On tullut aika jättää hyvästit jo kuusi vuotta palvelleelle Bloggerille ja siirtyä uusiin piireihin! Vanha blogi jää edelleen pystyyn ja sen arkistot käytettäväksi. Nähdään uuden, entistä paremman sivuston tykönä!
Siirry uudelle sivustolle tästä!
18. syyskuuta 2017
11. syyskuuta 2017
Lumen armo - Paula Havaste
2017
ISBN 978-951-24-0709-5
455 s.
☆☆☆☆
Arvostelukappale
Tuulen vihat
Maan vihat
Veden vihat (siis mitä, unohdinko ihan tosiaan kirjoittaa tästä arvion?! Nyt on noloa...)
Paula Havasteen Vihat-sarjan neljäs ja viimeinen osa ilmestyi vihdoin ja pakkohan se oli saada käsiin nyt, kun vihdoin on taas jaksamista lukea. Pitkään lukuhalut olivat täysin tiessään, eikä niitä tuonut takaisin uudet, kiiltäväkantiset, hyväntuoksuiset kirjat eikä mitkään.
Tartuin tähän kirjaan todella haikein mielin. Olen rakastanut tätä sarjaa sen ensimmäisestä osasta saakka, ja vaikka Kertte on välillä todella raivostuttava (palataan siihen kohta), on hänessä kuitenkin esimerkillisiäkin piirteitä ja hän on lopulta perin kunnioitusta herättävä nainen. Kertte on matkannut sarjan aikana Tokholmissa ja Koluvanissa, on ollut miestä monenmoista kyljessä ja kaikenlaisia kohtaamisia kaikenkaltaisten ihmisten kanssa. Jotenkin on tosi vaikea uskoa, että Kerten tarina on nyt tässä, sillä jopa tässä viimeisessäkin osassa jää kaiken ylle häälymään sellainen tuntu, että selvittämättömiä asioita on vielä.
Luin kirjan yhteen putkeen. Se toimitettiin perjantaina (kahdeksalta aamulla, kiitos vain) ovelleni ja tartuin siihen miltei heti. Tai no, ehkä parin tunnin unien jälkeen. Kirjan tuntu on ihana, sivut ovat upean sileät ja fontti kaunis. Kannen piilopainatus, saamelainen poro, tuntui sormenpäissä kiehtovalta uppoutuessani Kerten matkaan. Ei tule varmasti kenellekään yllätyksenä, että Havasteen kieli ja tarinankerronta vievät mennessään. Ei ollut ollenkaan vaikeaa keskittyä lukemaan tuntikausia, paitsi sitten, kun Kertte alkoi ottaa minua hermoon.
Kaikissa aiemmissa kirjoissa Kertte on ollut enemmän tai vähemmän järjen nainen. Ei hän aina tee viisaimpia valintoja, mutta se tekee hänestä vain aidommantuntuisen. Tässä osassa tuntui kuitenkin, kuin Kertte olisi kompastunut omaan ylpeyteensä, ja oli todella vaikeaa seurata sivusta, kuinka hän kohteli läheisiään kuin alamaisiaan. Matka on kovettanut Kertestä melko paksunahkaisen naisen, eikä se aina ole hänen kannaltaan kaikkein paras asia.
Silti, Kertteä, Larria ja muita kirjojen hahmoja tulee ikävä. Havastetta löytyy onneksi lisää, ei tämä tähän loppunut, ja onpa minulla kutina, että kyllä jotain uuttakin vielä saadaan. Vaan sepä on pelkkä kutina, eikä uusi sarja olleskaan auta tähän eron haikeuteen.
6. syyskuuta 2017
Viha jonka kylvät - Angie Thomas
Otava
2017
Suom. Kaijamari Sivill
ISBN 978-951-1-30887-4
397 s.
☆☆☆
Ennakkokappale (saatu Hel-YA:sta)
Yksi ihan ehdottomasti tämän vuoden kohutuimpia teoksia ilmestyy vihdoinkin suomeksi. Mietin jo jokin aika sitten tämän kirjan lumpsahtaessa kirjatubereiden tietoisuuteen, että kiinnostaisi lukea, mutta kirjastotädin palkka on niin pieni, että sen kuluttaminen täytyy suunnata tarkoin. Siksipä olinkin ihastuneen innostunut, kun tämä kirja löytyi taannoin pidetyn, Suomen ihkaensimmäisen nuortenkirjallisuusfestarin Hel-YA:n lahjakassista. Tämän luettuani olen kuitenkin vähän epävarma siitä, kuinka ansaittua kaikki kohu oikeastaan on.
Kirjan takakansi jo itsessään koukutti lukemaan:
"Kun mä olin kakstoista, mutsi ja faija piti mulle kaks puhuttelua. Toinen oli se tavallinen kukkia ja mehiläisiä -juttu. Toinen koski sitä, mitä pitää tehdä jos poliisi pysäyttää.
Tee täsmälleen niinku poliisi käskee.
Pidä kädet näkyvissä.
Älä tee äkkinäisiä liikkeitä.
Puhu vaan kun sua puhutellaan."
En itse kuulu minkäänlaiseen vähemmistöön enkä siksi osaa sanoa, millainen tilanne meillä Suomessa on sen suhteen, kuinka vähemmistöjä poliisin toimesta käsitellään, mutta Yhdysvaltojen meiningistä tihkuu aina silloin tällön tietoja. Useimmiten silloin, kun joku viaton ammutaan poliisin toimesta vain siksi, että sattui olemaan tummaihoinen.
Aihe kirjassa on todella tärkeä ja sitä käsitellään liikuttavalla tavalla ammutuksi tulleen Khalilin ystävän Starrin näkökulmasta. Starr on ainoa todistaja ampumiselle ja siksi avainasemassa muuttaakseen asioita. Ei ole kuitenkaan helppoa lähteä muuttamaan sellaista tilannetta, jossa jokaisella osapuolella on toista kohtaan runsaasti ennakkoluuloja ja epäluottamusta.
Kirjalla on ansionsa, ja kuten sanoin, aihe on todella tärkeä. Meidänkin on Suomessa hyvä tiedostaa, että edelleen on niitä takaperoisia ihmisiä, jotka suhtautuvat muihin ihmisiin erilailla pelkästään heidän ihonvärinsä vuoksi. Meistä jokainen suhtautuu varauksella vieraisiin ihmisiin, mutta järjettömyyksistä tulisi pyrkiä aktiivisesti eroon.
Mikä tässä kirjassa mielestäni mätti, oli kenties sen todella tyypillinen ryysyistä rikkauksiin -kaari. Starr aloittaa polkunsa slummista, ja vaikka asiaa selitelläänkin monella eri tavalla, ei ole mitenkään ihan tavallista, että sieltä pääsee pois. Kai niitäkin tarinoita on, mutta kenties uskottavampaa olisi ollut, mikäli Starr olisi voinut löytää onnen slummista, sillä nyt tässä viestitään edelleen sitä vanhaa virttä, että raha tekee onnelliseksi (spoiler alert: ei tee).
21. elokuuta 2017
IFLA WLIC 2017
Kun palkallaan ei voi kilpailla, pääsee sentään työmatkalle Eurooppaan! :o Kirjastontätinä sitä on vastuussa tulevien sukupolvien mediakasvatuksesta, mutta palkassa se ei valitettavasti näy mitenkään. Sen sijaan on näitä upeita tilaisuuksia, joissa pääsee tutustumaan kansainväliseen kirjastokenttään ja ammattilaisiin yltympäri maailmaa.
IFLA WLIC ei ehkä sano ei-kirjastolaisille yhtään mitään. Kyseessä on siis The International Federation of Library Associations and Institutions World Library and Information Congress. Sanahirviö, joka on paljon helpompi lyhentää pelkiksi kirjainyhdistelmiksi. Viime vuonna kongressi järjestettiin Yhdysvalloissa, ensi vuonna se on Malesiassa Kuala Lumpurissa. Olen kuitenkin oikeasti todella onnellinen, että pääsin Puolaan. Tässä siis matkaraportti #1!
