Walker Books
2009
ISBN 978-1-4063-5799-8
552 s.
☆☆☆☆☆
Oma
The Knife of Never Letting Go
Chaos Walking -sarjan toisessa osassa Todd ja Viola jatkavat siitä, mihin ensimmäinen kirja päättyi. Pormestari Prentiss on heidän kintereillään ja ilmassa on huhuja valtaisasta armeijasta, joka marssii pormestarin johdolla kohti uuden maailman pääkaupunkia, Havenia. Toddin ja Violan toiveissa on päästä perille ensimmäisinä, mutta toisin käy. He juuttuvat keskelle kahden osapuolen välistä sotaa, jonka pääpalkintona on uuden maailman herruus.
Vaikka tässä toisessa osassa Ääni on edelleen läsnä, se on vähäisempää, sillä Havenissa on kehitetty siihen vastalääke. Kirjassa selitetään myös, kuinka tuo kyseinen lääke on testattu, ja täytyypä sanoa, että jos ensimmäisen osan tapahtumat eivät järkyttäneet, niin tämä kirja varmasti järkyttää. Sarja on tarkoitettu hiukan vanhemmille, suositus on 14+, ja kerrankin olen sitä mieltä, että siihen on syytäkin. En periaatteessa tue kirjojen ikärajoittamista, meitä kun on niin hirvittävän moneen junaan, mutta joillekin asioille pitäisi altistua vasta myöhemmällä iällä, kun on valmiuksia niiden kohtaamiseen. Ihan vain tiedoksi.
Koin tämän toisen osan jotenkin helppolukuisemmaksi kuin ensimmäisen. Kenties ensimmäisessä osassa Ness vasta etsi kertojilleen omia, yksilöllisiä ääniä ja tässä toisessa osassa ne ovat vihdoin löytyneet, mutta niin tai näin, tämä kirja sujui minulta huomattavasti nopeammin (lukemiseen meni noin nelisen päivää, kun luin pelkästään automatkoilla reissatessamme ympäri Suomea).
The Ask and the Answer kuvaa minusta hyvin sitä, miten meistä jokainen kokee olevansa hyvisten, oikeassa olevien puolella. Eihän kukaan tarkoita pahaa, ainakaan omalta kantilta katsottuna, ja minusta tässä eri osapuolien johtajat on kuvattu todella hyvin juurikin perustelemassa omia kantojaan ja omia toimiaan. Heidän mielestään he ovat oikeassa ja oikeutettuja toimimaan niin kuin he toimivat. He eivät ole omien sanojensa mukaan "pahoja ihmisiä", eivätkä he toivo kenellekään mitään sellaista, mitä nämä eivät ansaitse. Sanotaan, että kirjojen lukeminen auttaa ihmisiä muuttumaan empaattisemmiksi, ja tämä Nessin teos todella tekee niin. Ness auttaa näkemään myös vastapuolen ajatuksiin, ja lukijakin saadaan vakuuttuneeksi siitä, että päähenkilöillä ei oikeastaan ole vaihtoehtoja toimia moraalin nimessä muutoin, kuin he toimivat.
Päästyäni lomalta kotiin, minun oli heti tilattava sarjan kolmas osa, Monsters of Men. Nimikin sen jo sanoo, ettei tämä sarja ainakaan lässähdä loppua kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti, niin palaillaan! ~.n