6. helmikuuta 2015

The Selection - Kiera Cass

Kansi: Gustavo Marx & Sarah Hoy
(Valinta, Pen Paper, 2016)
Harper Teen
2012
ISBN 978-0-06-205993-2
327 s.

Oma

Tässäpä on nyt taas yksi puhtaasti kannen perusteella valittu kirja. Olen viime aikoina ottanut tavaksi katsella Youtubesta erinäisten kirjavloggareiden videoita, joissa esitellään usein kuukauden kirjaostoksia ja kirjahyllyn sisältöjä. Uskoisin kenties ensikertaa törmänneeni tähän kirjasarjaan eräässä sellaisessa. Niin tai näin, luettuani Atwoodia kaipasin jotakin kevyempää ja tässä sitä kuulkaa on, kevyttäkin kevyempää.

The Selection kertoo Illéan valtakunnasta, jonka prinssi Maxon on tullut täysi-ikäiseksi ja on aika järjestää jälleen The Selection, eli vapaasti suomennettuna Valinta. Jokaisesta Illéan provinssista arvotaan yksi tyttö ja koko 35 nuoren neidon kaarti kärrätään prinssin eteen esittelemään parhaita puoliaan. America Singer (tirskmikänimi) on yksi näistä naisista ja pohjattomasti rakastunut Aspeniin, alemman kastin edustajaan, eikä todellakaan haluaisi osallistua mihinkään typerään naimakisaan. Aspen kuitenkin puhuu American ympäri. Juuri ennen valinnan tulosten julkistamista Aspen kuitenkin jättää American ja sydänsäryistä kärsivä neitokainen lennätetään prinssin palatsiin.

Kyseessä on pesunkestävä kolmiodraama, joka on höystetty kauniilla puvuilla, kuninkaallisella miljööllä ja julmilla neitokaisilla, jotka kaikki haluavat omakseen joko kruunun tai prinssin. Kaikki paitsi America siis, tai näin ainakin alkuun. Tässä kirjassa vain on niin monta asiaa, jotka pistivät pahan kerran silmään. Kirja suorastaan alkaa sillä, kun America kertoo kuinka Halloweenia ei enää ole, mutta joulu on kyllä pysynyt paikallaan, koska eihän jumalan syntymäpäivää voi muuttaa. Siis, mitä? Maxon on ihana, Aspen on kalju (siis ei ihana), ja jostain syystä America roikkuu Aspenissa, vaikka ainakin viimenäkemän mukaan poika on liikkunut ajat sitten eteen päin heidän suhteestaan. Loppukaan ei yllätä, vaan sen kyllä tietää heti, kun kirjassa kerrotaan mihin kaikkiin paikkoihin värvättyjä nuoria miehiä sijoitetaan (Aspenia siis odottavat kutsunnat). 

Yllätyksettömyydestään, kliseisyydestään (sieltä se nyt tuli, vaikka vannoin ja lupasin etten sanoisi mitään kirjaa kliseiseksi, tämäkin voi olla jollekin ensimmäinen laatuaan) ja typerästä jenkkiläisyydestään huolimatta The Selection on kunnon hömppää, ja jos sen sellaisena osaa ottaa, niin luvassa on ihan hyvä, muttei mitenkään erityinen tai mieleenpainuva lukukokemus. Sen sanottuani jatkankin suoraan sarjan toiseen osaan, vetäkää siitä johtopäätöksenne. ~.n

4 kommenttia:

  1. Kansi on todella aivan huippu. Tuommoisessa puvussa kun pääsisi keikistelemään. :) Olen tainnut lukea tästä jostain muustakin blogista, America Singerin nimi nimittäin soittaa kelloja päässäni. Unohtumaton nimi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puvut näissä kirjoissa ovat kyllä ihan parhautta! Kansien perusteella odotin tosin enemmän pukukuvausta, sillä nuoret naiset pitävät tässä sarjassa joka päivä erilaista pukua. Valitettavasti kuvaus rajoittuu hihojen, vyötärön ja värin kuvaukseen.

      Poista
  2. Luin tämän kesällä ja päätin, etten lue jatkoa. Näitä ei löydy kirjastosta, joten joutuisin ostamaan muutkin kirjat itselleni ja tämä ensimmäinen osakin on jatkanut matkaa hyllystäni muualle. Varsin kelpoa hömppää, mutta koska minua ei kovin kummoisesti edes kiinnosta kumman America valitsee, en koe tarpeelliseksi jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maxon VS Aspen ei tosiaan ole mikään hirveän mielenkiintoinen vääntö, mutta joskus tarvitsee jotain oikeasti todella helppoa luettavaa ja sitä tämä kyllä oli. :D Tulin tehneeksi sen erheen, että luotin aika suorilta Goodreadsin arvioon (4.15 tähteä) ja tilasin saman tien koko trilogian. Ihan viihdyttäviä nämä kuitenkin ovat vaikkeivät tosiaan herätä mitään sen suurempia tunteita. :D

      Poista

Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n