19.8.2017 lauantai
Saavuimme Krakovaan lauantaiaamuna. Finnairin lento oli ihan mukava, joskin jonkin verran meitä häiritsi koneistosta lähtevä kova ääni. Istuttiin kollegani ja projektiparini Pauliinan kanssa melko edessä (siis bisnesluokan takana olevilla penkeillä), joten vaikkei nyt oltu ihan bisnesluokassa, oltiin kuitenkin tarjoilujärjestyksessä ensimmäisinä. Matkassa meitä on siis nyt neljä Vantaalta, todella kiva porukka. <3
Krakovassa meitä odotti ensimmäinen yllätys. Ehdimme ostaa jo junaan liput, kun ensin ilmoitettiin puolen tunnin mittaisesta viivästyksestä. Pian tuo puolituntinen muuttui kuitenkin uhkaavaan muotoon "delayed indefinitely", joten päätimme lähteä kalppimaan. Otimme siis taksin Krakovan lentokentältä Krakovan päärautatieasemalle. Meillä oli jonkin verran aikaa ennen kuin Wroclawin junamme oli määrä lähteä, joten kävimme kahvilassa nappaamassa jotakin syötävää ennen kolmetuntista matkaa halki Puolan.
Junamatka sujui hyvin. Meillä oli paikkaliput, ja paikkamme olivat mukavassa pikku kabinetissa. Kopissa oli meidän lisäksemme puolalainen vanhempi rouva, joka välistä nukkui, välistä puhui puhelimessa tai kun intouduimme oikein keskustelemaan, katsoi kovaäänisiä videoita puhelimellaan. No, emme siitä sen suuremmin häiriintyneet, eipä se olisi mitään auttanutkaan. Puolalaiset junat ja raitiovaunut tuntuvat kaikki olevan enemmän tai vähemmän vanhoja. Oli mukavaa istuskella junassa, kuunnella kolketta ja katsella ohi viliseviä maisemia. Matkalukemisena minulla on All American Boys, joka on kuin The Hate U Give, mutta kahden miehen kirjoittama ja kertoo pojista. Ajattelin että olisi kiintoisaa lukea tämä nyt kun olen lukenut myös tuon naisvoimaa-version, ihan vain vertailun vuoksi.
Perillä meitä odotti lämmin, aurinkoinen Wroclaw. Ensimmäisenä kävelimme hotellille viemään tavarat huoneisiimme. Yövymme Q Hotelissa, jossa hotellihuoneet ovat melko hulppeat. Sitten suuntasimme kohti Centennial Hallia, IFLAn pääpaikkaa. Kävimme rekisteröitymässä ja hakemassa nimilappumme. Kerkesimme ihastella kokouspaikkaa vain vähän, sillä matka painoi jo silmäluomia, olimmehan kuluttaneet jo suunnilleen 12 tuntia reissaamiseen. Kotimatkalla pysähdyimme ruokakaupassa. Kaupan nimi oli lyhyt ja ytimekäs EPI, mutta hyllyjen asettelusta ja lukuisista tuoretiskeistä päätellen kauppa oli vähän paremmalle väelle. Itse nappasin mukaan vain jotakin naposteltavaa, mutta Pauliina uskaltautui tuoretiskeille juttelemaan myyjien kanssa. Sanottakoon, ettei Wroclawin myyntihenkilökunnalla ole ihan englanti hallussa.
Tarkoitukseni oli lähteä vielä illalla syömään, mutten jaksanut. Olin sängyssä yhdeksältä ja umpiunessa kymmenen tienoilla.
20.8.2017 sunnuntai
Päivä valkeni melko pilvisenä, mutta lämmintä kaupungissa silti oli. Suuntasin ensitöikseni aamiaiselle, joka olikin ihan todella vaikuttava. Pian sen jälkeen kipitimme Pauliinan kanssa takaisin kongressipaikalle, sillä olimme päättäneet ottaa osaa IFLAn Newcomers Sessioniin. Sessio olikin todella mielenkiintoinen ja tapasimme myös kollegan Helsingistä! Saimme sessiosta myös coneissa suositun ribbonin, joka liimattiin nimilätkään.
Ensikertalaisten oman session jälkeen meille oli järjestetty pieni tutustumistuokio, jossa tapasinkin kollegoja ympäri maailmaa. Juttelin hetken mm. malesialaisen ja unkarilaisen kollegan kanssa. Myöhemmin tapasin pari kirjastolaista Ranskasta ja Kanadasta. Pääasiassa vietimme aikaa kuitenkin saksalaisen kollegamme Claudian kanssa. On todella mielenkiintoista tavata ihmisiä, jotka ovat hakeutuneet kirjastoalalle. Meitä yhdistää tietynlainen kiinnostus ja uteliaisuus kaikkea ja kaikkia kohtaan. Mistä vain voi jutella, kysymyksiä voi esittää ja asioita selitetään kiihkoilematta.
Pian tutustumistuokion jälkeen siirryimme itse tapahtuman avajaisiin, jotka olivatkin sitten todella hienot. Ensiksi meitä viihdyttivät melkeinpä kaikki Wroclawin silmäätekevät kulttuuri-ihmiset, Puolan kulttuuriministeri sekä Puolan kirjastoseuran puheenjohtaja. Sitten olikin esityksen vuoro, joka oli todella henkeäsalpaava tanssi- ja akrobatiaesitys Wroclawin historiasta. Tämä on todella upea ja historiallinen kaupunki, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, mikäli teillä on siihen jossain vaiheessa mahdollisuus.
Avajaisseremonian jälkeen istuimme pitkään kongressirakennuksen rappusilla juttelemassa Claudian kanssa, kunnes tuli aika suunnata hotellille työstämään esitystämme valmiiksi. Matkalla poikkesimme katsomaan päärautatieasemalla olevaa kirjastoa, mutta valitettavasti se oli kiinni. Sen sijaan saimme ravintolasuosituksen maailman hurmaavimmalta asemaoppaalta, ja päätimme vierailla hänen suosittelemassaan ravintolassa myöhemmin.
Matkalla takaisin hotellille me myös eksyimme, mutta onneksi pysäkillä istuva vanhempi herrasmies osasi saksaa, joten Claudia sai häneltä ohjeet miten pääsisimme takaisin rautatieasemalle, jolta osasimme kukin suunnistaa takaisin hotellille. Teimme uuden retken EPIin, tällä kertaa minuuttia vaille sulkemisajan. Vähän nolotti, mutta ostimme sentään kaikki jotakin. Sori EPI, huomenna varmaan paremmalla onnella. :P Matkalla bongasimme myös tontun, joista Wroclaw on ilmeisesti tunnettu! Niitä on ripoteltu ympäri kaupunkia reippaasti yli 300. Latasin jo sovelluksenkin (Go gnomes Wroclaw tai joku vastaava) jolla voin kirjata löytämäni tontut. Kolmekohan niitä nyt jo on. :D
Tiiviin kolmituntisen työrupeaman jälkeen päätimme, että esitys oli valmis ja että voisimme painua etsimään jotakin syötävää. Suuntasimme sopimaamme ravintolaan Claudian kanssa ja pääsimmekin perille, kysyttyämme kolme kertaa neuvoa paikallisilta. Wroclawin vanha kaupunki on uskomattoman kaunis. <3
Kongressiohjelma jatkuu huomenna. Nyt täytyy vetää unta palloon, jotta jaksaa taas! <3 Puolassa on tähän mennessä todella ihanaa. Vakaviin tarjoilijoihinkin saa hymyä olemalla itse iloinen, pro tip. ;)
21.8.2017 maanantai
Maanantaina meillä oli reilusti aikaa osallistua muiden esiintyjien ohjelmiin. Aamulla ehdimme ensimmäiseksi parhaita lastenkirjastokäytäntöjä esittelevään ohjelmaan. Pöydässä kanssani sattui istumaan yksi muukin suomalainen, sekä seuranamme kolme hurmaavaa japanilaista rouvaa, jotka paljastuivat kaikki yliopiston professoreiksi! Saimme aikaan paljon mielenkiintoista keskustelua, lievästä kielimuurista huolimatta.
