kirjaan olisi ilmestynyt jokin selkeämpi jaksotus ja punainen lanka, sen sijaan, että tapahtumat olisi siroteltu tämän ja toisen ulottuvuuden välille, Vayun ja Dharanin jatkuvasti erkanevien ja jälleen yhtyvien ja taas erkanevien polkujen varrelle. Sivuhenkilöitä ja erilaisia porukoita on enemmän kuin kukaan jaksaa laskea ja niissä mukana pysyminen on vähintäänkin hankalaa. Huomasin miettiväni useampaankin kertaan, että "kuka tämä nyt taas näistä oli, joku tärkeäkin?"

Nokkosvallankumouksessa oli paljon hyviä ideoita ja jos lopputulos olisi ollut kokonaisempi ja eheämpi, olisi kirja ollut varmasti huomattavasti vetävämpi ja mielenkiintoisempi. Teinipoikien sisäisten tuntojen tuskastelu imi kuitenkin mehut tarinasta, joka olisi oikeasti voinut olla hyvä.