Aivan erityisellä innolla kävimme seuraamassa Workshop-muotoista esitystä, jota veti Marcin Skrabka, puolalaisen Good Books -yhtiön toimitusjohtaja. Hän kehui Suomea ja suomalaisia, ja syykin selvisi, sillä hän oli tehnyt projektissaan tiivistä yhteistyötä suomalaisen ohjelmistokehittäjän kanssa. Istuimme tietenkin eturivissä ja viittasimme innoissamme Pauliinan kanssa aina, kun kysyttiin kuka täällä pelaa ja kuka tietää kuka tämä herra tässä on? (Geralt of Rivia tietenkin, Puolassa kun oltiin). He olivat pelillistäneet tunnetun puolalaisen kirjan ja tuoneet sen yhdessä ActionTrack -sovelluksen kehittäjän kanssa kaupunkitilaan, jossa Wroclawin asukkaat pystyivät pelaamaan kirjan läpi, paljolti Pokémon Go:n tavoin. Jäimme pohtimaan, miten tällaista teknologiaa voisi hyödyntää täällä Suomessa.
Huomasimme myös, että pelillistämistä käsittelevä ohjelmanumero veti pienehkön tilan aivan ääriään myöten täyteen. Tämä oli omiaan lisäämään kihinäämme seuraavan päivän esitystä kohtaan. Olimme varmoja, tai ainakin niin varmoja kuin kaksi suomalaista voi olla, että esityksestämme tulisi menestys.
Maanantai oli leppoisa ja lämmin päivä, ja pitkä osa siitä kului portailla istuskellessa ja Claudian kanssa Saksan kirjastomaailmasta ja kulttuurista jutellessa. Oli mielenkiintoista tutustua saksalaiseen kulttuuriin ja ajatusmalleihin. Kirjastoihmisten kanssa voi kovin estottomasti keskustella hyvin vaikeistakin aiheista, eivätkä he siitä kavahda. On onni olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka käyttävät kaikki tilaisuudet hyväkseen sivistääkseen toisiaan, eivätkä naura tietämättömyydelle.
Iltapäivällä kävimme tutustumassa Wroclawin asemalle rakennettuun uuteen hienoon kirjastoon. Pauliina ei ehtinyt mukaan, mutta kävimme Claudian kanssa ihastelemassa kirjastoa. Osuimme paikalle todella sopivaan aikaan, sillä ihmiset olivat vielä töissä ja koulussa, ja saimme pällistellä kaikessa rauhassa turisteina. Olin yllättynyt siitä, miten siistiä kirjastossa oli, ja miten valtaisa mangakokoelma siellä oli!
22.8.2017 tiistai - esiintymispäivä!
Heräsin siihen, että kurkkuni tuntui karhealta. "Voi ei, ei nyt!" ajattelin, sillä ihan muutaman tunnin päästä olisi meidän vuoromme nousta lavalle. Lähdimme Pauliinan kanssa hurjan aikaisin aamulla viemään esitystämme Centennial Hallille, sillä olimme lukeneet, että se piti toimittaa tapahtuman järjestäjille kaksi tuntia ennen esityssession alkua. Saavuttuamme perille meistä otettiin valokuvat ja saimme ladata (vielä edellisiltana hiotun) esityksemme IFLAn verkkosivulle.
Meille jäi yllättävän paljon aikaa valmistautua esitykseen, sillä olimme vasta kuudensia esiintyjäjärjestyksessä. Jännitys kuivasi kurkkua, mutta onneksi esiintyjille oli varattu reilusti vettä. Hörpin sitä muita esiintyjiä katsellessani ja toivoin, ettei ääneni pettäisi esityksen aikana. Hiukan ennen kuin oli meidän vuoromme nousta lavalle, asetuimme sermin taa piiloon ja venyttelimme hetken. Jollain tapaa tuo pieni venyttelytauko laukaisi jännityksen ja kun astelimme lavalle, olin täysin varma siitä, että tästä tulisi totaalinen menestys.
Olin vähän jo arvellutkin, että koska esityksemme aiheena olivat pelit kirjastossa, yleisöä tulisi olemaan paljon. Ja olihan sitä! Lavalla kuitenkin häikäisi sen verran, etteivät ihmisten kasvot erottuneet, joten yksittäisten ihmisten ilmeitä emme nähneet. Muut esiintyjät olivat olleet vakavampia, mutten ole koskaan ollut hyvä pitämään kovin vakavia puheita. Niinpä lohkaisin heti ensimmäiseksi vitsin, ja oli helpotus, kun kuulin yleisön nauravan mukana. Jatkoimme Pauliinan kanssa samaa kevyen asiantuntevaa otetta, ja nautimme kovasti, kun yleisö tuntui olevan meidän puolellamme.
Jälkikäteen saimme todella paljon kiitoksia. Oli todella hämmentävää seistä siellä, suomalaisine mentaliteetteinemme, ja ottaa vastaan kehuja, jotka tuntuivat jotenkin suhteettoman suurilta. Pitkin loppupäivää meitä taputeltiin selkään, näyteltiin peukkuja ja kehuttiin esitystä. Mutta hauskaahan se oli, ja pakko myöntää, että kun projektin eteen nähtiin niinkin paljon vaivaa, niin olihan se upea tunne saada esityksestä niin paljon myönteistä palautetta.
23.8.2017 keskiviikko
Heräsin aivan järkyttävän hirveään oloon. Tajusin alta aikayksikön, että olin saanut flunssan, ja vaikka keskiviikon oli tarkoitus olla se päivä, jona kiertäisin Wroclawia ja ostaisin tuliaisia, ymmärsin kyllä, että nyt ei ollut sängystä nousemista. Pauliina kävi aamulla tuomassa Finnrexiniä, joka Pauliinalla kuulemma toimii kuin ihmelääke, mutta tautini vain yltyi. Sanomattakin selvä, etten poistunut hotellihuoneestani edes syömään, saati sitten kongressiin kuuntelemaan puheita. Onneksi huonepalvelu on keksitty. <3
24.8.2017 torstai
Edellisiltana nukkumaan mennessäni oli tuntunut, kuin joku olisi työntänyt puukkoa korvaani. En saanut juuri nukutuksi, ja kun sitten aamulla aamupalalla juttelin Pauliinalle, hän epäili minulla olevan korvatulehdus. Tästä tietenkin säikähdin ja juttelin asiasta Ritvalle. Yhdessä päädyimme siihen lopputulokseen, että olisi mentävä lääkäriin. Seija lähti seurakseni. Meitä kehotettiin menemään lääkäriasemalle klo 18.00 jälkeen, jolloin iltapäivystys olisi jo alkanut. Päiväajat olivat kuulemma jo menneet, joten ei ollut järkeä mennä paikalle aikaisemmin. Perillä meitä odotti nuhjuinen lääkäriasema, jossa ei ollut vastaanottoa eikä minkäänlaista vuoronumerosysteemiä. Kaikki kyltit olivat puolaksi, joten istuuduimme odottamaan. Eräs nuori mies kertoi meille, että meidän vuoromme olisi hänen jälkeensä.
Päästyämme lääkäriin, esitin asiani ja meille kerrottiin, että olimme jonottaneet kirurgille. Yleislääkäri löytyisi käytävän toisesta päästä, eikä sinne ollut sitten minkäänlaista jonoa. Odotimme hetken, että lasioven läpi näkyvä henkilö laskisi puhelimen, ja sitten kurkkasimme varovasti sisään. Täytyy sanoa, että nuhjuisista puitteista huolimatta puolalainen terveydenhoito on aivan erinomaista! Sain tukevat lääkkeet sekä luvan lentää kotiin seuraavana päivänä.
25.8.2017 perjantai
Puolikuntoisena matkustaminen on todella jäätävän kamalaa, sen verran voin sanoa. Aamulla lähdimme kohti Krakovaa, josta lentomme lähtisi vasta illalla kymmenen aikaan. Olimme toivoneet, että ehtisimme käydä kierroksen Auschwitz-Birkenaussa, mutta se toive sai jäädä, sillä kierroksen arvioitu kesto oli erään sivuston mukaan n. 7-8 tuntia. Kävimme sen sijaan Schindlerin tehtaalla, jonne oli rakennettu Krakovan juutalaisia ja toista maailmansotaa käsittelevä museo. Itse ahdistuin sen verran, että jätin kierroksen kesken ja ostin sen sijaan museon kaupasta aihetta käsittelevän kirjan, jota voisin lukea täysin omaan tahtiin. Museo oli todella voimakas, moniaistillinen kokemus, ja suosittelen sitä ehdottomasti aiheesta kiinnostuneille. Varoituksen sana vain, että kyseessä on hiuksia nostattava kierros!
IFLA WLIC ei ehkä sano ei-kirjastolaisille yhtään mitään. Kyseessä on siis The International Federation of Library Associations and Institutions World Library and Information Congress. Sanahirviö, joka on paljon helpompi lyhentää pelkiksi kirjainyhdistelmiksi. Viime vuonna kongressi järjestettiin Yhdysvalloissa, ensi vuonna se on Malesiassa Kuala Lumpurissa. Olen kuitenkin oikeasti todella onnellinen, että pääsin Puolaan. Tässä siis matkaraportti #1!
19.8.2017 lauantai
Saavuimme Krakovaan lauantaiaamuna. Finnairin lento oli ihan mukava, joskin jonkin verran meitä häiritsi koneistosta lähtevä kova ääni. Istuttiin kollegani ja projektiparini Pauliinan kanssa melko edessä (siis bisnesluokan takana olevilla penkeillä), joten vaikkei nyt oltu ihan bisnesluokassa, oltiin kuitenkin tarjoilujärjestyksessä ensimmäisinä. Matkassa meitä on siis nyt neljä Vantaalta, todella kiva porukka. <3
Krakovassa meitä odotti ensimmäinen yllätys. Ehdimme ostaa jo junaan liput, kun ensin ilmoitettiin puolen tunnin mittaisesta viivästyksestä. Pian tuo puolituntinen muuttui kuitenkin uhkaavaan muotoon "delayed indefinitely", joten päätimme lähteä kalppimaan. Otimme siis taksin Krakovan lentokentältä Krakovan päärautatieasemalle. Meillä oli jonkin verran aikaa ennen kuin Wroclawin junamme oli määrä lähteä, joten kävimme kahvilassa nappaamassa jotakin syötävää ennen kolmetuntista matkaa halki Puolan.
Junamatka sujui hyvin. Meillä oli paikkaliput, ja paikkamme olivat mukavassa pikku kabinetissa. Kopissa oli meidän lisäksemme puolalainen vanhempi rouva, joka välistä nukkui, välistä puhui puhelimessa tai kun intouduimme oikein keskustelemaan, katsoi kovaäänisiä videoita puhelimellaan. No, emme siitä sen suuremmin häiriintyneet, eipä se olisi mitään auttanutkaan. Puolalaiset junat ja raitiovaunut tuntuvat kaikki olevan enemmän tai vähemmän vanhoja. Oli mukavaa istuskella junassa, kuunnella kolketta ja katsella ohi viliseviä maisemia. Matkalukemisena minulla on All American Boys, joka on kuin The Hate U Give, mutta kahden miehen kirjoittama ja kertoo pojista. Ajattelin että olisi kiintoisaa lukea tämä nyt kun olen lukenut myös tuon naisvoimaa-version, ihan vain vertailun vuoksi.
Perillä meitä odotti lämmin, aurinkoinen Wroclaw. Ensimmäisenä kävelimme hotellille viemään tavarat huoneisiimme. Yövymme Q Hotelissa, jossa hotellihuoneet ovat melko hulppeat. Sitten suuntasimme kohti Centennial Hallia, IFLAn pääpaikkaa. Kävimme rekisteröitymässä ja hakemassa nimilappumme. Kerkesimme ihastella kokouspaikkaa vain vähän, sillä matka painoi jo silmäluomia, olimmehan kuluttaneet jo suunnilleen 12 tuntia reissaamiseen. Kotimatkalla pysähdyimme ruokakaupassa. Kaupan nimi oli lyhyt ja ytimekäs EPI, mutta hyllyjen asettelusta ja lukuisista tuoretiskeistä päätellen kauppa oli vähän paremmalle väelle. Itse nappasin mukaan vain jotakin naposteltavaa, mutta Pauliina uskaltautui tuoretiskeille juttelemaan myyjien kanssa. Sanottakoon, ettei Wroclawin myyntihenkilökunnalla ole ihan englanti hallussa.
Tarkoitukseni oli lähteä vielä illalla syömään, mutten jaksanut. Olin sängyssä yhdeksältä ja umpiunessa kymmenen tienoilla.
20.8.2017 sunnuntai
Päivä valkeni melko pilvisenä, mutta lämmintä kaupungissa silti oli. Suuntasin ensitöikseni aamiaiselle, joka olikin ihan todella vaikuttava. Pian sen jälkeen kipitimme Pauliinan kanssa takaisin kongressipaikalle, sillä olimme päättäneet ottaa osaa IFLAn Newcomers Sessioniin. Sessio olikin todella mielenkiintoinen ja tapasimme myös kollegan Helsingistä! Saimme sessiosta myös coneissa suositun ribbonin, joka liimattiin nimilätkään.
Ensikertalaisten oman session jälkeen meille oli järjestetty pieni tutustumistuokio, jossa tapasinkin kollegoja ympäri maailmaa. Juttelin hetken mm. malesialaisen ja unkarilaisen kollegan kanssa. Myöhemmin tapasin pari kirjastolaista Ranskasta ja Kanadasta. Pääasiassa vietimme aikaa kuitenkin saksalaisen kollegamme Claudian kanssa. On todella mielenkiintoista tavata ihmisiä, jotka ovat hakeutuneet kirjastoalalle. Meitä yhdistää tietynlainen kiinnostus ja uteliaisuus kaikkea ja kaikkia kohtaan. Mistä vain voi jutella, kysymyksiä voi esittää ja asioita selitetään kiihkoilematta.
Pian tutustumistuokion jälkeen siirryimme itse tapahtuman avajaisiin, jotka olivatkin sitten todella hienot. Ensiksi meitä viihdyttivät melkeinpä kaikki Wroclawin silmäätekevät kulttuuri-ihmiset, Puolan kulttuuriministeri sekä Puolan kirjastoseuran puheenjohtaja. Sitten olikin esityksen vuoro, joka oli todella henkeäsalpaava tanssi- ja akrobatiaesitys Wroclawin historiasta. Tämä on todella upea ja historiallinen kaupunki, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, mikäli teillä on siihen jossain vaiheessa mahdollisuus.
Matkalla takaisin hotellille me myös eksyimme, mutta onneksi pysäkillä istuva vanhempi herrasmies osasi saksaa, joten Claudia sai häneltä ohjeet miten pääsisimme takaisin rautatieasemalle, jolta osasimme kukin suunnistaa takaisin hotellille. Teimme uuden retken EPIin, tällä kertaa minuuttia vaille sulkemisajan. Vähän nolotti, mutta ostimme sentään kaikki jotakin. Sori EPI, huomenna varmaan paremmalla onnella. :P Matkalla bongasimme myös tontun, joista Wroclaw on ilmeisesti tunnettu! Niitä on ripoteltu ympäri kaupunkia reippaasti yli 300. Latasin jo sovelluksenkin (Go gnomes Wroclaw tai joku vastaava) jolla voin kirjata löytämäni tontut. Kolmekohan niitä nyt jo on. :D
Tiiviin kolmituntisen työrupeaman jälkeen päätimme, että esitys oli valmis ja että voisimme painua etsimään jotakin syötävää. Suuntasimme sopimaamme ravintolaan Claudian kanssa ja pääsimmekin perille, kysyttyämme kolme kertaa neuvoa paikallisilta. Wroclawin vanha kaupunki on uskomattoman kaunis. <3
Kongressiohjelma jatkuu huomenna. Nyt täytyy vetää unta palloon, jotta jaksaa taas! <3 Puolassa on tähän mennessä todella ihanaa. Vakaviin tarjoilijoihinkin saa hymyä olemalla itse iloinen, pro tip. ;)
21.8.2017 maanantai
Maanantaina meillä oli reilusti aikaa osallistua muiden esiintyjien ohjelmiin. Aamulla ehdimme ensimmäiseksi parhaita lastenkirjastokäytäntöjä esittelevään ohjelmaan. Pöydässä kanssani sattui istumaan yksi muukin suomalainen, sekä seuranamme kolme hurmaavaa japanilaista rouvaa, jotka paljastuivat kaikki yliopiston professoreiksi! Saimme aikaan paljon mielenkiintoista keskustelua, lievästä kielimuurista huolimatta.
Aivan erityisellä innolla kävimme seuraamassa Workshop-muotoista esitystä, jota veti Marcin Skrabka, puolalaisen Good Books -yhtiön toimitusjohtaja. Hän kehui Suomea ja suomalaisia, ja syykin selvisi, sillä hän oli tehnyt projektissaan tiivistä yhteistyötä suomalaisen ohjelmistokehittäjän kanssa. Istuimme tietenkin eturivissä ja viittasimme innoissamme Pauliinan kanssa aina, kun kysyttiin kuka täällä pelaa ja kuka tietää kuka tämä herra tässä on? (Geralt of Rivia tietenkin, Puolassa kun oltiin). He olivat pelillistäneet tunnetun puolalaisen kirjan ja tuoneet sen yhdessä ActionTrack -sovelluksen kehittäjän kanssa kaupunkitilaan, jossa Wroclawin asukkaat pystyivät pelaamaan kirjan läpi, paljolti Pokémon Go:n tavoin. Jäimme pohtimaan, miten tällaista teknologiaa voisi hyödyntää täällä Suomessa.
Huomasimme myös, että pelillistämistä käsittelevä ohjelmanumero veti pienehkön tilan aivan ääriään myöten täyteen. Tämä oli omiaan lisäämään kihinäämme seuraavan päivän esitystä kohtaan. Olimme varmoja, tai ainakin niin varmoja kuin kaksi suomalaista voi olla, että esityksestämme tulisi menestys.
Maanantai oli leppoisa ja lämmin päivä, ja pitkä osa siitä kului portailla istuskellessa ja Claudian kanssa Saksan kirjastomaailmasta ja kulttuurista jutellessa. Oli mielenkiintoista tutustua saksalaiseen kulttuuriin ja ajatusmalleihin. Kirjastoihmisten kanssa voi kovin estottomasti keskustella hyvin vaikeistakin aiheista, eivätkä he siitä kavahda. On onni olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka käyttävät kaikki tilaisuudet hyväkseen sivistääkseen toisiaan, eivätkä naura tietämättömyydelle.
Iltapäivällä kävimme tutustumassa Wroclawin asemalle rakennettuun uuteen hienoon kirjastoon. Pauliina ei ehtinyt mukaan, mutta kävimme Claudian kanssa ihastelemassa kirjastoa. Osuimme paikalle todella sopivaan aikaan, sillä ihmiset olivat vielä töissä ja koulussa, ja saimme pällistellä kaikessa rauhassa turisteina. Olin yllättynyt siitä, miten siistiä kirjastossa oli, ja miten valtaisa mangakokoelma siellä oli!
Illasta jäi sitten vielä aikaa valmistautua seuraavan päivän esitykseen, ja vaikka jännitys aiheuttikin pientä kinastelua Pauliinan ja minun välillä, saimme esityksen valmiiksi juuri ajoissa seuraavaa päivää varten. Jos ihan totta puhutaan, niin yhtään aiemmin sen valmiiksi tekeminen ei olisi meitä hirveästi hyödyttänyt, sillä minulla on todella lyhyt muisti - niin hyvässä, kuin pahassakin.
22.8.2017 tiistai - esiintymispäivä!
Heräsin siihen, että kurkkuni tuntui karhealta. "Voi ei, ei nyt!" ajattelin, sillä ihan muutaman tunnin päästä olisi meidän vuoromme nousta lavalle. Lähdimme Pauliinan kanssa hurjan aikaisin aamulla viemään esitystämme Centennial Hallille, sillä olimme lukeneet, että se piti toimittaa tapahtuman järjestäjille kaksi tuntia ennen esityssession alkua. Saavuttuamme perille meistä otettiin valokuvat ja saimme ladata (vielä edellisiltana hiotun) esityksemme IFLAn verkkosivulle.
Meille jäi yllättävän paljon aikaa valmistautua esitykseen, sillä olimme vasta kuudensia esiintyjäjärjestyksessä. Jännitys kuivasi kurkkua, mutta onneksi esiintyjille oli varattu reilusti vettä. Hörpin sitä muita esiintyjiä katsellessani ja toivoin, ettei ääneni pettäisi esityksen aikana. Hiukan ennen kuin oli meidän vuoromme nousta lavalle, asetuimme sermin taa piiloon ja venyttelimme hetken. Jollain tapaa tuo pieni venyttelytauko laukaisi jännityksen ja kun astelimme lavalle, olin täysin varma siitä, että tästä tulisi totaalinen menestys.
Olin vähän jo arvellutkin, että koska esityksemme aiheena olivat pelit kirjastossa, yleisöä tulisi olemaan paljon. Ja olihan sitä! Lavalla kuitenkin häikäisi sen verran, etteivät ihmisten kasvot erottuneet, joten yksittäisten ihmisten ilmeitä emme nähneet. Muut esiintyjät olivat olleet vakavampia, mutten ole koskaan ollut hyvä pitämään kovin vakavia puheita. Niinpä lohkaisin heti ensimmäiseksi vitsin, ja oli helpotus, kun kuulin yleisön nauravan mukana. Jatkoimme Pauliinan kanssa samaa kevyen asiantuntevaa otetta, ja nautimme kovasti, kun yleisö tuntui olevan meidän puolellamme.
Jälkikäteen saimme todella paljon kiitoksia. Oli todella hämmentävää seistä siellä, suomalaisine mentaliteetteinemme, ja ottaa vastaan kehuja, jotka tuntuivat jotenkin suhteettoman suurilta. Pitkin loppupäivää meitä taputeltiin selkään, näyteltiin peukkuja ja kehuttiin esitystä. Mutta hauskaahan se oli, ja pakko myöntää, että kun projektin eteen nähtiin niinkin paljon vaivaa, niin olihan se upea tunne saada esityksestä niin paljon myönteistä palautetta.
23.8.2017 keskiviikko
Heräsin aivan järkyttävän hirveään oloon. Tajusin alta aikayksikön, että olin saanut flunssan, ja vaikka keskiviikon oli tarkoitus olla se päivä, jona kiertäisin Wroclawia ja ostaisin tuliaisia, ymmärsin kyllä, että nyt ei ollut sängystä nousemista. Pauliina kävi aamulla tuomassa Finnrexiniä, joka Pauliinalla kuulemma toimii kuin ihmelääke, mutta tautini vain yltyi. Sanomattakin selvä, etten poistunut hotellihuoneestani edes syömään, saati sitten kongressiin kuuntelemaan puheita. Onneksi huonepalvelu on keksitty. <3
24.8.2017 torstai
Edellisiltana nukkumaan mennessäni oli tuntunut, kuin joku olisi työntänyt puukkoa korvaani. En saanut juuri nukutuksi, ja kun sitten aamulla aamupalalla juttelin Pauliinalle, hän epäili minulla olevan korvatulehdus. Tästä tietenkin säikähdin ja juttelin asiasta Ritvalle. Yhdessä päädyimme siihen lopputulokseen, että olisi mentävä lääkäriin. Seija lähti seurakseni. Meitä kehotettiin menemään lääkäriasemalle klo 18.00 jälkeen, jolloin iltapäivystys olisi jo alkanut. Päiväajat olivat kuulemma jo menneet, joten ei ollut järkeä mennä paikalle aikaisemmin. Perillä meitä odotti nuhjuinen lääkäriasema, jossa ei ollut vastaanottoa eikä minkäänlaista vuoronumerosysteemiä. Kaikki kyltit olivat puolaksi, joten istuuduimme odottamaan. Eräs nuori mies kertoi meille, että meidän vuoromme olisi hänen jälkeensä.
Päästyämme lääkäriin, esitin asiani ja meille kerrottiin, että olimme jonottaneet kirurgille. Yleislääkäri löytyisi käytävän toisesta päästä, eikä sinne ollut sitten minkäänlaista jonoa. Odotimme hetken, että lasioven läpi näkyvä henkilö laskisi puhelimen, ja sitten kurkkasimme varovasti sisään. Täytyy sanoa, että nuhjuisista puitteista huolimatta puolalainen terveydenhoito on aivan erinomaista! Sain tukevat lääkkeet sekä luvan lentää kotiin seuraavana päivänä.
25.8.2017 perjantai
Puolikuntoisena matkustaminen on todella jäätävän kamalaa, sen verran voin sanoa. Aamulla lähdimme kohti Krakovaa, josta lentomme lähtisi vasta illalla kymmenen aikaan. Olimme toivoneet, että ehtisimme käydä kierroksen Auschwitz-Birkenaussa, mutta se toive sai jäädä, sillä kierroksen arvioitu kesto oli erään sivuston mukaan n. 7-8 tuntia. Kävimme sen sijaan Schindlerin tehtaalla, jonne oli rakennettu Krakovan juutalaisia ja toista maailmansotaa käsittelevä museo. Itse ahdistuin sen verran, että jätin kierroksen kesken ja ostin sen sijaan museon kaupasta aihetta käsittelevän kirjan, jota voisin lukea täysin omaan tahtiin. Museo oli todella voimakas, moniaistillinen kokemus, ja suosittelen sitä ehdottomasti aiheesta kiinnostuneille. Varoituksen sana vain, että kyseessä on hiuksia nostattava kierros!
11. elokuuta 2017
Binti - Nnedi Okorafor
 |
| Kansi: David Palumbo |
2015
ISBN 978-0-7653-8525-3
90 s.
☆☆☆☆☆
Oma
Täytyypä kerrankin sanoa, ettei minulla ole harmainta hajua siitä, mistä tämä kirja eteeni oikein ilmestyi. Tai siis joo, tilasin sen Book Depositorystä (josta se tuli yllättävän nopeasti, mikä oli hiukan hämmentävää), mutta mistä sain idean sen tilaamiseen, enpä osaa sanoa. Binti on pikkuruinen läpyskä, alle satasivuinen, ja siksikin todella sopiva välipala isompien kirjojen ohessa.
Binti on kertomus nuoresta naisesta, joka oman kansansa ensimmäisenä kutsutaan opiskelemaan Oomza Universityyn. Hänen kansansa, Himbat, eivät matkusta. He ovat Maan lapsia, ja he uskovat vakaasti, että Maan kamaralta poistuminen merkitsee varmaa kuolemaa. Oomzaan lähtö merkitsee Bintille varmaa karkoitusta kansastaan, mutta hän on valmis maksamaan sen hinnan.
Matkalla Binti joutuu kahden kansan välisen sodan jalkoihin. Toisaalla ovat Khoushit, Maan suurin kansa, toisaalla taas Meduset, oliot, joiden esi-isät ovat kotoisin Maan meristä. Meduset palvovat vettä, jota heidän kotiplaneetallaan ei ole. Binti ei edusta kumpaakaan kansaa, mutta hän on ennen näkemätön lahjakkuus matematiikassa ja harmonioiden luomisessa. Hänellä on mukanaan aavikolta löytynyt esine, "Edan", joka on joskus toimittanut jotain virkaa, mutta on nyt vanha ja käyttötarkoituksensa menettänyt. Binti luulee, että sen ainoa arvo on sen asema taide-esineenä.
Olin juuri vähän aikaa sitten Hel-YA -kirjallisuusfestivaaleilla, ja mm. fantasiakirjailija Erika Vik sanoi, että nykypäivän asioita on helpompi käsitellä, kun ottaa muutaman askelen etäisyyttä. En tiedä, onko kirjailija tarkoittanut ottaa käsittelyyn uutisten polttavimpia aiheita (parin vuoden takaa), mutta joitakin yhteenvetoja kyllä voi tehdä. Näin pieneksi teokseksi Binti oli minusta todella vaikuttava. Kaksi kansaa vihaa toisiaan palolla, tappaa toisiaan silmittömissä murha-aalloissa, ja syyt sodalle ovat todella yksinkertaiset. No spoilers, mutta suosittelen lukemaan itse.
Toinen todella hämmästyttävä puoli tässä kirjassa on Binti ja Bintin kansa Himbat. Kirjailija on luonut värikkään, syvän, elävän kulttuurin, ja hän onnistuu todella loistavasti kantamaan Bintin kulttuuria tämän mukana läpi koko kirjan. Usein spefissä on taustakulttuureja joiden tarkoitus on antaa hahmoille syvyyttä, mutta harmittavan usein myös jää huomaamatta, kuinka paljon se kulttuuri, johon olemme kasvaneet, vaikuttaa siihen, miten me maailmaa katsomme. Bintissä kulttuuri tuntuu jokaisella sivulla ja se tekee tästä pienoisromaanista todella eläväntuntuisen.
10. elokuuta 2017
One of Us Is Lying - Karen M. McManus
 |
| Kansi: Melissa Four |
2017
ISBN 978-0-141-37563-2
359 s.
☆☆☆☆
Oma
Kävin tuossa kesälomani alkajaisiksi kääntymässä Englannissa, ja tottahan jopa pienestä Stamfordin kylästä piti etsiä melkeinpä heti ensimmäiseksi se kirjakauppa. Kirjakauppa olikin ihan todella upea, se oli jaettu kahteen kerrokseen niin, että alemmassa kerroksessa oli saippuoita ja lahjatavaroita, toisessa kerrassa sitten varsinainen kirjaosasto. Valikoima ei ollut mitenkään aivan jäätävän suuri, mutta Stamford on toisaalta n. 22 tuhannen ihmisen kaupunki. Kirjastossa en ehättänyt käymään, kenties seuraavalla reissulla sitten?
Noh, päästyäni kirjakauppaan sekosin totta kai heti ihan täysin. Aluksi vähän pidättelin itseäni, mutta kun löysin kovakantisen uutuuskirjan hintaan £7,99, voitte arvata, ettei tällainen kirja-addikti pystynyt pidättelemään itseään. Englantilainen ystäväni nauroi katketakseen, kun rohmusin näitä super edullisia kirjoja syliini minkä kerkesin.
One of Us Is Lying oli yksi näistä kirjoista. Olin kuullut tästä aikaisemmin joltain booktubettajalta, mutten kuitenkaan ollut saanut aikaiseksi tilata kyseistä kirjaa. Kun se sitten osui käsiini, ajattelin, että tässäpä olisi loistava kirja lomalukemiseksi ja lentokoneeseen.
Kirjan alussa viisi oppilasta joutuu jälki-istuntoon, kun heidän repuistaan löytyy puhelimet, joita ei tämän nimenomaisen opettajan tunnille saa laisinkaan viedä. Oppilaita ei yhdistä juuri mikään, suurin osa heistä on täysin eri piireistä ja jopa eri yhteiskuntaluokista. Kun jälki-istunnossa sitten kuolee yksi oppilaista ja etenkin, kun hänen kuolemansa paljastuu murhaksi, muut neljä oppilasta ovat kaikkein todennäköisimmät syylliset.
Kirja oli menevä ja toiminnallinen. Pidin mysteerielementistä ja siitä, että faktoja paljastui tutkimusten edetessä pikkuhiljaa. Loppukäänne tuli minulle yllätyksenä, mutta toisaalta en olekaan mikään dekkareiden suurkuluttaja, joten kenties joku toinen olisi arvannut tekijän jos kirjan alussa. Kaikki kirjan päähenkilöt olivat hyvin yksilöllisiä tyyppejä, teinejä joo ja sillä tavoin hiukan ennalta-arvattavia, mutta pidin siitä, miten McManus oli tehnyt heistä kaikista viallisia, mutta kehittymään kykeneviä nuoria. Olin positiivisesti yllättynyt tämän kirjan tasosta. <3
2. elokuuta 2017
The Ask and the Answer - Patrick Ness
2009
ISBN 978-1-4063-5799-8
552 s.
☆☆☆☆☆
Oma
The Knife of Never Letting Go
Chaos Walking -sarjan toisessa osassa Todd ja Viola jatkavat siitä, mihin ensimmäinen kirja päättyi. Pormestari Prentiss on heidän kintereillään ja ilmassa on huhuja valtaisasta armeijasta, joka marssii pormestarin johdolla kohti uuden maailman pääkaupunkia, Havenia. Toddin ja Violan toiveissa on päästä perille ensimmäisinä, mutta toisin käy. He juuttuvat keskelle kahden osapuolen välistä sotaa, jonka pääpalkintona on uuden maailman herruus.
Vaikka tässä toisessa osassa Ääni on edelleen läsnä, se on vähäisempää, sillä Havenissa on kehitetty siihen vastalääke. Kirjassa selitetään myös, kuinka tuo kyseinen lääke on testattu, ja täytyypä sanoa, että jos ensimmäisen osan tapahtumat eivät järkyttäneet, niin tämä kirja varmasti järkyttää. Sarja on tarkoitettu hiukan vanhemmille, suositus on 14+, ja kerrankin olen sitä mieltä, että siihen on syytäkin. En periaatteessa tue kirjojen ikärajoittamista, meitä kun on niin hirvittävän moneen junaan, mutta joillekin asioille pitäisi altistua vasta myöhemmällä iällä, kun on valmiuksia niiden kohtaamiseen. Ihan vain tiedoksi.
Koin tämän toisen osan jotenkin helppolukuisemmaksi kuin ensimmäisen. Kenties ensimmäisessä osassa Ness vasta etsi kertojilleen omia, yksilöllisiä ääniä ja tässä toisessa osassa ne ovat vihdoin löytyneet, mutta niin tai näin, tämä kirja sujui minulta huomattavasti nopeammin (lukemiseen meni noin nelisen päivää, kun luin pelkästään automatkoilla reissatessamme ympäri Suomea).
The Ask and the Answer kuvaa minusta hyvin sitä, miten meistä jokainen kokee olevansa hyvisten, oikeassa olevien puolella. Eihän kukaan tarkoita pahaa, ainakaan omalta kantilta katsottuna, ja minusta tässä eri osapuolien johtajat on kuvattu todella hyvin juurikin perustelemassa omia kantojaan ja omia toimiaan. Heidän mielestään he ovat oikeassa ja oikeutettuja toimimaan niin kuin he toimivat. He eivät ole omien sanojensa mukaan "pahoja ihmisiä", eivätkä he toivo kenellekään mitään sellaista, mitä nämä eivät ansaitse. Sanotaan, että kirjojen lukeminen auttaa ihmisiä muuttumaan empaattisemmiksi, ja tämä Nessin teos todella tekee niin. Ness auttaa näkemään myös vastapuolen ajatuksiin, ja lukijakin saadaan vakuuttuneeksi siitä, että päähenkilöillä ei oikeastaan ole vaihtoehtoja toimia moraalin nimessä muutoin, kuin he toimivat.
Päästyäni lomalta kotiin, minun oli heti tilattava sarjan kolmas osa, Monsters of Men. Nimikin sen jo sanoo, ettei tämä sarja ainakaan lässähdä loppua kohti.
The Knife of Never Letting Go - Patrick Ness
2008
ISBN 978-0-7636-7618-6
512 s.
☆☆☆☆
Oma
Tämän kirjan lukeminen vei minulta ikuisuuden. Goodreadsin tietojen mukaan olen aloittanut kirjan joskus 2016 vuoden tammikuussa. Muista raahanneeni kirjan mukanani Hollannin matkalle ja takaisin, enkä tainnut edetä kuin muutaman kymmentä sivua tuon reissun aikana. Hitaan etenemisen aiheutti epäilemättä kirjan todella erikoinen konsepti; nuori Todd asuu maailmassa, jossa jokaisen miehen ajatukset kuuluvat heidän päänsä ulkopuolelle. Yleisesti tämä ilmiö tunnetaan vain Äänenä, ja se on alati läsnä Toddin elämässä. Aikuisten, sotaa kokeneiden miesten Ääni ei ole aina ihan kaunista kuultavaa.
Prentisstown on paikka, jossa asuu pelkästään miehiä. Todd on heistä kaikkein nuorin, 13-vuotias, ja lain mukaan hänestä tulee mies päivänä, jona hän täyttää 14. Kerrotaan tarinoita hirvittävästä sodasta planeetan alkuperäisväestön, Spacklejen kanssa, jossa kaikki naiset kuolivat. Yksi näistä naisista oli Toddin äiti, jota poika kaipaa. Toddilla on seuranaan koira, Manchee, joka on maailman suloisin ja samalla ehkä ärsyttävin otus.
The first thing you find out when yer dog learns to talk is that dogs don't got nothing much to say. About anything.
"Need a poo, Todd."
"Shut up, Manchee."
"Poo. Poo, Todd."
"I said shut it."
Äänen lisäksi kirjassa kertojana on nuori Todd, jonka tietämys sanojen kirjoitusasusta ei ole aina ihan selvä. Kirjassa on todella paljon tarkoituksella väärin kirjoitettuja sanoja, joilla tuodaan ilmi Toddin lukutaidottomuutta ja omaa ääntä. Kirjaan sisäänpääseminen oli siksi minulle hankalaa, mutta loppua kohden lukeminen alkoi jo sujumaan.
Kirja alkaa siitä, kun Todd lähetetään soille hakemaan suo-omenoita. Soilla hän törmää ensin kummalliseen aukkoon Äänessä, ja tajuaa kyseessä olevan tytön. Tyttö jo itsessään on jotakin todella erikoista, mutta tämä tyttö aivan selvästi ei ole tältä planeetalta kotoisin, vaikka ihminen onkin. Seuraavaksi Todd törmää Spackleen, joiden on kauan aikaa sitten kuviteltu häipyneen alueelta. Pian käy ilmi, etteivät Spacklet todellakaan ole hävinneet mihinkään, ja että tyttö - Viola - on merkki jostakin suuresta. Todd, Manchee ja Viola joutuvat pakenemaan henkensä edestä, kun Prentisstownin pormestari saa tietää tytöstä ja haluaa tämän itselleen.
Lukuunottamatta erikoista ja hiukan hankalaakin kieltä, The Knife of Never Letting Go on todella tymäkkä aloitus Chaos Walking -sarjalle.
Mahti - Siri Pettersen
Jalava
2016
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist
ISBN 978-951-887-535-5
502 s.
☆☆☆☆☆
Arvostelukappale
Odininlapsi
Mätä
Korpinkehien viimeinen osa päätyi minulle hiukan kummallista reittiä. Olin sopinut, luvannut ja vannonut, että menisin tapaamaan Siriä Helsingin kirjamessuille. Olin uneksinut siitä hetkestä, kun saisin vihdoin ja viimein kiittää Siriä tämän sarjan tuomisesta maailmaan, ja Jalavan väkeä sarjan suomentamisesta. Olisin halunnut kehua Sirille sarjan ulkoasua, joka on niin viehättävän groteski ja jotenkin todella äärettömän sopiva sarjan tunnelmaan. Olisin halunnut heittäytyä ihan fanitytöksi, pyytää yhteiskuvaa ja hihittää hermostuksissani ihan tyhmille jutuille. Ja sitten flunssa nappasi minusta otteen ja yritti nitistää minut kuoliaaksi. Niinpä kirjoitin Jalavan edustajalle surkean sähköpostin, jossa peruin osallistumiseni Mahdin julkaisutilaisuuteen. Viestin karvas katkeruus varmaan välittyi, sillä sain pian messujen jälkeen postissa arvostelukappaleen, jonka sisällä oli Siriltä ihana viesti. <3 Olihan kyseessä siis kolmas (3.) kerta, kun tapaamiseni hänen kanssaan peruuntui.
Mahti ilmestyi viime vuoden lopulla ja te kaikki tiedätte varmasti jo tähän mennessä, kuinka inhoan, kun hyvät sarjat päättyvät. Mahti ei ollut siinä suhteessa mikään poikkeus, ja vaikka ryhdyin todella innolla lukemaan kirjaa, en halunnut sitten millään sen päättyvän. Sirin kirjoitustyyli (ja Nyqvistin hieno suomennos) on sellainen, ettei kirjaa millään halua jättää kesken. Jostain syystä kuitenkin hylkäsin kirjan kuukausiksi yöpöydälleni. Loin siihen aina silloin tällöin kaihoisia katseita, silittelin kannen upotuspainatusta ja haikailin Hirkan matkaan. Muut asiat kuitenkin veivät huomion, ja meni todella kauan ennen kuin oikeasti päätin lukea Korpinkehät loppuun.
Tässä viimeisessä osassa Hirka tutustuu vihdoinkin synnyinperäänsä, sukuunsa ja Umpireihin. Heidän kulttuurinsa on soturikansan kulttuuri, jossa minkäänlaista heikkoutta ei katsota hyvällä. Hirkaa revitään moneen suuntaan ja useammassakin kohdassa jopa lukijakin miettii, missä menee oikean ja väärän raja. Hirkan uskollisuutta koetellaan ja hänen moraalitajunsa joutuu useampaankin testiin. Rimen ja Hirkan kasvua henkilöinä on ollut todella mielenkiintoista seurata tähän viimeiseen osaan saakka, ja Mahtia lukiessani tuntui, että pitkä matka on tullut kuljettua. Heidän käsityksensä maailmasta on totaalisen muuttunut, ja kaikki valinnat, joita he ovat matkallaan tehneet, näkyvät nyt siinä, millaisiksi he ovat sarjan myötä tulleet.
Sirin luomat ystävyyssuhteet ja perhekuviot tulevat loistavasti esiin tässä viimeisessä osassa, kun Hirkaa koetellaan. Oli hienoa tavata sivuosissa olleita hahmoja uudestaan ja nähdä joidenkin hahmojen (nimiä mainitsematta, köh) taistelevan oman luonteensa kanssa.
Pettersen on loistava tarinankertoja ja hänen luomansa maailma on loputtoman mielenkiintoinen ja mahdollisuuksia täynnä. Minusta Korpinkehät olisi hyvin voinut olla vaikkapa tämän vuosituhannen Ajan pyörä, mutta trilogiaan on meidän tyytyminen. Nyt istun penkin reunalla kynsiä pureskellen, kunnes Siri Pettersen päättää julkaista jotain uutta. <3
22. kesäkuuta 2017
#peikkotoonaa
Apua! Täällä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla sillä välin, kun lukeva peikko on laittanut elämää kuntoon. Pitkä pätkä siihen menikin, mutta nyt ollaan taas täydessä terässä!
Viime viikonloppuna kirjablogeissa vietettiin lukumaratonia (jonka kooste löytyy muuten Hannan kirjokansi -blogista), jonka itse onnellisesti missasin. Nyt olen kuitenkin kolmatta päivää flunssassa. Kaksi ekaa päivää meni kalloa takovassa päänsäryssä, mutta nyt kun jäljellä on enää kurkkukipu ja räkää, voi hyvin omistaa seuraavat vuorokaudet lukumaratonille.
Luit oikein, vuorokaudet. Lukeva peikko ei tee mitään puolittain, täällä mennään joko täysillä tai ei ollenkaan! Siispä seuraavat 72 tuntia omistan kokonaisuudessaan lukemiselle.
Tervetuloa siis seurailemaan peikkoa seuraavien kolmen vuorokauden ajan! Päivitän tähän blogipostaukseen kuulumisia suunnilleen tunnin välein (tai silloin kun muistan). Aktiivisemmin päivittyvät peikon Twitter ja Instagram (@notkopeikko), jonne laittelen satunnaisia heränneitä ajatuksia, lukutunnelmia, kirjankansia ja eväskuvia! Ja eihän sitä tiedä, jos tästä eksyy vielä jonnekin peikonkolon ulkopuolelle lukemaan. :3
Ihan tosi viralliseksi aloitusajaksi tulee siis:
22/6/2017
19:47 Sain somettamisen tehtyä ja syötyä. Täydellä mahalla on hyvä mennä löhöämään partsille, haistelemaan sadetta ja nautiskelemaan Eeva-Liisa Nyqvistin upeasta käännöksestä Siri Pettersenin Mahdista. :3 Luettuja sivuja 0.
20:47 Eka tunti takana, 71 jäljellä! En tiedä mikä Mahti (höhö) sai jättämään tuon Korpinkehien viimeisen osan kesken, mutta aika hyvin on taas lähtenyt lukeminen rullaamaan. Lueskelin parvekkeella ekan tunnin, koira jaloissa ja kirja kädessä. Nyt alkaa olla jo vähän viileää lueskella ulkona, joten päätin siirtyä sisätiloihin. Masussa sulaa hiljaksiin minttujäätelö ja Hirkan kanssa alkaa olla aika helvetin jännät paikat! (Oho, saiks täällä kiroilla? No tietenkin!) Luettuja sivuja 42.
21:46 Kaksi tuntia tiukkaa lukemista jo tehtynä, pyöreät 70 edessä. Vielä ei edes väsytä, isäntä katselee tyytyväisenä sohvalla Orange is the new blackia. 78 sivua Mahtia luettuna. Vähän vauhti takkuaa kun välillä pitää suoda huomiota miehelle, koirille tai satunnaisille nettitutuille. Tekee tosin ihan hyvää välillä irrottautua tästä kirjasta, on aika tiukkaa kamaa...
22:49 Aika hyvin pysynyt tässä tunnin välein päivittelyssä! Edelleen Mahti kesken, edelleen tosi tiivis tunnelma. Takana nyt 127 sivua (köh, saatoin unohtua vähäksi aikaa tuijottelemaan youtubea...), ja hyvällä fiiliksellä edelleen mennään. :3
23:44 Nyt alkaa jo vähän väsyttää. Join myös lonkeron, liekö sekin painaa silmäluomia? Juhannuksen kunniaksi, katsos.. No, jos pitäisi pienen breikin lukemisesta, fiilistelisi vaan musaa ja ehkä ihan vähän lepuuttaisi silmiä..?
23/6/2017
13:57 Heräsin tänään joskus kymmenen aikaan ja ryhdyin (tietenkin) samantien jatkamaan luku-urakkaa. Sain Korpinkehien viimeisen osan Mahdin juuri luetuksi ja no, sanottakoon nyt ainakin sen verran, että tuota sarjaa todella tulee ikävä. Naputtelen jossain välissä valmiiksi blogipostauksen kirjasta. :3 Nyt valkkaamaan seuraavaa luettavaa! Tähän mennessä luettuja sivuja siis 342 ja takana n. 18 tuntia maratoonausta. Vielä siis 54 mentävänä, jaksaa jaksaa!
15:09 Sain luetuksi toisenkin kirjan, Patrick Nessin The Knife of Never Letting Gon. Olin tämän aloittanut jo ajat sitten ja päätin nyt lukea sen loppuun. Kirjaa olikin yllättävän vähän jäljellä, vain vaivaisen 26 sivua, eli maratonsaldo tähän mennessä on nyt 368 sivua. :) Ja eikun seuraavaa kehiin!
20:09 No, nappasin käteen Atwoodin Handmaid's Talen ja painelin sänkyyn lukemaan. Vedin peiton korviin ja sain ehkä neljä sivua luetuksi kun olin jo umpiunessa. Toisaalta nyt jaksaa valvoa pidempään? Taidan kuitenkin napata jotain vähän helpompaa ja kevyempää luettavaksi ensin...
22:44 Nappasinpa sitten käteen "jotain ohutta", eli Judy Blumen teoksen Are you there God? It's me, Margaret. Tosi söpöä, vaikka vähän sydäntärepivää kuvausta esiteiniydestä. <3
0:27 Sain Are you there God? It's me, Margaretin luettua. Ihan söpö, kevyt kertomus kasvamisesta ja naiseksi tulemisesta. Ei nyt mikään ihan hirveän ihmeellinen teos, mutta sopisi tosi hyvin juurikin jollekin kutosluokkalaiselle. :) Käsittelee kivasti kasvamisen epävarmuutta ja toipahan peikollekin mieleen sen kerran kun oltiin Koiviksen k-kaupassa ostamassa karkkia ja sitten ois tarttenut ostaa myös niitä siteitä, muttei kantti millään kestänyt...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)